Mike: ”Neil, it’s very rare that you interest me but today you have. Why do you keep coming down here with a cake and saying surprise?”
Neil: ”It’s my birthday.”
Mike: ”Now, you knew that anyway and we don’t care, so where’s the surprise?”

The Young Ones, ”Summer Holiday”

Aamulla cowboy-tehtävän palautus. Palautettiin siis sekä valmiit hahmot että kaikki luonnokset joita tehtävän kuluessa oli syntynyt. ”Todelliset toimeksiannot on juttu erikseen, mutta mä en välitä vaikka teillä ois kuinka iso kasa luonnoksia, mä haluun nähä ne kaikki”, sanoi Colin. Sitten se ohjeisti meille seuraavan tehtävän jotta kaikilla ois hommaa sillä aikaa kun se penkoi meidän cowboy-piirrosten läpi nurkkapöytänsä (Kim oli ollut poissa vain eilisen) ääressä.

Piirtelimme hirviöitä (tyyli täysin vapaa), ja iltapäivä oli tarkoitus pyhittää yhden örkin loppuun hiomiseen sekä ex tempore -rakentavaan kritiikkiin Colinilta. Aamupäivän ajan se kylläkin kritikoi cowboy-tehtäviä. Se tuli kohteliaasti kysymään kaikilta vuorollaan oliko piirtämisemme sellaisessa vaiheessa että ehtisimme jutella sen kanssa — khihihi mitä geek appealia! (<- Tuo — kuten pitäisi olla sanomattakin selvää — on kehu.)

Minulla on kyllä yhä hiukan ikävä Darrenin äkkiväärää vitsailua, näillä tunneilla kun huumoripuolen hoitaminen näyttäisi lankeavan opiskelijoiden hennoille harteille. Colin keskittyi punastelemaan ja vääntelehtimään vaivautuneena, vaikkakin viehättävästi, Dougin (Colin = punainen vaate, Doug = härkä) joka on Colinia reilusti vanhempi vaatiessa käyttää tästä nimitystä sir.
Ai mutta oho, vuoroni koitti.
[Varoitus. Niin, siis onko mu aivan aina pakko mainita täällä jos joku sanoo mun töistä jotain mukavaa? No samperi, tää on mun blogi, ja vieläpä matkablogi alias NSC (notoriously shite content). Aloita oma jos ei kelpaa.]

”Sulla ei siis ole yhtään animaatiotaustaa? Aika uskomatonta. Nää on nimittäin todella hyviä, luonnokset kans. Sen mä vaan näihin lisäisin, että kädet, ja kasvonpiirteistä silmät ja suun, vois piirtää selkeämmin — selkeämmillä viivoilla siis. Vaikka nää onkin rough character designeja, noiden muoto merkitsee kuitenkin aika paljon. Ihan erityisen hyvä että oot tehny näin paljon luonnoksia.”
Oloni on ollut tän reissun aikana kummallisen tuottelias, varsinkin koulussa ollessani. Kun istahdan piirtämään, niin jotain tulee heti paperille. Se voi tietysti olla jotain aivan surkeaa, mutta tuntuu hyvältä voida vaan tuherrella estoitta. Luokkahuoneemme on sitä paitsi erittäin viihtyisä, opiskelijoiden kanssakäyntiä edistävä ympäristö piirtämiselle.

”Aloitatko sä animaatio-ohjelmassa tänä syksynä?”
Sanoin että en, koska en ollut asiasta varma keväällä, mutta haen melko varmasti ensi vuonna.

Alan uskoa, että täytyy mun vähintään kokeilla. Näiden kurssien, kaiken täällä näkemäni ja oppilaiden puheiden perusteella Capilano tuntuu hyvältä paikalta, tulen joka päivä kouluun innoissani ja tekeminen on joka päivä niin kiehtovaa, että ehkä tämä ei sittenkään ole pelkkää alkuihastusta. Vasta keväällä kuitenkin nähdään, miten paksuun byrokratiamuuriin sitä joutuu päätänsä lyömään, ja onko mulla tarpeeksi sisua lähteä, ja mikä mun rahatilanne on, ja JA JAJAJAJA. Mutta hakeminen (hyväksyminen, lähdöstä puhumattakaan, on sitten ihan eri päänsärky) alkaa tuntua selviöltä.
Turun animaatiokoulutuksesta täytyy kyllä hakee lisätietoa, mutta tän kokemuksen perusteella on aika vaikea uskoa, että se sopisi mulle Capilanoa paremmin. British Columbian kouluista olisin ihan ensisijaisesti hakemassa Capilanoon paitsi koulutuksen laadun, myös sen suht. lyhyen keston vuoksi. Muut hyvät Vancouverin alueella sijaitsevat koulut ovat myös aika lailla kalliimpia.

Hirviötehtävä oli jälleen uusi yllätys. ”Hirviöitä, äääh, enhän mä osaa mitään hirviöitä piirtää.” Mutta sitten alkoi kynä luistella ja luonnoksia syntyi sivukaupalla, ja päälle päätteeksi aloin tuntea kiintymystä olioihini aivan kuten cowboy-tehtävän kestäessäkin. Ja oi että kun piirtäminen voikin olla mukavaa!

Lisäksi lueskelin niitä Pixar-taidekirjoja joita en eilen ehtinyt. Varsinkin Finding Nemo -kuvitukset saivat hymyn suupieliin ja pään pilviin, enkä voinut olla ajattelematta miten taivaallinen voisi konseptitaiteilijan ammatti olla.
Käväisin kotimatkalla toiveikkaasti vilkaisemassa Big Pete’s -sarjakuvakauppaa, mutta olin lähtenyt koulusta myöhään, ja kauppa olikin ehtinyt sulkeutua puoli kuudelta.

Oli syntymäpäiväni, joten paistoin kotona pannukakkuja. (Sain toki päivän aikana myös hyvän synttärin toivotuksia niiltä harvoilta koulukavereilta, joille olen tullut täällä ollessani merkkipäivästäni maininneeksi.) Ei mitenkään erikoista, mutta tämä koko reissu onkin jo paras synttärilahja, jota olisin ikinä voinut pyytää.