Lupauduin yhdessä Copperin palaverissa klaffia loksuttamaan tämän tulevan leffan kuvauksiin. Saa/joutuu olemaan läsnä jokaisena kuvauspäivänä — vaikka uskonkin, ettei yhdellä klaffaajalla näissä kuvauksissa pärjää, eli en varmaan jää ainoaksi. Tää kyllä nähtävästi tarkoittaa, etten näy kertaakaan kameran edessä, mutta eihän sen väliä. Ainakin pääsen näkemään melkein jokaisen kohtauksen kuvaamisen, ja sitähän juuri halusinkin.
Koska en ole aikaisemmin klaffihenkilön hommia hoitanut, oli yllätys kuulla että työasuksi vaaditaan mahdollisimman tummia ja mahdollisimman hiljaisia vaatteita. Hitsiläinen, nyt puna-kelta-vihreä narrinpukuni tiukutossuineen ja -hattuineen jää sitten jälleen kerran kaappiin. Muuten työ ei kuulosta mitenkään ylitsepääsemättömältä, sillä osaan puhua, lukea ja kirjoittaa.
Kuvaukset muuten alkavat sittenkin vasta helmikuussa.

Yksi viikko klaffihommasta kylläkin jää väliin. Muistin vasta jälkeenpäin, että maaliskuussa olen yhden viikon Ylläksellä ”vanhempien” ja Saksan tädin kanssa. Poikkeuksellisen kypsä piirre minussa on (”poikkeuksellisen” siksi, että olen niin anti-aikuinen), etten pidä perheeni kanssa matkustamista omituisena. Me kaikki ollaan himolumiurheilijoita, joten on järkevää, väistämätöntäkin, että jos porukat on lähdössä moiseen talviparatiisiin niin lyöttäydyn mukaan. Varsinkin kun lysti ei maksa minulle juuri mitään!😀 Silmäni lasittuvat ja posket punoittavat, kun vain ajattelenkin tulevaa reissua ja Suomen mittapuulla ennätyspitkiä rinteitä. Ylläs hakkaa kevyesti Rukan, niin rinteiden määrässä, pituudessa, vaihtelevuudessa, maisemissa kuin viihtyisyydessä (Rukan juuren hotellisumasta alkaa muodostua pelottava). Ei sillä että Ruka kuitenkaan kelvoton olisi.

Suunnitelmissa ois just sillä viikolla kuvata sen verran näyttävä stuntkohtaus, että ihan hiukan kirpaisee kun en saa olla paikan päällä sitä näkemässä. Mutta siihen mennessä saattaa kuvauksissa alituiseen pyöriminen jo hyvinkin alkaa kypsyttää, joten saa nähdä olisiko viikon loma poikaa siinä vaiheessa!😉