Juuri nyt olisi huomattava inspiraatio piirtää kaikenlaista muuta, mutta tuli äkkiä älyttömän kiireinen toimeksianto. Koskaan ei ole varaa hylkiä ansiotyötä, mutta näin ollen minulle ei jää tänä viikonloppuna aikaa piirustella omia ideoitani. No, jos hyvin käy, inspiraatio on vielä läsnä kun toimeksiannon saa alta pois, koska se kerran täytyy tehdä näin nopeasti.

Tämänhetkisestä toimeksiannosta (en edelleenkään voi kertoa niistä) sain kuitenkin päähäni, että olisi mahtavaa saada vesimeloniviipaleen näköinen sohva.
Sellaisia ei valitettavasti nähtävästi myydä missään, mutta minulla on hyvin selkeä käsitys siitä millainen sohva olisi, joten ei muuta kuin mittatilaukseen huonekalutaiteilijalle. Asuntooni se ei mahtuisi, mutta tarkoitan että sellainen olisi mahtavaa saada jos joskus asun tilavammin tai jos minulla on joskus toimisto (phehe! Mutta ei sitä koskaan tiedä).

Isommasta asunnostani tulisi varmaan ammattisisustajan painajainen. Pidän niin monista eri tyylisistä jutuista. Antiikkimaiset hyllyt ja kaapit seisoisivat sulassa sovussa vesimeloniviipalesohvan vieressä, viidakkoverhojen ja merihenkisen tilpehöörin katveessa. Ja unelma-asuntoni on sellainen loft-tyylinen, ettei olisi useampaa kuin yhtä kerrosta vaan pelkkä iso, avara tila (vaikka vessa tietysti erikseen — ja sauna! Ellei loftini sitten sijaitsisi rannalla, jolloin minulla olisi rantasauna), yhdessä tasossa, tai muutamilla ”huoneita” erottavilla korokkeilla varustettuna. Vähän kuin Help!issä, jossa Beatlesit muka asuivat samassa talossa ja nukkuivat sellaisessa lattiasyvennyksessä (muistaakseni)?

Saattaa kuulostaa siltä kuin yksityisyys olisi moisessa harvaseinäisessä talossa tiukassa, minkä ei luulisi istuvan luonteeseeni — mutta olenkin kuvitellut hallitsevani yksin, ja sitä paitsi vaikken hallitsisikaan, niin kaikkihan riippuu siitä millaisen henkilön kanssa asuu.

Ateljee olisi sen seinän vieressä jossa on eniten ikkunoita. (Ikkunoista tuleva valo ei ehkä yltäisi jättimäisessä asunnossa keskiosiin asti ja luonnonvalossa on puolensa.)

Siitä putkahtikin mieleen, mitenkähän kuuluisi menetellä jos haluaisi palkata elävän mallin itse? Aivan samaan touhuun (eli piirtämiseen) kuin kursseillakin, mutta saisi nyhjätä omassa kodissa. Tässä nykyisessä kämpässä ei tietenkään mahtuisi elävästä mallista piirtämään saati maalaamaan joten kysymys ei missään tapauksessa ole päivänpolttava, mutta tämä onkin utopistista kaavailua. Kuinka paljon alastonmallille maksetaan? Ja kumpi päättää mitä musiikkia kuunnellaan, malli vai työnantaja? Korvanapit maalarilla ovat huono idea, jos mallilla tulee asiaa ja mallilla vielä huonompi idea, sillä ne näyttävät älyttömiltä ja häiritsevät. Tai ehkä tämä johtuu sitten siitä että olen surkea piirtäjä, mutta kerran kun malli elävänmallinkurssilla kuunteli ämppärisoitintaan koko istunnon ajan, se ärsytti minua johtoineen ihan pirusti. Lisäksi, joka kerran kun ope halusi antaa mallille ohjeita, piti koputtaa sen olkapäälle ja odottaa että se ottaisi napit pois korvista ja niin edelleeeeeeen. Yksinkertaisesti epäkäytännöllistä.
Mallintyö on hankalaa. En väitä että minä itse siihen pystyisin. Mutta se on työtä, eli on käyttäydyttävä ammattimaisesti. Jos ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa olla kuuntelematta ämppäreitä ja ennen kaikkea olla venkoilematta, ei ansaitse palkkaansa.
Pitääkö minunkin sitten jättää musiikin kuuntelu omalle ajalle? Toivottavasti ei, jos minä kerran toimin maksumiehenä.
Eli perimmäiset kysymykset ovat — siltä varalta että joskus siunaantuu valtava ateljee — mistä löytyy ammattimaisia malleja, millaiset työolosuhteet he vaativat ja paljonko he veloittavat?

* * *

Kiehun juuri nyt. Inhoan yläkerran imbesillejä. (Kyllä, otsikossa puhutaan alakerran naapureista mutta otsikko onkin Beck-viittaus. Mikset sää jo kuuntele sitä Beckiä??) Niillä soi basso ärsyttävän kovalla. Minähän kirjoitin että haluan kuunnella työskennellessäni vain esihyväksyttyä musiikkia? No niin. Olen ihan sankari jos saan näissä työolosuhteissa toimeksiannon tehtyä.

(^Tunnen tietenkin olevani pilalle hemmoteltu liioittelija heti kun ajattelen tuota, mutta täytyy saada valittaa maailman kärsiviä orjatyöläisiä muistamatta tämän kerran.)