Puhun yleensä harvoin jollei minulla ole asiaa, ja vielä harvemmin jollen tiedä miten asiani selkeästi muotoilisin. Sen sijaan kirjoitan usein aivan asiattomia, erityisesti päiväkirjaan ja välillä blogiinkin. Parempi niin — lukijalla on armollinen mahdollisuus kääntää katseensa tylsästä tekstistä. Maksuttomana lisäpalveluna varoitan erikseen blogimerkinnöistä, joissa jauhan tyhjää! Eipä kestä kiittää.

* * *

Mitä enemmän yritän sanoa, sitä tyhmemmältä kuulostan. Siinä mielessä hieman normaalista poikkeava puhumattomuuteni on siis ulkokuoreni kiillottamista. (Teeskentelyä että olen fiksumpi kuin oikeasti olen.) Toisaalta myös sosiaalista lahjattomuutta. Suurimmaksi osaksi se johtuu kuitenkin siitä, että en missään tapauksessa pidä itseäni niin kiehtovana, että eloni tai ajatukseni jaksaisivat ketään kiinnostaa. Tiedän sen siitä, että minua vähintään puolet ihmisten puheista pitkästyttävät. Miksi ihmeessä siis pistäisin toiset kärsimään? Kostoksi ehkä? Puhuvatkohan ihmiset tylsiä sen takia? ”Kun kerran paapatit noin pitkään niin maistapa kuule omaa lääkettäsi”?

Ärsyttää, etten voi valita puoltani ihmisten suhteen. Helpottaisi mieltä, jos saisin vankkumattomasti päätettyä, kiinnostavatko ihmiset minua vai ei. Jotkin ihmisten luomuksista häkellyttävät minua. Tylsä ihminen ei mitenkään olisi voinut kirjoittaa kiinnostavaa kirjaa, sellaista kirjaa joka muuttaa elämän, eihän kai? Pystyisikö tylsä ihminen tekemään jonkin mielettömän kauniin esineen? Entäpä kauniin JA tarpeellisen JA käytännöllisen esineen? Miten tylsässä ihmisessä voi olla niin tajuton määrä luita ja lihaksia? Miten tylsän ihmisen keho pystyy porskuttamaan melkein vuosisadan? Tylsien ihmisten oleminen maailmassa on suuri mysteeri. Miten niin monet ihmiset jaksavat olla toisten touhuista kiinnostuneita? Ovatko ihmiset oikeasti kiinnostavia, ja minä olen sille vain sokea? Voiko minusta ikinä tulla minkäänmoista taiteilijaa, jos suhtaudun ihmisiin normaalia etäisemmin — eikö taiteilijoiden olisi tarkoitus olla tarkkaavaisia? Joillekin taiteilijoille oman pään sisuksien tarkkailu riittää. MUTTA MITÄ JOS OMAT AJATUKSETKIN OVAT TYLSIÄ? Jos ei voi olla taiteilija ilman kiinnostusta niin miksi taide minua ylipäätään kiinnostaa??? Onko taiteilijoiden aina oltava kiinnostuneita kanssaihmisistään? Miksi olen samanaikaisesti kiinnostunut ihmisistä luojina ja niin tylsistynyt monista ihmisistä itsestään? Miten ihmisiin voi sisältyä niin suuria tylsyyden ja nerokkuuden ääripäitä?

Moisten ääripäiden läsnäolo — usein jopa samassa henkilössä — kiinnostaa minua. Ja ihmiset taas pännivät. Joka päivä mieli muuttuu. Miksen osaa valita puolta? Prkl tätä VEKSLAAMISTA!

* * *

Onni ja autuus tulee joskus pelottavan vähästä. Tässä ehti jo harmitella, että kevät tulee ennätysajoissa, mutta ei. Nyt on ollut sopivan kylmää ja kuulasta. Minua pakahduttavat ihanasti kuuraiset maisemat ja kylmä aurinko — violettia iltaisilla hangilla, katulamppujen oranssia öisillä… Ostin lämpimät vaelluskengät ja olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä Zeniäni kuunnellen (kävelen yleensä perjantaiseen elävänmallinpiirustukseen Kukkumäkeen yms.). Jyväsjärven jäällä on taas luistinratakin. En ole luistellut vuosikausiin eikä minulla ole enää omia luistimiakaan, mutta tällä viikolla aivan varmasti lainaan äidin retkiluistimia ja kierrän sen lenkin. Järven jäällä käveleminen on jo niin upeaa, että en uskalla kuvitellakaan miten upeaa luisteleminen on.

