“THE FUTURE, CONAN?”

Kirjoittelenpa taas aika tovi sitten tapahtuneista asioista, mutta kyllä mä tässä aion kiriä…

Aloitan alkupäästä. Minulle kesän tärkein tv-tapahtuma oli, TIETYSTI, Conan O’Brienin palaaminen töllöttimeen The Tonight Shown uutena isäntänä 1. kesäkuuta. Toki olin äärettömästi odottanut Conanin näkemistä pitkästä aikaa, mutta ikäväni täysi mitta kävi itsellenikin selväksi vasta sillä hetkellä, kun vanha rusoheltta ilmestyi taas ruutuun (tai oikeammin tietsikan näytölleni). Heti ensijakson ensiminuutit melkein saivat minut kyyneliin — jotka aiheutuivat yhtä suurilta osin naurusta ja liikuttuneisuudesta. Tosin NBC ei anna minun postata historiallista shown avausta ilman mainosta videon edessä! >:(

Iloinen jälleennäkeminen pehmensi oudon isosta studiotilasta aiheutunutta shokkia. Uusien lavasteiden laajuus valehtelematta jäi minulle päällimmäisenä mieleen, jos kritiikkejä tivataan. Muutamat Late Nightin pienimmistä musiikkivieraskokoonpanoista olisivat hukkua uuden Tonight Shown lavan syövereihin. Pelkoja mieleni taka-alalla en ensimmäisen jakson aikana juuri huomannut, koska olin niin hurmiossa Conanin paluusta, mutta myöhemmin pystyin miettimään, että samanlaista hullunmyllyä kuin Late Nightissa mielipuolisimpina öinä nähtiin, tuskin saadaan sovitettua tämänmoiseen uuteen ympäristöön vaikka Conanin esiintyminen onkin aikaistunut vain nimeksi.

Kaihomielellä arvailen myös, että NBC:n “lippulaivatalkkarissa” ei varmasti enää nähdä yhtä erikoisia, viihteen reunuksilla kiikkuvia, juuri-ja-juuri-julkkis -vieraita kuin menneessä Late Nightissa (en väitä että niitä olisi älyttömästi Late Nightissakaan ollut mutta kuitenkin enemmän kuin “kilpailevissa” talkkareissa), koska nyt kerran on mahdollisuus saada vieraiksi kaikkein suurimpia tähtiä. Jotkut j-j-j-j -vieraiden istunnoista tarjosivat Late Nightissa aivan mieltämullistavaa viihdettä. Toisaalta, Conan on yhä täsmälleen sama koheltaja, ja hänen persoonansa on vähintään yhtä suuri osatekijä haastattelujen viihdyttävyyteen kuin haastateltavat. Jos pidit Conanista aikaisemminkin, pidät hänestä yhä, ja jos inhosit, inhoat edelleen. Tämä on rehellisin, paikkansapitävin (ja minunlaisilleni Conan-faneille tehokkain) mainoslause, jonka voi uudelle Tonight Showlle tarjota. VAIKKA KIRJOITANKIN PARI VIIKKOA MYÖHÄSSÄ…

Lisäksi: ihku Andy (Richter) riffailee Conanin kanssa odotetusti viihdyttävämmin kuin puhumattomana parhaimmillaan oleva Max Weinberg (tarkoitan tätä kunnioittavan kirjaimellisesti — kuinka monta kertaa Maxin vaitonaista naamataulua onkaan menestyksekkäästi käytetty vitsin huipennuksena?), vaikken vielä katsonutkaan Conania silloin kun Andy oli hänen aisaparinaan — minkäs nuoruudelleni mahdan!! MUTTA. Kaipaa Ändi kyllä lisäharjoitusta kuuluttajana. Tai ehkä olen vain tottunut johonkin ihan hypermaaniseen Joel Godardin kuulutusten jälkeen. Palataan asiaan kun enemmän jaksoja on vierähtänyt.

Ensimmäisen viikon sketsit antoivat syytä riemuun. Ensijakson Universal Studios -kiertoajelu oli vähintään yhtä hauska kuin Conanin tyylikäs ryntäys Amerikan halki. Tunnustan huutaneeni näytölle “IIIIIIIK ihanaa että oot takas Conan!” minkä naurultani kerkesin.

