Oh, Kanada! Vaahterasiirappi… Mike Myers… Ratsupoliisit… Jim Carrey… Trailer Park Boys… Villieläimet… Terrance ja Phillip…

Voih eih, kirjoittamistauko on harmillisesti venähtänyt. Ja juuri kun olisi tapahtunut niin paljon. Täkäläisessä asunnossani on sellainen tv-kaapelin kautta toimiva internetyhteys, mutta valitettavasti uusi kannettavani on tällaisenaan valmis käyttämään vain puhelin-internetyhteyttä. Kaapelin (jollainen minulla oli Kuopiossa asuessani) käyttämiseen tarvitsisin modeemin, mutta en tiedä jaksanko ostaa sellaista kun koululla pääsee kuitenkin nettiin. Kampusalueella on langaton nettiyhteys käytössä kaikille opiskelijoille (luokkien nettiyhteyden lisäksi), joten voin viedä läppärin kampukselle ja lähettää tietokoneelle laatimani kirjoitukset blogiin ilman että tarvii siirrellä niitä esim. tikulle. Olisi se tietty kivaa surffata kotioloissakin, mutta pitää vaan suhtautua. Pieni pahahan se vain on.

Vaan jospa en ryhdy tässä jaarittelemaan internet-tilanteestani — tärkeintä on, että näin ensimmäisen opiskeluviikon kiireiden jälkeen saan viimein päivitettyä blogia. Viime viikonlopusta (sori etten ole ehtinyt kirjoittaa ensimmäisen opiskeluviikon sisällöstä juuri mitään, ehkä laitan myöhemmin) pistin juttua blogiin ”takaumamuodossa”, pidän sellaisesta preesenskirjoittamisesta silloin tällöin. Jos aikaa ja halua riittää, ne voi tsekata näistä linkeistä, ikävä kyllä ne ovat aika lailla kiireemmin tehtyjä kuin takaumani yleensä, mutta ovatpahan edes jotain:

6.7. Perjantai: ”Like a cannonball in the wind”
7.7. Lauantai: ”Why does Michael Bay get to keep on making movies…?”
8.7. Sunnuntai: ”If you have money to kill people, you have money to heal people”

Jos ei halua lukea takaumia, tässä taitavat olla tärkeimmät asiat summattuina:

Voin hyvin; matka oli ihana, pidän lentämisestä yhtä paljon kuin aina; Pohjois-Vancouverilaiset ovat hyväkuntoista kansaa, kaikki Vancouverilaiset ovat kohteliaita ja puheliaita; sää on aurinkoinen ja kuuma, ja olen polttanut niskani; Vancouver on kaunis ja kampus on kaunis, kuin joku viidakko; donitsien ja limsojen houkutus on melkein ylitsepääsemätön; en ole vielä ehtinyt mihinkään turistirysään; muista kurssilaisistamme hengailen enimmäkseen himososiaalisen Tylerin ja amerikkalaisen Yis’n kanssa, muihin en ole ihan sen vertaa tutustunut mutta OK-porukalta ne vaikuttaa; saamme piirtää elävää mallia niin paljon kuin pienet kätemme vain jaksavat; ensimmäinen ihka itse piirtämäni animaatio oli pomppiva pallo; animointi on PARSAAA ja koko ajan vaan parsanee, ja animaationopettajamme on kuin tosilaiha Will Arnett.
Eli ei paljon paremmasta väliä. Ainut mikä harmittaa on pakolliset aikaiset herätykset.

* * *

Ja ei kun nykyaikaan. Animaatiokurssia on ehtinyt kestää jo viikko +1 päivä, sillä se alkoi tiistaina 3. 7. (Olen muuten säätänyt blogini kellon nyt Vancouverin aikaan eli se on 10 tuntia Suomesta jäljessä.)

Toissapäiväisellä (ma) animaatiotunnilla käsittelimme ”epäsäännöllistä liikettä”. Vapinaa, tärinää, tutinaa, jännitettä, miksi sitä nyt milloinkin voi kutsua. Testasimme sitä animoimalla nuolen, joka osui maalitauluun ja jäi tärisemään siihen kunnes hiljentyi paikalleen. Nuolen sai tärisemään varmaan viidellä eri tavalla, ihan siitä riippuen missä järjestyksessä freimit olivat. Liike sai jokaisella kerralla eri luonteen.

Ensin muuten Darren vilkaisi viime viikon putoavat esineet -tehtäviä (jotka oli tosin vielä hiukan keskeneräisiä, niidenkään ei tarvii olla valmiita kuin vasta kuukauden lopussa) ja sain ”Excellent, Reeta. That looks brilliant.” -ylistystä. Hii hii hiiiii.
Saimme myös sinä iltapäivänä uuden kurssitehtävän, animjamin. Tai oikeasti sen nimi on anijam (lyhennys ilmauksesta animation jam), mutta minusta animjami kuulostaa paremmalta ja tää on mun blogi, so… Animjamissa monta animaattoria työstää yhtä animaatiota siten, että yksi piirtää pätkän, toinen jatkaa tasan siitä mihin ensimmäinen jäi (mahdollisimman saumattomasti, mutta silti katsomatta edellisen animaattorin koko filmiä eli piirtäen vain viimeinen kuva lähtökohtanaan), kolmas jatkaa toisen jälkeen jne. Koska meillä ei kurssilla ole aikaa odottaa, että yksi saisi animaationsa valmiiksi ennen kuin toisen täytyy ehtiä jatkamaan, teemme kaikki animaation samasta kuvasta alkavaksi, mutta niiden täytyy myös päättyä tismalleen samaan kuvaan jotta ne voidaan myöhemmin yhdistää yhdeksi pitkäksi pönöksi.
Alkukuva on kuutio. Mulla on ihan mukava idea mitä kuutiolla vois tehdä, mutta en vielä oo varma pystyisinkö toteuttamaan sen tän kuun loppuun mennessä (sen jälkeen siirrytään muihin asioihin). Jos en, niin sitten on vain kehitettävä joku yksinkertaisempi animaationpätkä.

