Lauantaina 28.7 aamupäivällä Yis ja minä katsastettiin Lynn Canyon Park (älä sekoita Capilano Suspension Bridgeen blaa blaa) ja sen riippusilta, jotka olivat upeat. Tunsin olevani kotona — siis ei sillalla, vaan itse puistossa. Luontopoluilla oli ehkä hitusen liikaa väkeä muistuttaakseen Suomea. Mutta ah niitä puita. Yis’n ja minun metsänkatselutahti oli onneksi melko sama.

Vancouverissa on meneillään vuosittainen HSBC Celebration of Light -ilotulituskilpailu, ja yöllä minä, Yis ja David meiän ryhmästä mentiin katsomaan niitä. Ilotulitukset ammutaan English Bayssa kelluvalta lautalta, ja suosituin katselupaikka on samaisen lahden rannalla. Lauantai-iltana ilotulittaja oli Kanada. Musiikkia myöten se oli paras ilotulitusesitys, jonka olen ikinä elämässäni nähnyt.
Hauskaa katsoa ilotulituksia välillä lämpimään kesäaikaankin. Puhumattakaan siitä, että rannalla showta katsomassa oli SUUNNATON ihmislauma ja tunnelma ja suosionosoitusten volyymi sen mukaiset. Yleisön äänireaktioita ilotulitusnäytöksen aikana oli myös mielenkiintoista seurata. Päätin että seuraava ilotulitusnäytös on pakko tulla katsomaan, jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin tämäniltainen.

* * *

Tänään olin vähän myöhässä koulusta, ja inhosin itseäni sen takia, olihan uuden kurssin (animation design — siis kuulemma hahmojen, taustojen ynnä muun suunnittelua) aloituspäivä. En luokkaan tullessani nähnyt opettajaa, joten kysyin oven vieressä istuvilta Yis’ltä ja Tylerilta mitä oli meneillään, ja ne sanoivat että meidän pitää ihan alkuvartiksi piirtää cowboy — ope kuulemma halusi jonkun aivan basicin piirroksen kartoittaakseen vähän meidän tyyliä. Kipitin siis oman pöytäni ääreen ja piirsin viiksekkään lassoniekan. Huomasin vilaukselta näkökenttäni laitamilla, että takanani istuva Kim(berly) oli leikannut ja värjännyt tukkansa. Ja hankkinut silmälasit ja… kasvattanut parransängen ja HHHEEEEEEEETkonen Kimhän oli muuttunut unelmien nörttiprinssiksi.

Oikein arvattu. Uusi opettajamme Colin — kakskytseitsemänvuotias ja jo sekä animaattori että perheenisä, jaikkista! No, minkäs teet. Keskittymiskykyni tulee ehkä olemaan ihan pikkuisen koetuksella, mutta ei nyt totisesti sen enempää kuin Darrenin tunneillakaan.

Ekan cowboyn piirtämisen jälkeen Colin esitteli vähän vinkkejä alustavan character designin tekemiseen, jossa tärkeintä olisi saada hahmon luonne, tunnetila ja hallitsevat fyysiset piirteet esille. Samasta aiheesta kymmenen minsan tehtävä: piirrä cowboy; eri kuin äskeinen; hahmon designin ilmennettävä luonnetta ja poseerauksen puolestaan tunnetilaa; Colin kiertäisi tsekkaamassa työtämme ja antaisi tarvittaessa neuvoja, joita voisimme käyttää parannellun, tai vaihtoehtoisen, version piirtämiseen hahmosta.
Vaikka tehtävä tuntui aluksi hellyttävän helpolta, open parannusehdotukset hahmon poseeraukseen olivat valaisevia. Huomasin niiden seurauksena kasvonpiirteiden olevan epäsuhdassa hahmon vallitsevan piirrostyylin kanssa, ja asento toimisi paremmin vahvasti liioiteltuna, jotta hahmosta muodostuisi selkeä silhuetti. Käytin näitä muutoksia piirroksen kakkosversiossa. Tosin mitään muita parannusehdotuksia Colinilla ei ollut, ja se sanoi asianlaidan olevan epätavallinen, eli olin taas huolestuttavan ja äklöttävän tyytyväinen itseeni.