Uusista (säännöllisiksi tarkoitetuista?) sketseistä olen pääosin pitänyt. Twitter Tracker on ihan nerokas (sanoisin että suosikkini kaikista uusista sketseistä, mutta kun uusia ei vielä ole niin paljon että moisella arvonimellä olisi paljon painoa), nauran sille ihan naama vääränä, kun taas “Andy’ll Try It!” ei vielä ensimmäisellä kerralla kirvoittanut minusta kuin olankohautuksen. Muiden muassa “In The Year 3000″ sai ensin minut kurtistamaan kulmiani: uudet high tech -puvut? Muutettu sketsin nimi?? Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Mutta pelkäsin turhaan. Conan ja Andy viimeisen päälle ufoisiin metallikauluksiin puettuina oli selittämättömän huvittava näky, ehkä siksi, että molemmat näyttivät niin jähmettyneen epäuskoisilta vilkkuvaloin varustetun vaatepartensa ympäröiminä, ja uudesta futuristisesta lookistaan huolimatta turvautuivat sketsissä yhä tuikitavallisten taskulamppujen apuun kuten onkin oikeus ja kohtuus. Vitsien lukijat/tulkintatapa ovat kyseisessä sketsissä aina paljon itse vitsejä hauskempia. Siksi toivon että vieraatkin pääsevät tuttuun tapaan lukemaan niitä, eikä vain Andy.
Pakko vain sanoa, että ensimmäisten viikkojen vieraat ovat olleet hyvin suureksi osaksi yhdentekeviä tai jopa haukotuttavia (kuuluisuus ei takaa kiinnostavuutta minun yhden hengen testiryhmässäni). Kuten ennenkin, Conan on paras syy katsoa showta (vaikka shown nimi ja esitysaika ovatkin muuttuneet ), ei vieraat. Tuntuu tismalleen siltä että Late Night with Conan O’Brien olisi palannut televisioon, ei ainoastaan Conan itse. Tätä eivät siis Tonight Shown entisen isännän, Jay Lenon, fanit arvattavasti jää pitkäksi aikaa katselemaan.

Siitä muistuukin mieleen, en suunnitelmistani huolimatta ensimmäisen jakson jälkeen jaksanutkaan ryhtyä seuraamaan Late Night with Jimmy Fallonia. Ei Jimmyn ensijakso oksettavan huono ollut, ei sinne päinkään, mutta se nyt vain ei ollut sellainen ohjelma joka olisi jaksanut kiinnostaa minua kahden jakson verran. Siinä ei ollut mitään, mikä saisi minut seuraamaan ohjelmaa säännöllisesti. “Tuntemattomat” kummalliset myöhäisyön vieraat esiintyvät ehkä sitten todennäköisemmin Jimmy Fallonin kuin Conanin tentattavina, mutta ketä kiinnostaa? Fallon häviäisi karismakisassa koinsyömälle kintaallekin.

Talkin’ it up…

[Ääh, hölötyttää niin etten jaksa välittää edes kieliopista, sori.]

Mahtavaa! Löysin hyvän kampaamon paljon lähempää kotia kuin se missä aikaisemmin kävin. Mukava, nätti, siedettävähintainen paikka ja kampaaja oli kiva ja osaava, taidan alkaa käydä siellä sännöllisesti. Kävin tänään leikkauttamassa tukan ja värjäyttämässä sen — halusin sinisen, mutta kampaajat osaavat joskus olla aika nynnyjä hiusten blondaamisen suhteen, joten sinisen sijaan se on hieman turkoosiin vivahtava. (Siistin näköinen silti, mutta niin.) Ensi kerralla sanon, että sen kun vaalennatte niin tykisti että tukasta näkee LÄPI. (Muuten ei tuu sinisestä tarpeeksi sinistä) “Ää ei uskalla, sun päänahka ärsyyntyy ja hiukset puttoo…” Oon kotioloissa saanu tukkani paljon blondimmaks kuin kampaamoissa ikinä, ilman mitään haittavaikutuksia.
Mutta siis The Katwalk Salon Pohjois-Vancouverissa on suositeltava kohde.