Naapuritkin ovat eläneet hissuksiin. Kiitos, naapurit!

Telkusta tulee oivallista tavaraa! Kiitos, kanavapomot!
[Katsokaa Street Timea (”Ehdonalaiset”) vaikka sen jaksot ovatkin taas uusintoja. Ja Rescue Me:tä (”Asema 62”)! Mielestäni molemmat niistä ovat parempia kuin The Shield!] Ja vielä kun saadaan Star Storiesin kakkoskausi telkkariin, AH!

Latasin (inhottaisi sanoa ”waretin”. Se on niin teinin kuuloista.) vanhan suursuosikkini, häikäisevän Daria-animaatiosarjan kokonaisuudessaan. Alkaako tämä olla suorastaan LIIKAA onnellisuutta?!? Kiitos, tuota… kaikki Darian tekijät!
(Tiedotus. Paras Daria one-liner -sitaatti on Trentin lausuma ”But I’m not giving up. I’m determined to lie here on the couch until things turn around.” Olenko väärässä? Otan erittäin mielelläni vastaan muita ehdokkaita.)

Löysin myös vihdoin torrentin The Broken Hearts Club: A Romantic Comedysta! Kiitos, tuntematon! Kyllä, pitäydyn edelleen mielipiteessäni ettei itse elokuva kokonaisuudessaan ole mitenkään erikoinen — mutta Howien ja Marshallin työläs taivallus toistensa sydämiin on tarina jollaisen pariin haluaa silloin tällöin palata. *yksi kyyyyyyynel ihan salaa*

* * *

Aika monet ovat näköjään eksyneet blogiini hakiessaan tietoa (Creative) Zen Vision M :stä. Eli vaikken olekaan ekspertti, niin jos kerran etsijöitä on, voi kai niitä omia kokemuksia kertoa.
Yli vuodenhan ”Peter Parker, Spider-Man” on minulla jo ollut (keplottelin toissa jouluna) ja edelleen se täyttää kaikki toiveeni. 60 Gb irtosi muuten ostohetkellä ihan sikaisesti halvemmalla kuin markkinoiden johtavalta soittimelta. [Aion joskus hamassa tulevaisuudessa ostaa toosan — Creativen tai jonkun muun, mikä nyt vertailussa parhaaksi osoittautuu — vielä isommalla muistilla, sillä harrastan aika paljon sarjojen varastointia matkustamiseni sulostuttamiseksi. (Ihan samalla tavoin kuin haluan koko musiikkikirjaston olevan aina käsillä, minulle on kovasti mieleen mahdollisuus valita juuri minkä jakson tietystä sarjasta haluaa katsoa kun on bussissa. Joo senkun nauratte. Omapa on soittimeni.) Tai odotellaan nyt miten puhelinbisneskin kehittyy — kohta niillä on muistia kuin norsuilla — ja minkä mediapuhelimen mainoksessa on vetovoimaisimmat näyttelijät.😉 ]
Pidän äänen ja videon laatua mahtavana. En ole katsonut muilla soittimilla videoita, mutta ostopäätännän aikana lukemieni kymmenien arvostelujen ja vertailujen mukaan Zen Vision M on sillä saralla todella vahvoilla kollegoidensa keskuudessa.
Jos ei jostain syystä osaa käyttää musiikin arkistointiin kerrassaan mitään muuta ohjelmaa kuin iTunesia, joutuu käyttäjä ehkä näkemään hitusen vaivaa. Käytön tosin oppii apinakin parissa minuutissa.

Virallisesti, syyt Zen Vision M :n ostamiseen olivat (ei tärkeysjärjestyksessä) 60 gigan muisti; hinta; äänen- ja kuvanlaadun erinomaiset arvosanat arvosteluissa; mahdollisuus luoda soittolistoja ”lennossa” eikä ainoastaan tietokoneella (hei, enhän minä väittänytkään että nämä olisivat sellaisia ominaisuuksia, joita iPodeissa ei ollenkaan olisi!); hyväksyi useampia videoformaatteja kuin muut senhetkiset soittimet; sentimentaalisuus (aiemmin käyttämäni Zen MuVo oli hyvä palvelija); sekä viimeisenä ”holier-than-thou”suuteni — iPod on yksinkertaisesti liian suosittu ollakseen minulle kovin houkutteleva (olen sen verran pinnallinen).

