Sen kauneutta ei voi paeta

On ollut parina iltana hetkellinen jäytävä tunne, etten kuulu yhtään mihinkään. No ilman muuta kuulun omaan perheeseeni, mutta mikä ihme siinä onkaan ettei ihmiselle kelpaa se mitä hänellä jo on? Ja miksi pitäisikään johonkin kuulua? En oo ennenkään kuulunu ja ihan hyvin on menny.
Onko tämä sitä joulunjälkeistä masennusta? Aika myöhään tuli, jos näin on. En ole koskaan kärsinyt sellaisesta, joten en yksinkertaisesti tiedä.

Mutta eipä valiteta pienistä. Capilanoon on hakuaika jo alkanut, ja se päättyy maaliskuun lopussa. Hakusuunnitelmani (josta lisää myöhemmin) edistyy tällä hetkellä siten, että olen kahdella elävänmallinkurssilla ja katson runsaasti hyviä elokuvia 😀 !
Hemmottelin itseäni ostamalla muutaman itselleni merkityksellisen DVD:n vihdoin ihkaomaksi, ja latasin niiden parissa akkuani viikonloppuna.

* * *

Ensinnäkin, yhdeksän sanaa jotka saavat syömmeni soimaan.
Master and Commander: The Far Side of the World
. (Tupla-DVD.) Tiedän, että jauhan tästä elokuvasta ihan jatkuvasti mutta EI VOI MITÄÄN. Joka katsomiskerralla olen tykännyt siitä entistä enemmän. Jos vielä muutaman kerran katson sen, aika- ja avaruusjatkumo uskoakseni nyrjähtää ja MaC:istä tulee maailman paras elokuva, jolloin sille jaetaan takautuvasti kaikki oskarit joita se jäi vaille mm. samana vuonna ilmestyneen Taru sormusten herrasta -trilogian päätöselokuvan takia. *| Itse asiassa sitä varten perustetaan kokonaan uusi palkinto. Ja teemapuisto.

Tuoteseloste: jännitystä; väkevää selviytymistaistelua; ihmisiä suoraan yleisön omasta elämästä; actionia ja ajatusta; kaunista luontoa; kauniita laivoja; kau-nis-ta musiikkia; merisuolaa; aikakauden tuomista lähelle; tunteista kalleimpia.
[Sekä, varoituksena vanhemmille, naperoille sopimattomia kohtia. En spoilaa mitään jos sanon, että tuskin haluatte mielikuvituksekkaan lapsenne valvovan miettien miltä mahtaisi tuntua, jos joku tekisi itsemurhan hänen silmiensä edessä. Joskus eläytyminen vaikeuttaa aikuisenkin arkea…]
Edes näyttelijävalintoja ei voi moittia. Russell Crowella piisaa eittämättä auktoriteettia Aubreyksi omasta takaa, ja kapteenimme mieltymys ontuvaan huumoriinkin säilyy sydämiinkäyvänä. Aubrey on eräänlainen tunteellinen taistelija, Paul Bettanyn Maturin taas ulkoisesti viileähkö tarkkailija. Jo luonnostaan kyseisten näyttelijöiden väliset erot (sikäli kuin tavallinen tallaaja ikinä saa totuudenmukaista kuvaa julkkiksista) tuovat Aubreyhin ja Maturiniin vastakohtien vuorottaista voimainkoettelua sanoja vahvemmaksi muodostuneen ystävyyden ylle.

Toisin sanoen, O’Brianin kirjojen sydän on tallella.

MaC:ia oli muuten odottamattoman suuri elämys katsoa omassa kotikolossani rännän ropistessa vienosti ikkunaa vasten, huone pimeänä paria kynttilää lukuunottamatta. Leffan äänisuunnittelu on niin vakuuttavaa, että alkuun minun oli vaikea erottaa olivatko erinäiset narahtelut ja kopsahdukset peräisin yläkerran naapurista vai laivan sydämenlyönneistä. Mutta juuri elokuvaanhan ne kuuluivat — tuulivoimalla matkustavan puisen maailman lakkaamattomaan lauluun. Silmät sidottuinakin MaC:in äänimaisema kertoisi milloin ollaan kannella, milloin sen alla ja milloin maissa (jos nyt näin kaunista kuvitelmaa ylipäänsä mitenkään malttaisi olla kurkistelematta siteen alta).

En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, miten jatkuvaa puun ääntely on laivaan sijoittuvissa kohtauksissa, vaikka ehkäpä juuri ainaisen läsnäolon takia siihen ei kiinnitäkään huomiota. Se on luonnollista kuin linnunlaulu, niinkin luonnollista ja helppoa jättää taustalle että luo jättimäisen osan MaC:n uskottavuudesta. Aikaisemmin, erityisesti elokuvateattereissa, vesielementin massiivisuus oli minulle jotenkin etualalla (vaikka kyllähän silloinkin sisäkohtauksia piti erinomaisina), mutta tämä pienempi katsomisympäristö sai minut tuntemaan entistäkin vahvemmin olevani sisällä laivassa.