Maanantaina tuli mun Lucky Luke -matkamuki postissa! Jeee! Ja just hyvän näkönen! Oon käyttänyt sitä vasta kerran. Lähetän kuvan ihan lähiaikoina. Pistän useampia kuvia samaan merkintään. Ekaks mun pitää raivata koulussa mun pöytä, jotta voin asentaa Gentlemen-patsaan sille ja sitten ottaa patsaasta kuvan.

Benny on niin kultanen. Benny on alkanut muistuttaa mua meidän rakkaasta edesmenneestä Sylvistä yhä enemmän ja enemmän sitä mukaa kun se kotiutuu meidän taloon… Viime päivinä mulla on ollu tavallista enemmän ikävä kotiväkeä (ei mitenkään rampauttavasti ikävä, mutta kuitenkin), ja Benny lohduttaa pikkasen. Höpötän sille suomeksi.

En kattonu Oscareita… No niin maanantaista en muista mitään muuta (matkamukin lisäks!) ku että tein animointitehtävää jossa meidän piti animoida apina heijaamassa itsensä poikittain olevien puolapuiden päästä toiseen päähän, eli roikkumalla käsistään, vaikeeta oli. Ai niin ja sitten kävin illalla kattomassa The Dark Knightin IMAX -teatterissa keskustan puolella. Täytyy sanoa että ei IMAX sen elokuvan kokemiseen oikeastaan vaikuttanut juuri mitenkään (sillä totta kai näin Dark Knightin jo kesällä). Mun mielestä IMAX -teatteri ei ollut erilainen mitenkään muuten kuin äänenvoimakkuuden sekä valkokankaan koon puolesta. No, ehkä olisin ylistänyt kankaan kaarevuutta jos olisin istunut reunapaikalla jollaiset ovat “huonompia” tavallista vanhanaikaisemmassa leffateatterissa, mutta istuin täsmälleen keskellä salia, koska olin ostanut lippuni aivan ensimmäisenä kuin mikäkin luuseri, joten ei juolahtanut mieleenkään. Ja ennen kuin huomasinkaan olin syönyt niin paljon popkornia että melkein yrjösin lauttamatkalla kotiin. Olin sekavassa mielentilassa ja tulin siis syöneeksi ja leffailleeksi lohtuuni.

Tiistai oli uuvuttava henkisesti. Mietin yhtä potentiaalista yksityiselämän tapahtumaa ja sen miettiminen heivasi koko mun iltapäivän sijoiltaan. LDC meni mun osalta ihan pilalle, en osannut piirtää yhtään. Enkä osaa kirjoittaakaan enää. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta suurin ongelma on se Etten Tiedä Mitä Haluan. (Romanttisessa mielessä siis. Koulun suhteen en kärsi epätietoisuudesta.) Vastauksen löytämisen tekee tällä hetkellä mahdottomaksi se, että pelkään TULEVAISUUDEN suhdesotkuja joilla ei olisi vielä tapahtumien tässä vaiheessa MINKÄÄN sortin asiaa aivoihini mutten osaa pitää niitä poissa sieltä. En pysty olemaan keskittymättä epäolennaisiin seikkoihin sen sijaan että miettisin pääasiaa. Joten olen vähän sekaisin ja vähän allapäin.

* * *

Täällä opiskelun pyörteissä missasin kokonaan sen seikan, että Star Stories :ista (Ylellä se oli Starat ) esitettiin kolmas kausi enklannissa jo viime vuoden puolella! Voimalle kiitos torrenteista. Jaksot ovat latauksessa mutten ole vielä katsonut — vaikuttaa nimien perusteella siltä että luvassa oleva julkkissirkus on vielä enemmän brittikeskeistä kuin aikaisemmilla kausilla. Heather Mills, Peter Andre jne. Ei haittaa, olen yksinomaan iloinen että SS:ää saatiin lisää. Uskon näkemättäkin vitsitykityksen olevan tuttuun tapaan niin reipasta että naurut on taattu joka jaksossa vaikka jotkut henkilöt olisivatkin hämärämpiä.

