Optimismiongelma -ELI- Rallipakolainen ei keinoja kaihda…

Minulla on mitä nerokkain kesäsuunnitelma. Kesäkuu: töihin äidin apteekkiin. Heinäkuu ja elokuu: Kanadaan animaatiokurssille.

Tämä voi tuntua vähän töksähtävältä, mutta miksi tästä olisi kirjoittanut ennen kuin lähtöni oli sataprosenttisen varma? En ehtinyt yhtenä rymäyksenä tulleiden konseptikuvitustöiden takia kirjoittaa kun kurssille pääsyni varmistui, ja nyt itse matkavalmistelut kuormittavat aivojani.

Kertauksena: rakastan monien muiden asioiden ohella elokuvia ja piirtämistä.

Animaatio (erityisesti ”perinteinen” eli 2D) on aina kiinnostanut minua ja olen puolitosissani tutkinut mahdollisuuksia sen opiskeluun, myös Suomessa. Ajatusleikeissäni kallistuin yleensä silti Britanniassa ja Kanadassa sijaitsevien opinahjojen puoleen; vaikka hyvää animaatio-opetusta voi saada monessa maailmankolkassa, noissa on useampikin alan ylistetty kärkikoulu. Silti en ollut ihan kepein mielin hakemassa heti ulkomaille. Tuli otettua tuo ammattikorkeakoulututkintokin ja siinä samalla käytettyä opintotuki viimeistä senttiä myöten, eikä sitä varmaan enää heruisi ulkomailla opiskeluun.

Ala kuitenkin kiehtoo siinä määrin, että kun huhtikuussa melkein sattumalta luin Vancouverilaisen Capilano Collegen nettisivuilta kahden kuukauden mittaisista animaatioon alustavasti perehdyttävistä jokavuotisista kesäkursseista en voinut olla harkitsematta sellaista.
Tutkimusteni aikana netin animaatiokeskustelupalstoilta (erityisesti awn.com :in, Animation World Networkin, foorumilta) lukemani ihan tervejärkisiltä vaikuttavat mielipiteet Capilano Collegen opetuksesta olivat varsin suotuisia, vaikka Capilano ei ole läheskään suurin eikä tunnetuin Kanadan animaatiokouluista. Moni piti tätä suorastaan osana sen charmia, eivätkä oppilastyötkään isompien oppilaitosten rinnalla järin kalvenneet. En tiedä hakisinko nimenomaan Capilanoon jos animaatio ihmeen kaupalla osoittautuisi minulle suuren opiskeluinvestoinnin arvoiseksi, mutta tämänhetkisten tietojeni mukaan se voisi hyvinkin olla yksi vaihtoehdoista.

Capilanossa on kaksivuotinen täysipäiväinen animaatiokoulutus, perinteinen, jonka jälkeen on vielä mahdollisuus erikoistua vuosi digitaaliseen. [Selvennykseksi: digiohjelmaan voi hakea myös suoraan, mutta perinteisen ohjelman käyneet pääsevät siihen halutessaan suoraan sisään, kun taas vinku-uusilla digianimaatio-opiskelijoilla on ilmeisesti vieläkin kovemmat pääsyvaatimukset kuin 2D-ohjelmaan.] Animaation perusteiden oppiminen piirtämällä on eduksi myös digianimaattoreille.

Koulun käytännönläheinen suhtautuminen vaikutti lupaavalta. Kahdessa kuukaudessahan ei kenestäkään tee animaatioammattilaista, ja kesäkurssia esiteltiinkin eräänlaisena ”kokeilualustana siitä mitä kaikkea animaatiokoulutuksessa vaaditaan, sekä animaatioon tutustumisena. Kurssia voi suositella pohjustukseksi esim. kaksivuotiseen ohjelmaamme hakeville.”

Ajattelin, että siinähän olisikin oiva tilaisuus paitsi saada lisätietoa jalosta taiteesta, myös viimein määrittää olisiko minulla sekä taitoja että motivaatiota opiskella animaatiota pidempään. Jos ei olisi, kurssi kaukomailla olisi kai silti mukava, enkä ainakaan jäisi kärsimään epätietoisuudesta. Tällainen on kuitenkin pyörinyt mielessä niin pitkään, että varmaan menisi vanhuus pilalle jos en yrittäisi joskus selvittää asiaa — joten miksipä ei nyt heti, kun ei kerran ole minkäänlaisia kahleita. Itse asiassa koko alkuvuosi oli ollut jotenkin niin onnekas, että tunsin kiitäväni voittoputkessa ja kesäkurssin häämöttävän sen päässä.

