[Varoitus: turhin merkintä koskaan]

…Siis pikkuisen pehmo-Egon! Ratatouille-elokuvasta tutun. Metropolis-ostoskeskuksen Disney Storesta.
Metropolisin Disney Storessa ei ollut valitettavasti muuta tarjolla kuin leluja ja vaatteita (ei mitään kirjoja, levyjä tms.), mutta oli niillä kyllä niin ihania Nightmare Before Christmas -keramiikkamukeja ja -figuureja, että jos olisin voinut varmasti uskoa niiden kestävän lentomatkan Suomeen, ne olisivat olleet ykkösvalintani. Pehmolelujen puoleen käännyin siis ensin vähän vastahakoisesti, mutta Egon omistaminen taskukokoisena pikkunukkena oli vastustamaton houkutus. Ihmishahmot olivat minusta Ratatouillessa varsinaista päähenkilöä kiinnostavampia kaikin puolin, niin luonteiltaan, ulkonäöltään, roolituksiltaan kuin tarinallisestikin, ja Anton Ego oli niistä heittämällä suosikkini. Ikioma Ego! Se näyttää kyllä varsin erilaiselta kuin elokuva-Ego mutta ei paljon haittaa kun se kerran näin ihana pehmis on. Otan tämän samperi käsimatkatavaroihin mukaan! Voin näytellä sen avulla arvion lentokoneruoasta.

Ja on vain huvittavaa kanniskella Egoa matkassa. ”Minua ei liian isosta egosta voi syyttää! …se kun mahtuu taskuuni.” Hehheh! — joo joo, lopetan lopetan.

pehmoego.jpg

Hmm. Pehmo-Ego näyttää jotenkin Pete Townshendilta.

Viikonlopun olin hieman maissa animaatiokurssin loputtua, ja sitä paitsi väsynyt viimeisen viikon piirustusurakan jälkeen. Olin sisällä ja enimmäkseen nukuin. Sunnuntaina soitto kotoa tosin piristi.
Sunnuntaina Greenitkin tulivat takaisin. …Siinä kaikki.
Kävin Metrotownissa sijaitsevassa Metropolisissa eilen, ja löysin Egon lisäksi pari mahtavaa vaatekappaletta, sekä kaksi DVD-pläjäystä: Wonderfalls (kaikki jaksot) ja Wonder Showzen (kakkoskausi). Ensimmäinen on eräs ehdottomista tv-sarjasuosikeistani, niin monesta syystä etten edes näin keskellä yötä jaksa listata, mutta tärkein syy on aivan superi päähenkilö, jota osittain ihailen, osittain säälin ja suurimmaksi osaksi kadehdin. Wonderfallsin ennenaikainen kuolema surettaa minua enemmän kuin kenties minkään muun sarjan. Wonder Showzen taas on MTV:n eräänlainen parodia Sesame Streetistä ja jenkkilastenohjelmista yleensä — tutustuin siihen tämän reissuni aikana Tylerin ansiosta, ja se on oksettavan hauska, ja tartuttanut minuun jo useamman nerokkaan repliikin joiden nerokkuutta ei valitettavasti ymmärrä juuri kukaan muu. But you can ask Tyler what’s the difference between special and wonderful!

En itse asiassa tiedä soittaako kotona oleva DVD-soittimeni muita kuin kakkosalueen levyjä (sain sen lahjaksi eikä mulla oo mitään hajua sen specseistä! Kyllä, sain DVD-soittimeni lahjaksi! TIEDÄN!!😀 ), mutta toisaalta kyseisiä sarjoja ei ole saatavana kakkosalueen levyinä, joten eikös se ole parempi omistaa ne vieraassa muodossa kuin ei lainkaan. Ja pystynhän mä kattoon niitä tietokoneella. Pitää kyllä testata ne DVD-soittimellakin… En vaan oo ehtiny koskaan kokeilla käyvätkö muiden alueiden levyt siihen. Jos ei käy, pitää kysyä jotakuta sähköpeukaloa laittamaan se ruotuun. Koko aluekoodisysteemi on järjetöntä p**kaa.

Tässä nyt ei oo taas päätä eikä häntää… Mulla on enää kaksi täyttä päivää Vancouverissa enkä oo käyny missään erikoisessa paikassa. Reissu tuntuu loppuvan kesken. En ehdi edes nähdä kaikkia elokuvia jotka vielä pitäisi. En ole ottanut päivääkään rannalla aurinkoa. Ja matkatavarat sen kuin lisääntyy enkä oo vielä uutta matkalaukkuakaan ehtiny ostaa ja apuva apuva.

Mutta tiedän käyväni täällä aivan ehdottomasti vielä joskus, päädyinpä sitten Capilano Collegen opiskelijaksi tai en.