Well well, sano veli kun valkolakin sai! Onnea omalle veljelleni, ja saman tien muillekin valmistuneille. Hyvin tehty.

* * *

On hyvät fiilikset, aloitin kuun alussa kesätyöni apteekilla. Yleensä päivät eivät hirveän tapahtumarikkaita ole, ja se sopii minulle loistavasti.

Tietysti oman läheisen perheenjäsenen alaisuudessa työskentelemisellä on omat eroavaisuutensa uppo-oudon pomoteltavana olemiseen, tärkeimpänä mahdollisesti se, että jos vahingossa tiputat vedenpitävän tussin vailla korkkia kädestäsi siten että se matkalla maahan sotkee tuliterän työasusi, pomosi vaikeroi ”voi Reetta Reetta Reetta!” äänensävyllä joka on ehtinyt tympiä sinua jo kaksikymmentä vuotta. Minkäs teet — paitsi pyörittelet silmiä ja puhiset. Mutta muuten ei vastoinkäymisten häivääkään. Helppo, siisti, määräaikainen työ.

Tänään kävi pari ihan hauskaa asiakasta. Aamulla nainen, joka osti jotain lasipullossa olevaa ainetta, ja kun tarjottiin matkalle kuplamuovia pullon suojaksi, sanoi ettei oikeastaan tarvitse sitä, ”mutta otan minä mukaan, kun meiän mies poksauttelee sitä vessassa.”
Iltapäivällä taas kävi pappa, joka sanoi haluavansa ostaa ”purkin, jossa on kierrekorkki”. Äiti tarjosi sille vatsalääkettä, ja purkki kelpasi. Vatsalääkekin oli kuulemma kiva bonus. Apteekin henkilökunnalle ei vierailun aikana valjennut, mikä purkin käyttötarkoitus olisi, mutta yleinen arvaus oli syöttisäiliö. Ehkä pappa kertoo seuraavalla käynnillään, kun on kuulemma vakiasiakas.

* * *

Yksi asioista, joihin ihastuin käydessäni ensi kertoja katsomassa kämppääni, oli melkein yhden kokonaisen seinän kokoinen ikkuna. Tästä ei pidä saada väärää käsitystä, sillä itse seinä ei tietenkään ole mikään kovin iso yksiössäni, mutta ikkuna saa huoneen tuntumaan hieman isommalta.
Nyt kun kesä on tullut, ikkuna ei olekaan pelkästään ihana. Jos pidän verhoja auki, huoneeseen paistaa aurinko melkein koko päivän, ja ilmasto lämpenee hieman epämukavaksi.

Onneksi voi sentään pitää ikkunaa auki. Yöllä en kuitenkaan voi tehdä niin, koska kadulla köröttelee mopoja ja pyörillä varustettuja diskoja (joku voisi kehittää hyvänkin liikeidean tuosta).

Kesän alussa vie yleensä aikaa, ennen kuin opin nukahtamaan kuumuudessa.
Ja lisäksi, aina kun keli on kuuma, näen suunnattoman sekopäisiä unia. Unethan nyt ovat sekopäisiä muutenkin, mutta kuumuus siirtää ne yhdeksänteen potenssiin. Minusta unet ovat mahtava, mahtava asia. Odotan niitä joka yö. Parasta unissa on, että voi olla oma itsensä, toinen henkilö/eläin/esine/paikka, pelkkä katsoja, tai oma itsensä toisen henkilön/eläimen/esineen ruumiissa, usein jopa samanaikaisesti. Unet ovat ehdottoman viihdyttäviä. Kunpa ne vain eivät niin usein loppuisi kesken. Joskus jää kiljumaan pettymyksestä, kun ei saa loppuratkaisua selville. Mikä törkeintä, unen on keittänyt kokoon ikioma alitajuntasi, eli JOKU sinussa tietää, kuinka uni olisi päättynyt, muttei suostu kertomaan sinulle. Raivostuttavaa.

Puhun unistani mieluusti, mutta tiedän, ettei toisten unien kuunteleminen ihmisiä suuremmin kiinnosta, joten en nyt ryhdy kirjoittamaan niistä …Ei, muutin mieleni! Haluan kirjoittaa yhden unen, joka ei tosin ole ihan tuore. Kirjoitan tämän siksi, että tämä on lyhyt, eivätkä kaikki lukijat ehdi kaikota sen aikana varjoihin. Mutta lupaan tämän olevan ainoa. Vaikka läheskään kaikki unistani eivät olekaan painokelvottomia.

Olin suihkussa jossain pukukopissa. Suihkukoppien välissä oli valkoiset seinät jotka eivät ihan yltäneet lattiaan, mutta suihkukopeissa ei ollut ovia. Viereisessä suihkussa oli joku, mutten tietenkään nähnyt sinne. Juuri suihkun lopettaessani sieltä mörähti: ”Excuse me, I think you dropped this..?”

Tunnistettava miesääni. Ja totta maar, se oli Peter Serafinowicz joka kurkisti kysyvästi seinän takaa pidellen irronnutta kättä.
Katsoin käsiäni ja yllätyksekseni näin vasemman tilalla vain verisen tyngän. Käsi oli siististi ja suoraan leikkautunut irti ranteestani.

”Gosh, this is embarrassing”, sanoin, ”I have no idea how that got there.”
”It’s OK, shit happens”, sanoi Serafinowicz.
”Well, I had better go get this attached then. Thanks so much. Nice to meet you, I’m a big fan.”
”Don’t mention it. Good thing it wasn’t your right hand, huh?”

Sitten tapahtui sellainen ”unileikkaus” ja yhtäkkiä aikaa oli kulunut jo viikkoja. Istuin kahvilassa kertomassa veljelleni kohtaamisesta ja siitä miten myöhemmin oli saatu selville, että joku pirulainen (ei Serafinowicz) oli virittänyt superteräviä, hiuksenohuita rautalankoja suihkukoppeihin. Yksi niistä oli irrottanut käteni. Vasemmassa ranteessani olisi ikuisesti ohut vaaleanpunainen viiva siinä mistä se oli ommeltu takaisin.

* * *

Tulee molo olo, kun kassajono liikkuu lähikaupassa ja kassa antaa jokaiselle asiakkaalle oman kuitin, jonka jokainen vuorollaan laittaa roskakoriin kassahihnan päässä. Mikäli kassa kysyy ”tarvitsetko kuittia”, se on jo tulostettu ja kassahenkilö saa puolestaan kunnian heittää sen roskiin.
IDEA: ruokakaupat voisivat tulostaa kuitin vain ihmisille, jotka pyytävät sellaista. Tarkoitus: säästö (myös luonnon).

* * *

Otsikko on sarkastinen.
Rakastan sarkasmia.