Ketut — Matkavalmisteluja osa I

Voihan vohveli. TDI:n Kiteen keikasta ei sitten tule mitään. Osalle muusta bändistä ei sopinut, ja jokaisella on täällä oikeus tehdä niin kuin itse parhaaksi katsoo; minunhan se kaikkein helpointa on sanoa että lähdetään ny vaan, kun en aja keikka-autoa enkä huolehdi keikkapaikan kunnosta, äänentoistosta ym. Mutta silti vetää siinä määrin maihin että tuskin jaksan kirjoittaa koko jutusta. Olisin mennyt mielelläni.

Eräästä jutusta onkin jo pitkään pitänyt kirjoittaa: aion elokuussa Englantiin, tarkemmin sanottuna V-festivaaleille Staffordin kulmille.

Kaikki alkoi brittibändi Keanen boardilta (jolla oon pyörinyt jo suhteellisen kauan, ei ole tarvetta kertoa kuka nimimerkeistä siellä olen koska se selviää muutenkin tuskasen helposti) niinkin aikaisin kuin maaliskuussa eli heti kun V:n liput tulivat myyntiin. Jo aikoja sitten oli selvinnyt, että Keane soittaa V:ssä, mutta lisäksi line-upiin kuuluivat Beck ja Radiohead. Ainoastaan Keane-keikan takia, olkoonkin vain ensimmäiseni, en sentään matkustaisi ulkomaille, mutta että Beck …joka, olen lähes varma, ei ole koskaan esiintynyt Suomessa ja tuskin tuleekaan (maaliskuussa sentään eläteltiin vielä toivoa että Keane poikkeaisi Suomessa Euroopan rundillaan, mutta myöhemmin keikkapaikkojen varmistuessa suomalaiset huomasivat taas joutuvansa odottamaan)… Niin, BECK ON PARAS. Ehdoton suosikkiartistini. Beck, Keane ja Radiohead samalla kertaa, sekä ennätysmäinen Keane-boardilaisten (”boardies” ) miitti (eikös teinit sano niitä miiteiksi)?? Se sai mut jo hinkumaan sinne!

Olin iskenyt silmäni yhden päivän lippuun. V on kaksipäiväinen (19. – 20.8.) ja päälle päätteeksi kahdessa paikassa — Hylands Parkissa ja Weston Parkissa. Kaikki esiintyjät soittavat kummassakin paikassa, ne vaan vaihtavat esiintymispaikkaa päikseen seuraavana päivänä. Beck ja kumppanit soittaa lauantaina Hylandsissa ja sunnuntaina Westonissa. Valitsin loppujen lopuksi Westonin koska suurin osa boardilaisista oli menossa sinne.
Toki kaksikin päivää foorumin väen seurassa olisi ollut kivaa viettää, mutta en kuitenkaan viitsinyt maaliskuussa maksaa maltaita kahden päivän lipusta. Katsotaan, jos vaikka sitten ensi kerralla… Eivätkä ensimmäisen päivän esiintyjät, vaikkakin hyviä, merkinneet mulle läheskään yhtä paljon kuin Beck (BECK BECK BECK!!!). Sitä paitsi pari muutakin boardieta on tulossa vaan yhdeksi päiväksi.
Lippuani en ole vielä saanut. Ne lähetetään vasta lähempänä itse tapahtumaa, minkä uskotaan vähentävän lippujen edelleenkauppaamista. Tähän en osaa ottaa mitään kantaa. Mutta olin/olen aivan intona. On hurjaa tavata kaikki ne boardiet. Parista niistä en tosin pidä, mutta suurin osa on hulvattomia nettituttuja joita en malta odottaa tapaavani.

Äiti kuitenkin lietsoo (sanalla sanoen) tappiomielialaa. En ymmärrä miten moisella hermoilulla voisi ikinä johtaa omaa yritystä, mutta silti hän tuntuu onnistuvan siinä hommassa täysin pätevästi. Olisikohan kyseessä siis jakautunut persoonallisuus? Vai onko syy minussa — käyttäydynkö tietämättäni tavalla, joka saa äidin hermostumaan sellaisista pikkujutuista, joista hän ei yleensä hermostuisi? Paljon puhutaan siitä, että ihmiset taantuvat ollessaan perheenjäsentensä kanssa tekemisissä. Henkilökohtaisten kokemusteni mukaan teoriassa on vinha perä, sillä vaikka esimerkiksi minä itse olen keskivertoa epäsiistimpi asuja, joka siivoaa osapuilleen kerran puolessa vuodessa eikä voisi vähempää välittää tiskien kasaantumisesta yksin asuessaan, muutun Hitleriksi pikkuveljen jättäessä vaikkapa tyhjän pullon olkkarin pöydälle. </kaurapuuropsykologia> Oma kaksinaismoralismini jättää huutomyrskyn jälkeen yrjön maun suuhun. Tiedostan moisen erikoisuuden vaikuttavan mahdollisesti äidinkin käyttäytymiseen, mutta siihen on silti vaikeaa suhtautua rauhallisesti. Minullehan aiheuttaa ahdistusta jo pelkkä normaali inhimillinen uteliaisuuskin. Mitä enemmän hän urkkii ja hätistelee, sitä vastentahtoisempi olen kertomaan hänelle enää yhtään enempää matkasuunnitelmani edistymisestä. Jokainen jutunaiheeni kun näkyy olevan hänelle vain uusi mahdollisuus maalata piruja seinille, ja hänellä on jo neljäs Tikkurilan maalipönikkä menossa, eli nyt saa yksinkertaisesti riittää.

Tiedän, pitäisi ottaa nalkutus huolenpidon merkkinä, mutta sen sijaan en malta odottaa että pääsen lähettämään äitykälle postikortin jossa kerron voitonriemuisesti että en ainoastaan ole päässyt matkustamaan maasta omin avuin (ja toivoakseni myös omin rahoin), vaan minua ei myöskään ole ryöstetty, raiskattu, huumattu, hakattu, purtu eikä pidätetty, molemmat munuaiseni ovat tuiki tallella eikä hotellivarauksessani ollut pienintäkään ongelmaa, eli REBI SIIT kuten Suomenlahden tuolla puolen sanotaan. Yleensä silloin jos on osoittanut olevansa oikeassa, ei missään tapauksessa pidä liikaa leveillä, mutta ketut, kerrankos sitä vain eletään.

Äiti taas on nähtävästi sitä mieltä, että koska en juuri puhu matkani valmistelusta, en ole tekemässä mitään valmisteluja. Tähän en kyennyt järkytykseltäni sanomaan hetkeen mitään.
Kyllä ihmisen aivot käyvät vaikkei suu käykään; eikö sen pitäisi olla ihan itsestäänselvyys?

Vaiteliaisuuteni ei suinkaan johdu salamyhkäisyydestä. Kenties en vain ole innokas paljastamaan keskeneräistä työtä. Sanoin saman äidilleni, en osannut tulkita uskoiko hän. Eri mikä eri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s