Ainoatakaan teknistä ongelmaa ei ole vielä esiintynyt.
Muuten, tiedoksi sille, joka tuli tänne hakusanoilla ”Zen Visionin akun irrottaminen”… Et toivottavasti halua irrottaa akkua latausta varten, akunhan saa ladattua kytkemällä soittimen tietokoneeseen — myös läppäriin. (On todennäköisempää että haluat irrottaa akun koska siinä on jokin vika, ja siinä tapauksessa taas en osaa auttaa, paitsi että käsittääkseni akkua ei suositella irrotettavan vaan otettavan yhteyttä valmistajaan tai myyjään.) Jos silti haluaa ehdottomasti ladata ilman tietokonetta, pitää dockeri siihen hommaan ostaa erikseen.
Joudut samalla ostamaan myös kunnon kuulokkeet (sillä — Zenini ainut miinuspuoli — soittimen mukana tulevat eivät pysyneet korvissa kunnolla).

En ole tarkalleen mitannut kauanko akun tyhjeneminen käytössä kestää, mutta kotikäytössä (=musiikin kuuntelua) muutaman päivän (huom. en kuuntele musiikkia 24 h vuorokaudessa); ja matkakäytössä (=musiikkia JA videoita) — hmm, vaikeampi arvioida. Riipuu matkustustavasta. Kyllä se Kanadaan matkustaessa tyhjeni n. 80-prosenttisesti, mutta matkanteko Jyväskylästä Vancouveriin kestikin yli vuorokauden ja Peter Parker, Spider-Man sai raataa aika lailla.

* * *

Nukahdin eilen rillit päässä. Arrh. Toinen sanka tuntuu nyt aavistuksen löysemmältä… Ja nämä olivat vielä uudet lasit… Plääh.

* * *

Pidätkö elokuvista? Oikein kovasti? Ovatko elokuvaklassikot sinulle tuttuja? Vihaatko sitä että Scary Movie, Date Movie, Epic Movie -tyylisiä kyhäelmiä väitetään parodioiksi? Oletko brittihuumorin ystävä? Kestätkö katsoa Kris Marshallia, öm, eräällä tavoin ”tyypillisessä Kris Marshall -roolissa”? Vaihtoehtoisesti, kiehtooko sinua miesten välinen (tai siis ihan ihmisten välinen) ”ystävyys/viha/järkeä uhmaava riippuvuus” -suhde? *|

Muistathan sitten katsoa sarjan ”Filmi pyörii päässä” (My Life in Film) uusintakierroksen, ykkösellä sunnuntain myöhäisilloissa. Ensimmäinen kuudesta jaksosta meni jo! Älä jää kelkasta!
Joka jakso perustuu yhdelle elokuvalle mutta sovittaen sen päähenkilöiden elämään. Sarja on hyvin hauska, ja parodiointi hoidetaan kunnioitettavan arvaamattomalla tavalla.

Ykkönen on tehnyt jo kaksi ilahduttavaa uusintavalintaa ihan lähiaikoina — ensin ”Herkän iän hetkiä” ja nyt tämä. Kiitos!

*| Tiedän että sarjan viitteet hullu-Artin (Marshall) ja hissukka-Jonesin (vaitonaisesti hurmaava Andrew Scott) romantiikan rajoilla hoippuvasta yhteiselosta on tarkoitettu vitseiksi, mutta silti muttamuttaaaääääh: Art väittää olevansa allerginen Jonesin tyttöystävälle Bethille (hienovaraisen koomisessa jokanaisen roolissa sympaattinen Alice Lowe, joka päätyi myös Star Storiesiin!); Jones hemmottelee Artia enemmän kuin Bethiä, tekee aina tämän voileivät viimeistä piirtoa myöten oikein jne.; Jonesin äiti inhoaa Bethiä, mutta suosii Artia; Art myös sabotoi koko ajan Jonesin ja Bethin suhdetta alitajuisesti tai ei, ja väittää suojelevansa Jonesia; Jones ei ole heivannut Artia, vaikka tämä on ilmiselvästi törttö (mutta hei… Jonesin ikioma törttö!)