Eilen, tullessani ulos Forumista jossa olin käynyt nimeltä mainitsemattomassa (no olkoon, mainostan sitä tämän kerran: Stop Forum, ja miksipä ei, todella hyvää jälkeähän siellä syntyy) kampaamossa kynittämässä tukkani, tapahtui seuraavaa. Eräs Jyväskylän keskipisteessä harva se päivä kytiksellä olevista Suomen Punaisen Ristin kerääjistä alkoi kanssani juttusille pyytääkseen minua SPR:n kuukausilahjoittajaksi. Tiesinkö, että reilut kahdeksan euroa kustantaa yhden kehitysmaan lapsen kouluun niin ja niin pitkäksi aikaa? Tiesin, kukapa ei tietäisi.

Joinakin muina päivinä olisin kenties painellut kohteliaasti matkoihini. Mutta olin alle viisi minuuttia sitten maksanut kolmekymppiä hiustenleikkuusta. Hiustenleikkuusta.
Loput voitte päätellä itse.

* * *

Välikohtauksesta tulikin muuten mieleen että olisi taas käytävä luovuttamassa verta lähiaikoina. Veripalvelussa on kiva tunnelma oltiin sitten Jyväskylässä tai Kuopiossa, työntekijät on ystävällisiä, ja lisäksi saa pullakahvit ynnä muuta maukasta tarjoilua. Verenluovutus on helppo, ettei jopa helpoin tapa auttaa lähimmäisiään. Myös kaikkein laiskimmalle ja mukavuudenhaluisimmalle henkilölle; eihän siinä tarvitse kuin maata paikallaan.

Tänään sitten kävin Ainolassa katsomassa Jyväskylän Työväenteatterin kesäpelmauksen ”Lemmenlakko”. Se oli katsastettava, kun tuttuni Karo esiintyy siinä. Ennen Kuopioon muuttoani olin itsekin mukana JTT:n näytelmissä kolmena kesänä (1999: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, 2000: Viulunsoittaja katolla, 2001: Päivänsäde, minä ja menninkäinen) ja nyt kun olen taas kulmilla, olen miettinyt pitäisikö yrittää joskus mukaan uudestaan. Lemmenlakkoa hykerrellen seuratessa tajusin kyllä selvääkin selvemmin, että olen kymmenen kertaa mieluummin lavalla kuin katsomossa eikä siihen auta mikään. Hirveä, hirveä ikävä iski. Kesäteatteriporukassa oli vain niin hillittömän hauskaa ja sellainen yhteishenki.

(Tiedän lausuntojeni kuulostavan ristiriitaisilta aiemmin kertomani kanssa, mutta huomioikaa, että yhtä köyttä vetävässä näyttelijäjoukossa on varsin erilaista mennä esiintymään kuin kipaista tuntemattomien soittajien kanssa jameissa etualalle ja piipertää että jospa te soittasitte jotain ja mä laulaisin jotain ja katotaan mihin suuntaan se menee! 😦
Näytelmiinkin menin enemmän laulamisen kuin näyttelemisen vuoksi, sillä nehän olivat tietysti musikaalitapauksia kaikki, ja kantavaäänistä porukkaa tarvittiin kuoroon. Ja sanottiin mun äänestä mitä muuta tahansa, niin kantava se oli.)

* * *

…Niin ja: lyhyt tukka, paras tukka. Varsinkin kesällä.