Tämän tehtävän palautettuamme tuli loppupäivän tehtävä, jota saataisiin tehdä omaan tahtiin, sillä se palautetaan huomenna. Kolme hahmoa, edelleen villin lännen maisemista; yhdestä (päähenkilöstä) kolme poseerausta ja muista vain yhdet. Meidän piti aloittaa ideoimalla, piirtämällä vaan ihan kaikkea mitä mieleen tulee, ja kehitellä sitten eteenpäin niitä hahmoja jotka sieppaisi meitä.

Loppupäivän kuluessa yllätyin täysin siitä, miten mieluisaksi tehtävä minulle osoittautui. Alussa ajattelin että mnäääh, cowboyt eivät ole ollenkaan mun juttu, mutta jotenkin sitä rupes rakentaan niille kolmelle omalle hahmolle höpöä taustatarinaa, ja sitä mukaa kun itelle selkeni ketä/millaisia ne hahmot on, niin oli yhä hauskempaa piirtää niitä eri asennoissa tai tilanteissa. Hylättyjen hahmoluonnostenkin joukkoon kertyi monta (ainakin itseäni) huvittavaa pikku ideaa. Sain tehtävän iisisti lopetettua ennen tuntien päättymistä, siitäkin huolimatta että pidin vähän väliä lukemistaukoja.

…Colin oli nimittäin tuonut läjän läkähdyttävän ihania ”The Art of…” -kuvakirjoja monista Pixarin elokuvista, esimerkkeinä hahmokehittelystä, ja animaatiosuunnittelusta yleensäkin. Käytännöllisesti katsoen hotkaisin The Art of Monsters, Inc. ja The Art of The Incredibles -kirjat — kyseiset elokuvat ovat varmaan kaksi suurinta Pixar-suosikkiani, joten otin ne käsittelyyn näin ekana päivänä — ja tiesin oitis mitä halusin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi. Vaikka kirjoja saikin lukea luokassa milloin vain halusi, niin ainakin nuo kaksi minun olisi pakko omistaa. Monsters, Inc.in konseptitaide oli hulvatonta, totaalisen aseistariisuvaa ja sai minut nauramaan ääneen, haluaisin yksinkertaisesti ympäröidä itseni sillä; ja The Incredibles-kirjan tarjoama syventävä näkemys elokuvantekijöiden sanomaan (tietysti upean konseptitaiteen lisäksi) toi palan kurkkuun melkein yhtä tehokkaasti kuin itse elokuva. Mielihaluni työskennellä elokuvien parissa sai uuden sysäyksen. Siis tarkoitan että paljon suuremman kuin tavallisesti — tavallisesti se näet saa uuden sysäyksen joka kerta kun katson elokuvan josta pidän. En ole ihan varma, mutta ehkä juuri tuo on osoitus siitä, että minun pitäisi tutkia mahdollisuuksia suunnata määrätietoisesti ura-alueelle elokuva/animaatio.

Colin mainitsi näiden kirjojen tullessa puheeksi elokuvien olevan työmielessä aivan eri maailma kuin tv-sarjat tai mainokset: telkkarin aikataulut ovat tiukkoja ja budjetti niin paljon pienempi. Kattokaa huviksenne miten monelta kuvittajalta on konseptitaidetta Monsters, Inc. -kirjassa. Eikä läheskään kaikki kuvittajat joilta Pixar tilas töitä edes mahtunu tohon kirjaan. Ja ne tilas ideointikuvituksia useampaa vuotta ennen elokuvan tuotannon alkamista. Tuo kaikki vaatii rahaaaaaa jota tv-sarjoihin ei samaan tahtiin syydetä, mutta ne konseptitaiteilijat saa Pixarilta ison tilin lisäksi jotain vielä arvokkaampaa. Esimerkiksi mahdollisuuden työskennellä omaan tahtiinsa. Ja tosi avoimen toimeksiannon [koska kyseessä on niin alustava vaihe elokuvan suunnittelussa]. ”Mutta piirrossarjoissakin oppii paljon, ja saa takuuvarmasti selville rakastaako oikeesti sitä työtä mitä tekee. Jos jaksaa tehdä, ei palkka ole todellakaan pöllömpi. Ja telkkarisarjoissakin saa tilaisuuksia työskennellä ihan huippujen hullunerojen ihmisten kanssa, joilla on ihan huippuja ideoita.”

Lonsdale Quayn lähellä on sarjakuvakauppa joka näyttää siltä että niiltä voisi löytyä leffaopuksia. Huomenna käyn etsimässä sieltä itselleni lahjaa — en ole vielä ostanut mitään oikein kommeeta muistoa täältä. I deserve this, damn it!