Piristys olisi kovasti paikallaan, joten kolmoskauden latautumista odotellessa, tässä on muutamia suosikkisitaateistani kahdelta ensimmäiseltä kaudelta. Runsaudenpulaa… Ykkönen on ihan varma valinta, mutta muut ovat alati häilyviä.

“Top” 5 Star Stories -replat

1.
“Stop it! You’re embarrassing me in front of Sylvester Stallone!”
—Sean Penn (Kevin Bishop)

2.
“I have a hole inside that can only be filled by your failure.”
—Christina Aguilera (Laura Patch)

3.
“That’s right. I wrote The Chronicles of Narnia. “
—Anthony Hopkins (Oliver Maltman)

4.
“My gnashers — they’re beautiful! And I don’t even know that dentist’s name!”
—Tom Cruise (Kevin Bishop)

5.
“You think you have it rough? Try being in a band with Paul McCartney! …No George, you can’t have a ham sandwich! …Look George, I’m sticking two thumbs in the air! …Bastard.“
—George Harrison (Oliver Maltman)

6. (^Koska kirjoitin jo tuon edellisessä Star Stories -hehkutuspostauksessani)
“Oh, go on! Go on, go on, go on!”
—Colin Farrell (Harry Peacock)

7. (v Koska Kevin laulaa nii pirun tarttuvasti)
“Famine / Oh yeah famine / It’s really bad, yeah / Famine / Ooooh famine / Especially at Christmastime…”
—George Michael (Kevin Bishop)

* * *

Harmittaa etten oo koulukiireiltäni katsonut kaikkia Conan O’Brienin viimeisiä Late Night -juontoja. (Latauksessa nekin.) Aion ilman muuta seurata Conesya Tonight Show :n äärelle, mutta haluan antaa mahdollisuuden myös Jimmy Fallonin juontoyrityksille, ainakin aluksi.

Yhdessä artikkelissa (tai oikeestaan aika monessa, mut linkitän nyt tähän yhteen) sanottiin että Fallonin (joka ryhtyy juontamaan yritettyään jo leffakoomikon uraa, toisin kuin komediakäsikirjoittajasta juontajaksi tupsahtanut Conan) ego on ongelma… Katsojat joka tapauksessa miettii sitä oli se sitten Fallonille oikee ongelma tai ei, joten mun mielestä niiden kannattais “uudistuneessa” Late Nightissa käyttää sitä metavitsinä — tai siis Jimmyn ittensä pitäis. Vähän kuten Conan jatkuvasti teki pilaa epätavallisesta ulkonäöstään, siitä että on muka nynny eikä saa suutaan auki naisseurassa, omasta ihanan epäkypsästä huumorintajustaan, ja Late Nightin hullusta komediatarjonnasta (“TONIGHT, Leno has Will Smith, and Conan has a duck that poops!”)
En tarkoita Conanin apinointia, vaikka tiedänkin, että itseään vähättelevä huumorintaju on lähestulkoon Conanin tavaramerkki, mutta jospa Fallon löytäisi jonkin tavan kääntää tuon väitetyn luonteenpiirteen edukseen. En tosin ole nähnyt hirveästi todisteita että Fallonin näyttelijänlahjat ja omistautuminen riittäisivät siihen. Luulen — mutta myönnän ilomielin olevani väärässä jos Fallon todistaa toisin — ettei hänellä ole kanttia näytellä epämiellyttävää versiota omasta itsestään. (Kirjoitin jo aikaisemmin rakkaudestani Barry Gibb Talk Show -SNL-sketsejä kohtaan, jotka todistavat Jimmyn näyttelevän toisia kusipäitä aivan huoletta. Elä pelekää, Jimmy, Barry Gibb pysyy syömmessäni aina.) Conan taas näytteli monissa sketseissä täysin k-päistä versiota itsestään, älyttömän huvittavasti. Epäreilu vertaus mutta en voi sille mitään.

