Aivan ensimmäisenä: FOO FIGHTERS TULEE KESÄLLÄ PROVINSSIROCKIIN!

Ääääääää! Pitää muistaa hengittää välillä. Ääääääääää!
Aiemmin ehdin jo kirjoittaakin että FF on bändi jota olen (sanotaanko vaikka) fanittanut pisimmän ajan elämässäni Manhattan Transferin lisäksi ja ettei se ole koskaan ollu AIDOLLA keikalla Suomessa. Joten vaikka en tosiaan kuulu festivaali-ihmisiin, LÄSNÄOLO ON PAKOLLINEN. EEEEEEEEE!!!

…I’ll wait to hear your final call …bet it all

* * *

[Jäsentämättömyysvaroitus!
Spoilerivaroitusta ei tarvita, sillä jos et vielä tässä vaiheessa elämääsi ole Prinssi Kaspiania lukenut, se ei selvästikään kiinnosta]

Pari postausta sitten pääsin Narniasta märehtimisen makuun. Seuraavana Narnia-elokuvanahan leffateattereihin tulee kesällä Prince Caspian (Prinssi Kaspian), joka onkin luonteva jatko-osa (The Lion, the Witch and the) Wardrobelle (ja josta olen aivan liian innostunut käydäkseni normaalista. Jo tämä kuva aiheuttaa minulle hikan).
pcstills_narniawebcom.jpg

Itse ainakin pidän Narnia-sarjan alkuperäistä julkaisujärjestystä parempana kuin kronologista järjestystä: …Wardrobe on jännittävämpi avaus satumaahan kuin The Magician’s Nephew (Taikurin sisarenpoika); kun taas Pevensiein tempautuminen Narniaan vain huomatakseen heidän siellä viettämänsä ajan muuttuneen hädin tuskin muistetuksi, vuosituhannen takaiseksi taruksi on kiehtovampi jatko Wardrobelle kuin The Horse and His Boy (Hevonen ja poika).

Kyseiseen aikakupruun liittyy niin monia ajatuksensiemeniä, että niin Pevensien perheen kuin varsinkin Kaspianin kokemusten kuvitteleminen kirjaa lukiessa kutkutti lapsena (ja edelleenkin) ihanasti mielikuvitustani. Pevensiet eivät ainoastaan ole jo kertaalleen muuttuneet aikuisista lapsiksi (mahtoiko heistä tuntua siltä kuin he olisivat aikuisia lasten ruumiissa? Miltä tuntuisi kasvaa aikuiseksi kaksi kertaa, kahdessa eri ulottuvuudessa?), vaan heidän ”manaamisensa” Narniaan on Kaspianille sama juttu kuin jos Kuningas Arthur palaisi nykymaailmaan. *| Ajattelin millaista olisi, jos olisi kuullut koko ikänsä sankaritarinoita joiden ei voi varmasti tietää olevan totta, ja jos epätoivoisessa tilanteessa, viimeisenä mahdollisuutena, päättäisi pyytää apuun jotain legendoja, ja ne ilmestyisivät OIKEASTI. Eivätkä ne olisikaan mitään supersankareita vaan itseäsi nuorempia.

Ehkäpä minä olen vain vähään tyytyväinen — itse asiassa tiedän olevani — mutta minulle tuo ajan kulun, totuuden ja myyttien (sekä ”tosimaailman” että narnialaisten näkökulmasta) kiehunta riittäisi jo yksinään innostumisen syyksi. Lisäksi pidän kyllä Caspianissa niin monista muistakin asioista, että jos pääsen näkemään ne yhtä hyvin toteutettuina kuin …Wardrobessa, mainiota:

  • Caspianiin on päätynyt hiukan enemmän pimeyttä ja vaaraa kuin Wardrobeen. Päitä putoilee tekstissä välillä niin …niin mutkattomasti, niin sivumennen kirjoitettuna, että tekstin jämptiys ja tiiviys moisten veritekojen kuvaamisessa tuntui aikoinaan melkein järkyttävältä. Mutta silti ne kuuluvat juuri sellaisinaan tähän tarinaan. Tästä ei voi tulla ihan yhtä pienille suunnattua kuin ensimmäinen Narnia-elokuva oli. Jos kauhunäyt on jätetty pois eli kässäri on kesytetty lisäkatsojien toivossa, murjotan.
  • Kohtauksen lyhyydestä huolimatta, Caspian sisältää värisyttävimmän ihmissusikohtauksen Tarinaa vailla loppua **| edeltävässä lastenkirjallisuudessa. (”Olen nälkä. Olen jano…”) Koko kohtaus kuuluu selkeästi kirjan huippuhetkiin oli ihmissutta tai ei.
  • O-jee uskollinen Edmund.
  • Parikin rakastettavaa hahmoa. Hiiri Riipitsiip (engl. Reepicheep), joka saa aina taistella isompien eläinten ennakkoluuloja vastaan eikä siksi ole tottunut ottamaan mitään itseensä kohdistuvia vitsejä köykäisesti, on liioittelevassa kunniantunnossaankin pohjimmiltaan niin hyväsydäminen ja uskomattoman rohkea, että on todennäköisesti suosikkihahmoni sarjassa. (Ja Riipitsiipin ääneksi on huhuttu Eddie Izzardia, mikä kuulostaa todella lupaavalta. Varmasti tuo rooliin jotain sellaista mitä kenelläkään muulla näyttelijällä ei ole, mutta oi kunpa ulkonäön kanssa ei ruvettaisi liikaa söpöstelemään.)
    Myrtsi Piipari -kääpiö (Trumpkin) on unohtumaton ensitapaamisesta lähtien.
    Kaspianiin, kuten jo sanoin, on puolestaan kivaa samaistua hänen päästessään tapaamaan satuiluksi luulleensa olennon toisensa jälkeen.
    En vielä sataprosenttisesti tue päätöstä, että Kaspianiksi otettiin vanhempi näyttelijä kuin kirjan hahmo on — mutta toisaalta ensimmäisessä elokuvassa kirjan ja käsikirjoituksen väliset muutokset yllättivät monesti toimivuudellaan, joten ehkä tällä kertaa ei tarvitsisi niinkään paljon stressata.

Seuraa loistava video ”Death Star Canteen”, jonga jogu on tehnyt legoanimaationa Eddie Izzardin stand-up -vitsin pohjalta. (Huom: englanniksi.)

Hauskinta, mitä olen tällä viikolla nähnyt — kannattaa katsastaa saman legofanin muutkin Izzard-videot! ”Horses” on hulvaton.
Jos jokin yleensä Riipitsiipin onnistuu pilaamaan niin ei ainakaan Izzard.

*| Ah, aikatemppuilu.
Tuli sellainen hassu ajatus mieleen, että entä jos aika on kuin palapeli, niin ettei ole väliä milloin minkäkin palan laittaa paikalleen, kunhan ne menevät oikeisiin paikkoihin? Jos jollekin palalle ei vaan millään löydä paikkaa eikä edes saa selvää mikä kuva siinä on tarkoitus olla, niin kunhan keskittyy hetken jonkin toisen kohdan kokoamiseen sekin pala osuu sitten johonkin sopivasti ihan kuin itsestään.

**| Ehdottomasti mainittava: jos pidät Narnia-kirjoista, pidät vielä enemmän Tarinasta vailla loppua.