Lyhyitä animaatioon tutustuttavia kursseja järjestetään toki muuallakin, mutta a] muutamatkin juuri Vancouverin alueella sijaitsevat koulut olivat herättäneet huomioni, b] Capilano College vaikutti niin sympaattiselta ja ihmisten kertomukset siitä positiivisilta, c] kurssi järjestettiin sopivaan aikaan ja oli sopivan mittainen ja d] haku oli parahiksi käynnissä ja ehtisin lähettää portfolion haun loppuun mennessä. Kurssille osallistujat valitaan piirustusnäytteiden (5 kpl) perusteella, koska ymmärrettävistä syistä sekä kesäkurssille että kaksivuotiseen animaatio-opetusohjelmaan (johon tietysti vaaditaan paljon laajempaa portfoliota) hakijoilla täytyy olla vahvat piirustustaidot jo kättelyssä. Kun olin pelkästään tämän vuoden puolella piirtänyt tuhottomasti kuvituksia ja storyboardeja ja elävänmallinkurssiltakin oli ehtinyt kertyä tyydyttävästi tuotoksia, portfolion kokoamista ei haittaisi juuri muu kuin valinnanvaikeus.

Hakemusyksityiskohtia tutkiessani törmäsin kylläkin vaatimukseen, että kaikkien Capilanoon hakevien ulkomaalaisten opiskelijoiden on täytynyt hyväksytysti suorittaa standardisoitu englannin kielen koe (esim. TOEFL). No mikäs siinä, en uskonut sen olevan kovin vaikeaa. Mutta maan pinnalle mätkähdin, kun aloin ottaa asiasta selvää ja sain huomata, ettei standardisoituja testejä järjestetä Suomessa ihan harva se päivä. Vain pari kertaa kuukaudessa, ja lisäksi niihin pitää ilmoittautua viikkoja aikaisemmin! Niillä aikatauluilla en mitenkään ehtisi ilmoittautua testiin, suorittaa sitä ja saada tuloksiani siitä ennen hakuajan päättymistä. Seuraava mahdollinen testipäivä oli toukokuun alussa. Meilasin äkkiä animaatio-osaston yhteyshenkilölle ja kysyin voisinko hakea kurssille lähettämättä heti kielitestituloksiani koska pystyisin aivan taatusti lähettämään ne seuraavassa kuussa. Sitten aloin jo mietiskellä portfoliotani, koska minulla on optimismiongelma. Ja viimeaikaisen hyvän tuurini huomioiden kukaan tuskin voi syyttää minua toiveikkaasta suhtautumisestani vastaukseen.

Seuranneessa meilinvaihdossa kävi sitten helpotuksekseni ilmi, että testitulosten viivästyminen ei haittaisi, kunhan lähettäisin hakemuksen ja portfolion ajallaan. Yhteyshenkilö jopa tarjosi mahdollisuutta — ”mikäli olet Kanadassa” 😀 heh! — korvata kielikoe haastattelulla. Henkilön auttamishalu sykähdytti, ja onneksi myös meileihini vastailu oli huiman nopeaa, sillä näin pystyin ilmoittautumaan kielikokeeseen juuri ajoissa.

Pistin siis portfolion postiin, vaikka tiukalle menikin, ja tein TOEFL:n (sen aikataulut sattuivat sopimaan tilanteeseeni paremmin kuin muiden Suomessa järjestettävien kielitestien) Helsingissä 5. toukokuuta. Olin muuten tyytyväinen suoritukseeni, mutta puheosuudessa jännitys teki kyllä tepposet. Luurit päässä, mikrofoni naaman edessä, pahvisermien ympäröimänä ja muiden kokelaiden juristessa vieressä tietokoneelle puhuminen jotenkin vain kangisti kurkun. Olin silti varma että pistemääräni riittäisi Capilanoon, ja se olikin ainoa merkityksellinen asia.

Sitten vain odottelua. Tässä vaiheessa hermostuneisuutta ei käynyt kieltäminen. Kurssille oltiin ottamassa enintään 24 henkeä, enkä voinut mistään tietää montako sille oli hakenut.

Loppujen lopuksi tieto collegen päätöksestä saavutti minut jo ennen kielikokeeni tuloksia (jotka olivat odotetunlaiset), äitienpäivänä. Sain meilin, jossa sanottiin hyväksymiskirjeeni ja rekisteröitymislomakkeeni olevan matkalla. Vauhkoonnuin vallan!

Sovin myös meneväni toistamiseen Uuraisten apteekkiin kesäapulaiseksi, tai no, ainakin kuukauden ajaksi. Stressitöntä, mukavaa, helppoa. (Saattaa kuulostaa armopaikalta, mutta ei ole vain sitä. Mahdollisilta nepotismisyytöksiltä emme kuitenkaan pysty mitenkään puolustautumaan, mutta on minulla sentään yhden kesän verran kokemusta kyseisestä työympäristöstä, työntekijää tarvitaan ja minä taas tarvitsen matkakassan!)

Tunnelmani ovat sellaiset kuin voi arvatakin — jännittää kun tiedossa on pisin aika, jonka koskaan olen viettänyt ulkomailla enkä ole ikinä ennen käynyt kyseisessä maassa, mutta riemuitsen taas yhden pilvilinnani vankentuessa hieman.

Ja haHAA, vältyn samalla Neste Rally Finlandilta!! Kuten sanoin: nerokasta. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s