Työt apteekilla sitten loppui. Viimeisenä päivänä töissä vältyin huonolta onnelta. Yksi lapsiasiakas myös sanoi minua tädiksi, mikä on mukavaa. Se olisi karvasta, jos teini-ikäinen tai aikuinen sanoisi minua tädiksi, mutta haluaisin kovasti olla jonkun täti.

Ei välttämättä edes sukua — haluaisin lapsikaverin. Kävisin sen kanssa kirjaston satutunneilla, lastenteatterissa, uimassa ja puistossa jäätelöllä, ja tietysti lukisin sille. Me voitaisiin myös pelata lauta- tai videopelejä. Ja erityisesti kävisin sen kanssa lastenelokuvissa! Ei minua suuremmin nolota se että käyn niitä yksin katsomassa, mutta se Happy Mealin ostaminen jälkeenpäin vain sillä leffalelulla leikkiäkseen on joskus liian kova paikka aikuiselle.
…Vitsi.
Kyllähän vanhempien on yleensä tarkoitus pitää huolta näistä aktiviteeteista, mutta jos lapsikaverini vanhemmat olisi joinakin päivinä liian kiireisiä tai haluaisivat omaa aikaa. Minulla nimittäin on melko runsaasti aikaa.
Jospa laittaisin ilmoituksen lehteen? ”Etsin lapsikaveria yhteisiin harrastuksiin (elokuvat, lukeminen, lumilinnat jne), mieluiten yli 5-vuotiasta, sukupuolella ei väliä. En veloita lastenvahtimaksua. Vanhempien maksettava lapsen elokuvaliput. — Neiti 23 v.”

Tärppäiskö? Vai tulisiko ensimmäinen yhteydenotto viranomaisilta?

Tärppäämisestä puheen ollen, en tunnu saavani itseäni liikkeelle työpaikan hankkimisen suhteen. Rehellisesti sanottuna en oikeastaan tiedä mistä etsiä. Jyväskylässä riittää kylläkin kaikenkokoisia mainostoimistoja… Eihän mainosala lainkaan unelmakenttäni ole, mutta ”beggars can’t be choosers” kuten viisas sanonta kuuluu. Huokaus. Ei voi vain istua ja odottaa onnenpotkua.

Onnenpotkusta puheen ollen, vaikkei tapa jolla Portugali pääsi semeihin ollutkaan varsinaisesti toivomani, niin JEE kuitenkin! Kun rankkareihin asti joudutaan niin eihän silloin enää tiimin taidolla ole yhtä paljon väliä kuin silkalla tuurilla, mutta (maalivahti) Ricardolla oli jälleen kerran ehdottomasti osansa joukkueensa ”tuurissa”. En olisi vähempää häneltä odottanutkaan.

Olen katsonut vuosien varrella liikaa Spaced :ia, sillä sain voimakkaan hingun hakea itselleni kämppistä. (Sain myös hingun lähteä diskoteekkiin pelastusliiviin pukeutuneena, mutta jospa jätän sen toiseen kertaan.) Helposti unohtaa, että kyseisen sarjan sympaattisuus ei ulotu tosielämän kämppäkavereihin. Mikäli joku kärsii samanlaisesta äkkihalusta yhteisasumiseen, suosittelen vastalääkkeeksi The Young Ones :ia. Samaten, jos jo asut kimpassa ja luulet omien kämppistesi olevan itsensä pirun sukujuurta, Young Ones varmasti saa sinut tuntemaan itsesi suhteellisen onnekkaaksi.

Mutta jos sittenkin? Mitä jos löytäisin ikioman Timin tai Daisyn? Varmasti sen vuoksi kannattaisi jo ottaa riski?

Tuliko tähän postiin liikaa retorisia kysymyksiä?