* * *

Sitten yksitoista sanaa (11! Voi vuohen villat näitä nimihirviöitä 😯 ) jotka saavat suupielet koholle.
The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe. (4:n levyn aarrearkku.) Outo pikku sattuma: kävin katsomassa tämän teattereissa useampaan otteeseen, ja lähes kaikilla kerroilla minulle osui sama lipunmyyjä, mikä alkoi loppupuolella käydä varsin noloksi.

Tästä en juuri nyt jaksa kirjoittaa niin perusteellisesti kuin se varmasti ansaitsisi, mutta palatkaamme asiaan joskus.
Heti on silti annettava tunnustus harvinaisen onnistuneelle kirjaelokuvalle. Narnia-faninakin pidän väistämättömiä kirjan ja elokuvan välisiä muutoksia elokuvan toimivuutta parantavina. Oikeastaan nautin useammasta kuin yhdestä kohtauksesta enemmän kuin kirjassa. Henki säilyy joka tapauksessa melkein yhtä vahvana: ohjaaja Andrew Adamson oivaltaa että asioista joista on lapsena nauttinut ei mikään estä nauttimasta aikuisenakaan, ja mikä kenties tärkeämpää, parempaa pääosanelikkoa saisi hakea vaivalla. Osaksi lapsinäyttelijöiden ryhmäkemian, osaksi kässärin ansiosta elokuvassa perhetunteelle päätyy enemmän painoa kuin kirjassa.
Elokuva on myös kaunis katsella. Tätä tuotantoa on pidetty hyvänä ja hoivattu. Ja seuraavaa lausuntoa ei tosiaan ole millään muotoa tarkoitettu romanttiseksi tai muutenkaan epäilyttäväksi, mutta Skandar Keynes Edmundin roolissa on kaunis, kaunis lapsi. Sillä on kasvot, hiukset ja iho kuin nukkemestarin taiteilemat.

[EDIT: Niin, nyt kun tarkemmin mietin, tämänkin elokuvan ikäraja on aika paikallaan.]
Odotan innolla jatkoa (Prince Caspian, luonnollisesti), mutta ilmoitettua kolmatta elokuvaa (The Voyage of the Dawn Treader) jo hieman jännitän, sillä se on suosikkini kirjasarjassa ja sen epäonnistuminen osuisi raskaammin…

Sivuhuomautuksena, kuulin monesti lopputekstien aikana sattumalta teini-ikäisten ja muiden jeesusfoobisten katsojien kommentteja niin elokuvasta kuin alkuperäiskirjoistakin kristinuskon ”pakkosyöttämisenä”. Maailman informoidut lukijat eivät kuitenkaan tätä sanaa käytä. Kyllä, C.S. Lewis, käännynnäiskristitty, käytti monilta osin samaa symbolismia– tai ei, ei pelkästään symbolismia vaan ideologiaa, Narnia-saagassa, mutta lainasi yhtä paljon muustakin mytologiasta kuin kristillisestä. Yksityiskohtiin menemättä, a] Lewisin tärkeä inspiraatio ansaitsee kunnioitusta, mutta b] kristinuskolla ei ole monopoliasemaa mitä anteeksiantoon, uhrautumiseen ja hyväksyntään tulee. Eikä muuten mikään muukaan uskonto voi kehuskella kehittäneensä kyseiset käsitteet tyhjästä. Ja jos Narnia-sarja on kristillistä aivopesua, miksei sillä ole ollut minuun (vaikutusalttiissa iässä kirjat ensi kertaa lukeneena ja sen jälkeen säännöllisesti niiden pariin palanneena) ja moniin muihin minkäänlaista käännyttävää vaikutusta
Jaa, vängätä voi iät ajat. Narnia-kirjoissa oli kuitenkin seikkailujen seassa moraaleja joihin kykenin samaistumaan uskonnosta riippumatta. Avainsana lieneekin ”samaistumaan”. Eikös tietyn tulkinnan mukaan jokainen peilaa kaikesta lukemastaan ja näkemästään vain itseään.

* * *

Ja sitten ostin vielä brittikomediasarjoja DVD:illä. Ti End.

*| Toki Sormusten herra -trilogia oli hyvä, mutta kun gaala oli sen kahmimien palkintojen suhteen melkein kahden edellisen vuoden äpärä, Master and Commander…in yhtä hyvien (KYLLÄ!) teknisten taiteilijoiden puolesta kieltämättä kismitti hiukan. Vaikka tiesikin, ettei oskarit mitään merkitse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s