Video Recaps | Full Episodes | Webisodes

GAAAA En tiiä näkyykö tää video Suomessa kun telkkarikihoilla on noita maakohtaisia rajoituksia… Toivotaan.

^Conan Jimmylle Late Nightissa 11.2.2009:
“The only advice I have for you is oh God, don’t do anything I do. Because technically it doesn’t work.” [Totta -- se ei toimi muiden kuin Conanin tekemänä.]

Jaa että “Late Night with Jimmy Fallon”?

Eilen sitten näimme lapsikaverin kanssa Kuka pelkää noitia. Oli tasapainottavaa vaihtelua käydä teatterissa hihittämässä sen jälkeen kun olin tuhertanut teatterille itkua (…katsoessani sitä yhtä sarjaa josta olen pölöttänyt jo liikaakin). Kirja on tietysti parempi (onhan noidilta henkensä kaupalla piilottelemisesta lukeminen paljon jännittävämpää ja omakohtaisempaa kuin saman tilanteen näkeminen lavalla), kuten asia suurimmassa osassa kaikista kirjojen sovituksista on, mutta esityksessä tekivät suotuisan vaikutuksen erinomaiset tanssit, lavasteet ja ääniefektit. Niiden sekä Roald Dahlin tarinan (vaikkakin lyhennettynä) yhdistäminen antaa oivan syyn käydä katsomassa näytelmä, mutta lapsen kanssa, sillä vaikka kirjasta voivatkin hyvin nauttia myös aikuiset, itse esitys miellyttää enemmän lapsia. Pieniin purnauksen aiheisiini näytelmästä ja sovituksesta en kuitenkaan nyt keskity; olen varma, että KPN:n näkeminen paimentaa uusia lukijoita alkuperäismateriaalin pariin, ja sellaisen edessä painan juuri tänään kaiken villaisella.

* * *

En ole nähnyt ensimmäistäkään Harold & Kumar -leffaa, mutta olen aivan samaa mieltä Conanin (ja ilmeisesti enemmistön) kanssa siitä, että jo pelkkä jatko-osan nimi on huvittavampi kuin muutamakin elokuva. Siitä idea tähän nopeaan ja harkitsemattomaan listaan.

Top 5 huvittavimmat nimet elokuville, joita en itse asiassa ole katsonut

(“Funniest Titles of Movies That I Haven’t Actually Watched”)

1. Harold & Kumar Escape from Guantanamo Bay

2. The Pirates Who Don’t Do Anything — A VeggieTales Movie

3. Snakes on a Plane
(Sori että tein näin ennalta-arvattavan valinnan, mutta nimi oikeasti ansaitsee tämän listasijoituksen.)

4. 8 Heads in a Duffel Bag

5. Silja — nuorena nukkunut
(Vanhojen Suomi-filmien nimet ovat tässä suhteessa runsaudensarvi nykylukijalle. Toinen suosikkini oli Kuollut mies kummittelee.)

* * *

Ja Conanin siirtyessä The Tonight Show‘n puikkoihin, vanhan “Bessie Lou”n taakse istahtaa siis Jimmy Fallon. Tjaa… Ärsyyntyisin valinnasta jos Conan olisi vetäytymässä ruudusta kokonaan, mutta koska pääsen yhä näkemään häntä toisessa ohjelmassa, minulle on aika sama kuka Late Nightia luotsaa.

Saturday Night Livessakaan en ole nähnyt Fallonin nolaavan itseään yhtä antaumuksella kuin Conan hyvinä päivinään (ei sillä, etteivätkö Fallonin “Barry Gibb Talk Show” -sketsit olisi riemukkaita). Esimerkiksi Conanin ja Martha Stewartin askartelutuokioita muistellessa en yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan Jimmyä riehumassa samaan tapaan. Toisaalta, Late Night olisi joka tapauksessa väistämättä muuttunut dramaattisesti, koska sen huumori on perustunut niin vahvasti Conanin ruutupersoonaan. Vaikka Jimmy Fallon ei henkilönä mielestäni olekaan Conania hauskempi, niin ei se mikään hirveä häpeä ole.