Sitten animaatiotunnin jälkeen oli pakko jäädä piirtämään kaksipisteperspektiivitehtävää. Valitsin uuden paikan kampukselta, koska kirjaston pihan erikorkuiset rappuset, pylväät ja hömelöt patsaat olivat niin monimutkaisia, ja päätin että näin pitkän ja opettavaisen päivän jälkeen olin rimanalitukseni ansainnut. Menin yhteen syrjäiseen nurkkaan jossa oli kyllä paljon enemmän yksityiskohtia, kasveja ja muuta piirrettävää, mutta ainakaan mitkään rakennuksen linjat eivät olleet kaarevia eikä maa viettänyt alaspäin.
Luonnostelin maiseman ja piirsin sen illalla kotona puhtaaksi (ja kirjotin näitä blogeja, eli tuli valvottua melkein koko yö).

Eilen (ti) olinkin sitten Saritan piirustustunnilla aika tööt. Ja mikä vielä pahempaa, koko iltapäivä (aamupäivän perinteisen mallipiirustuksen jälkeen) piirrettiin asetelmia, niin että olin nukahtaa pystyyn. En tällä kertaa saanut mielestäni palautuskelpoista piirustusta tehtyä, ja ajatuskin että minun täytyisi torstaiksi kehittää asetelma jossa olisi ehdottomasti oltava mukana laskostuvia kankaita tuppasi masentamaan. En myöskään tuntenut olevani tarpeeksi hereillä suunnitellakseni illalla animjami-osuuttani.

Kotimatkalla jäin pois Park & Tilfordin pysäkillä ja kävin katsomassa Evan Almightyn, mutta valitettavasti elokuvassa ei ollut kehumista. Ainakin minun on yhä kertakaikkisen mahdotonta olla pitämättä Steve Carellista koko sydämestäni, mutta jotenkin se onnistui jäämään Bruce Almightyn sivuroolinsa varjoon. Ja vaikka Evan Almighty ei ollutkaan vastenmielinen tapaus kuten Bruce Almighty, se ei naurattanut (no okei, ehkä pari kertaa vaan, muttei kovaa), ja tuntui enimmäkseen laiskalta lastenelokuvalta — vaikka itse en edes lapsena pitänyt muistaakseni hirmu hauskoina komedioita, joissa huumorin virkaa toimittaa se, että mies saa potkun/koiran puraisun/raskaan esineen nivusiin, mutta luulisi sen toimivan joillekin taaperoille. Runsaista eläinesiintymisistä olisin kyllä lapsena nauttinut, mutta nykyään se ei riitä. Ja mitenkähän lapset mahtavat suhtautua Carelliin (jonka sympaattisuudessa on jopa tässä elokuvassa jokseenkin surumielisiä ja hienovaraisen, nautinnollisen epätoivoisia sävyjä) päähenkilönä?
No jaa… Pelkkä Steve Carellin näkeminenkin jollain tavalla …lohdutti (en edes ollut tiennyt tarvitsevani lohtua, kumma juttu), vaikka leffa olikin turha tekele. Haluaisin vain antaa Carellille kunnon halauksen.
Minähän sitä siis enemmän tarvitsisin kuin Carell, en ole halannut ketään aikoihin — yli viikkoon! Viimeksi halasin äitiä lentokentällä. Ketä voisin halata? Vietän jo nyt niin suuren osan ajastani koulussa Tylerin ja Yis’n kanssa, että jos vielä lisäksi yrittäisin halata, niin mitä jos ne luulisivat minun yrittävän iskeä niitä? Mutta ketään muuta en tunne tarpeeksi hyvin halatakseni. Äh! Nyt tästä tietysti tulee mulle sellainen pakkomielle etten oo tyytyväinen mihinkään ennen kuin saan sen yhden halin. Mahtavaa. No ehkä tää menee ohi. Ennen ku sekoan ja syöksähdän Darrenin luisevaan syliin kesken tunnin.
(Alkaa lähestyä törkyä tämä… Eihän minun pitänyt kirjoittaa blogiin törkyä. Äsh. Anteeks.)

* * *

Nick (yks aika nuori kaveri meidän ryhmästä), joka asuu lähellä Yis’tä, haluis lähteä porukalla kajakoimaan (onko moista verbiä suomen kielessä?) viikonloppuna. En tiedä haluaisinko. Toisaalta ehkä pitäisi, mutta toisaalta en ole ikinä melonut kajakilla ja saatan hukkua. Sitä paitsi en ole yhtään aktiivinen ulkoilmaihminen. Mutta Pohjois-Vancouverilaiset ovat — eli maassa maan tavalla? Nick kyllä sanoi, että mitään hätää ei ole jos osaa uida. Katellaan…