”And for that you’ll burn for eternity in the fiery pits of Spring! That’s my politically correct name for HELL.”

–Stephen Colbert

Aamen.

(Tää merkintä on hieman jäsentämätön ja katkonainen. Mutta koska ”rupesin neulomaan lapasia” tms. ei luonnollisesti riitä blogimerkinnän sisällöksi yksinään, ja töistä ei ole valtuutta kirjoittaa, niin tämä on sitten listaus pienehköistä, kasautuneista jutuista.)

Juu en pidä keväästä. Nyt on jo kuivempaa, mutta ennen Lappiin lähtöä oli yhtä helvettiä taas.

Ylläksellä oli ihanaa, kuinkas muuten. Putosin tosin viikon loppupuolella häntäluulleni sen verran kivuliaasti, että viimeinen täysi laskupäivä meni osaltani hukkaan, mutta näitä reissuja tulee lisää. Ja johan mä ehdin nauttiakin.

En ole lapsuuteni jälkeen käyttänyt pyöräilykypärää, heijastinta (ellei sitä ole ollut vaatteisiin ommeltuna), enkä kypärää rinteessä edes lapsena. Ihme että olen vielä elossa.

On suunnattoman epäreilua, että pyöräilykypärän tai vaikka polvisuojat voi ostaa, mutta kuori emotionaalisia kolhuja vastaan täytyy vieläkin vaan kehittää ihan itse. Maksaisin kyllä ihan silkkaa rahaa jos olisi mahdollista.

Ettei tulis aina niin tajutonta reaktiota ihmisten pottumaisuudesta. Miksi minun pitäisi piitata pätkän vertaa jos joku ei pidä minusta, nuorista, naisista, erakoista, lyhyttukkaisista tai vaikka Wes Anderson -faneista, tai jos niillä on huono päivä? Pystyis kohauttaan vaan hartioita ja jatkamaan omia touhujani. Tai jos vois levittää jotain ”paksunahka-voidetta”, joka tepsisi vaikka samoin kuin allergiseen ihottumaan.

Ei tämä kylläkään painokkain esimerkki ole, mutta niistä muista ei nyt huvita kirjoittaa: kävi kerran niin että ohikulkija, peräti selvin päin, huoritteli kadulla. Se paitsi yllätti, myös tuntui kovin epämiellyttävältä. En uskaltanut sanoa vastaan, vaikka jos tarkkoja ollaan heppu oli harvinaisen väärässä, vaan jatkoin matkaani (uskallan epäillä olisiko vastaaminen tehnyt oloani yhtään paremmaksi). Tapahtuma rassasi koko loppupäivän ja yönkin päätäni, mikä on järjetöntä, koska miksi muka pitäisi vatvoa sekuntiakaan mitä joku tuiki tuntematon teinipoika on minusta mieltä? Looginen kompakysymys: kun en kerran ikinä ole kaivannut tuollaisten ihmisten hyväksyntää, miten yhden sanan heiltä olisi kaiken järjen mukaan edes mahdollista tehdä minut alakuloiseksi? Tässä päättelykyky taas kerran petti. Todiste, että asioita tapahtuu luonnonlakien vastaisesti.

Ja minulle sentään kävi niin vain kerran. Tiedän ihmisiä joita tuntemattomat haukkuvat pahemmin joka päivä (lähes kaikki palveluammateissa. Kiittämättömyys on maailman palkka).

* * *

Pidän aurinkosuojavoiteen tuoksusta. Siitä tulee rantaelämä mieleen vaikka seisoisi tunturin laella.

Telkkari on jee! American Idol :in Melinda Doolittlella on järisyttäviä taikavoimia. Jollei se voita, Amerikka on tyhmä. Ja Simon Cowell on AI:ssa Janice Dickinsonin veroinen valopilkku (vaikka puhuukin enemmän järkeä).
Suomen Idolsia en seuraa. En haluaisi edes tietää siitä mitään, mutta valitettavasti en voi välttyä näkemästä iltalehtien otsikoita kaupassa. Ilmeisesti kilpailijat ovat paskoja, tuomarit paskoja ja laulut paskoja. Etusivun juttu minunkin mielestäni.

[^Melko paksua äskeisen vuodatukseni jälkeen, mutta kaikessa tekopyhyydessäänkin se on mielipiteeni. Jos joku Idols-kisailija tai tuomari sattuu lukemaan tämän, pitäkää mielessä että olen katsonut vain pari hassua jaksoa koko ohjelman olemassaolon aikana ja vaikka olisinkin ollut joka viikko nenä kiinni ruudussa en silti tuntisi teitä niin hyvin että voisitte ottaa vakavasti minkään teitä koskevan mielipiteeni — ehkä te saatte sen logiikan toimimaan…]

Zen Vision M:äni nimi on muuten ”Peter Parker, Spider-Man”. ”Peter Parker, Spider-Manista” on käytettävä koko nimeä, koska Hämiksen henkilöllisyys on nykyisin julkista tietoa, näin se Marvel-maailma makaa.

Voi SAAMARI, niistä on jo vuosi mennyt. Alkaa olla kyllästyttävää kirjoittaa koko ajan ”on ollut kaikkea muuta tekemistä” mutta näin asia vain on: en ole ehtinyt valmistautua Konservatorion pääsykokeisiin lainkaan niin perusteellisesti kuin olisin halunnut! Nyt on viisi päivää aikaa valita yks ainoa pääsykoekappale ja lähettää sen (tarvittaessa transponoidut) nuotit ja hakemus, niin ja tietysti Kuopion konservatorion todistukseni, jota en löydä hitostakaan tämän kotoisen kaaokseni keskeltä. Voin fyysisesti tuntea kuinka stressi iskee.

Onneksi sitten kun hakemus on lähetetty on kuitenkin vielä hiukan aikaa valmistautua itse pääsykokeeseen. Pelottaa kun ei ole laulanut tuntemattomille vuoteen. Ja pitää verestää teoriaosaamistani. Tai ei mitään osaamista sinänsä, mutta pakko ainakin yrittää.

Sain eilen sellaisen hullun päähänpistoksen, että pitäisin keikan otsikolla ”Reetta laulaa Eppuja” ja mulla olis säestäjänä vain sähkökitaristi. (Huom: tai sitten ”Reetta ja <kitaristin nimi> esittää Eppuja”.) Jossain Parnell’sin nurkassa vaikka luriteltaisiin. Semmonen kymmenkunta Eppubiisiä yksinkertaistetulla säestyksellä. ”Akun tehtaassa”, ja varmaan muutamissa muissakin, kitaristi laulaisi taustoja. Eli monilahjakasta henkilöä tarvittaisiin.

Minun täytyy päästä konservatorioon.
Tietysti laulunopetuksen takia, mutta muun muassa myös siksi, että se on tunnetusti melkein ainoa tapa, jolla tällainen spatsi saa kontaktia muusikoihin. Tunnen nimittäin tasan yhden kitaristin, vanhasta bändistäni TDI:stä. Enkä usko että se ikinä suostuis soittamaan Eppuja.

Oon vieläkin hiukan myrtynyt siitä, että kun ensin ravasin koko opiskeluaikani Kuopiosta Jyväskylässä bänditreeneissä (päivääkään en silti vaihtaisi pois), bänditouhu lopahti Jyväskylään muutettuani, tuosta vaan. Olis kova hinku laulaa bändissä. Jota oikeasti kiinnostaisi treenata ja jopa keikkailla. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä. Siihen mennessä on leffakin saatu valmiiksi.

Rupesin neulomaan lapasia.

Anteeksi kirosanoista!