Klooneja kynällä

Äskettäin hyökkäsi aikamoinen konseptipiirustusten aalto päälle. En ole mikään organisoinnin kultatyttö, joten sain huhkia niiden loppuun saattamiseksi vähän hämärinä kellonaikoina. Töiden valmistuminen on kuitenkin erinomaisen palkitsevaa. Kiireinen työtahti ei minua häiritse niinkään paljon kuin pelko siitä, että alan toistaa itseäni.

Tarkennan: lähes kaikissa konseptikuvissa on mukana ihmisiä. (Ylläri, kysehän on kuitenkin kohtaamismarkkinoinnista.) Joissakin on suorastaan ihmisjoukkoja. Ajatus itseni toistamisesta on tympeä, mutta ikävä kyllä, kun on piirtänyt kymmeniä kuvia markkinointitilanteista eli yhteensä taatusti yli sata ihmistä (olisikin muuten pitänyt laskea), alkaa mielikuvitukseni pettää ja on yhä vaikeampaa keksiä näille hepuille erilaisia ulkoisia piirteitä. En todellakaan haluaisi tehdä konseptipiirustusta, jossa kaikki keskeiset henkilöt näyttävät samalta. Helpotin tosin konsepteja sillä tavoin, että jos konseptissa on useassa kuvassa olevia henkilöitä kuten tuotteen promoajia, piirrän yhden ja saman promoajan moniin tilanteisiin.

Virvoitusjuomakonseptia kuvittaessani karsin monotonisuutta ujuttamalla Delta State -sarjan päänelikon pariin kuvaan. Sivustakatsojasta olisi varmaan vaikuttanut säälittävältä kuinka paljon hupia se minulle toi — oli hetkisen hauskaa kuvitella kuinka Deltajengi *| käyttäytyisi niissä tilanteissa. Puhtaasti omaksi ilokseni. Delta State on muuten hyvä sarja ja olen hirmuisen kiitollinen sen uusinnasta, mutta siitä lisää joskus toiste. En ole varma onko jipponi tekijänoikeuslain vastainen. Oma luovuus ehtyi, voi itku. Rikkooko joku Stenvall ankkamaalauksineen tekijänoikeuksia? Plaa plaa. Ihan sama, viekööt Kanadaan käräjille, en jaksa taistella. Mutta jos veisivät niin tietäkää, että olisi haastajillakin tasan yhtä pienet huvit kuin mulla.
Tänään valmiiksi saamissani kuvituksissa taas olisin käyttänyt inspiraationa Green Wingiläisiä, mutta heidän kohdallaan näköisyys meni niin täysillä poskelleen ettei heitä millään tunnistaisi. Joten siltä osin olen turvassa.

Pitihän sitä jotain variaatioita keksiä, jotten kypsy ihmisten piirtämiseen ennen aikojani ja pimahda ja ala piirtää kaikille liskon häntää tai muuta hupsua. Työt kun eivät tekemällä lopu. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Onneksi elävänmallinkurssi oli perjantailta peruttu, se olisi varmaan sinä nimenomaisena päivänä kaatanut paatin!

Uskon ainakin tuon verran voivani turvallisesti kirjoittaa, vaikka olenkin luvannut pysyä vaiti markkinointikonseptien sisällöstä. 😉

* * *

Ah, että Green Wing on niin herkkua. Tällainen fanituskirjoittelu on kyllä aika ärsyttävää ja itsekeskeistä (…tosin, mitäs varten blogit ovat olemassa?) mutta kun Green Wingistä puhutaan, vastarinta on turhaa. Miten kauan samojen kohtausten katsominen jaksaakaan oikein naurattaa? Case in point: tohtori Statham, jonka hiha on syttynyt palamaan, juoksee paniikissa huoneeseen, jossa on joku nainen ”vesisynnyttämässä” synnytysaltaassa kätilö altaan vierellä; Statham hyppää altaaseen sammuttaakseen hihansa ja takaisin vedenpinnalle pulpahdettuaan katsoo parhaaksi ilmoittaa ”DON’T WORRY, I’M NOT YOUR BABY!!”

Juu ja kaikki mitä Guy tekee on herkkua.
Mac: ”You’re part of my team.”
Guy: ”You’re part of my anus.”

Se on kanssa varsinaista herkkua, että Master And Commander tulee kolmoselta huomenna! (Jos ne tälläkin kertaa laittaa uutiset elokuvan väliin niin boikotti pamahtaa.) Pakko katsoa, vaikka oon nähnyt sen jo moneen kertaan. Mutta kun en ihmeiden ihme kyllä vieläkään omista sitä missään tallennusmuodossa…
</tylsistyttävä fanitus>
(Äh, ketä oikein huijaan?!?)

*| Ei viittaus legendaariseen Animal House -elokuvaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s