Höh. Mitään ei ehdi. Kiireinen ATT-homma on taas meneillään. Ei aiheeltaan ihan yhtä vimmaisen kiva minun näkökulmastani kuin se mistä viimeksi mainitsin. Pidän tällä hetkellä siitä pientä piirtämistaukoa, mutta syyllisyydentunne on kauhea, koska tiedän että sillä on niin hoppu. Eli kaikki mitä tekee, potuttaa, koska tietää että olipa tekemässä mitä tahansa, vaikka sammuttamassa (tietenkin tässä tapauksessa täysin hypoteettista) tulipaloakin, niin oikeasti pitäisi kuitenkin olla juuri sillä hetkellä tekemässä töitä.

MITÄÄN kirjoittamista ei siis ole.

Pienenä valopilkkuna mainitsen silti, että pääsin tyydyttämään pitkäikäisen uteliaisuuteni mennessäni tiistaina (ensimmäistä muttei toivottavasti viimeistä kertaa) hiusmalliksi. Oli kivaa. Kävi tuuri, kun eräs kampaamo tarvitsi lyhythiuksista mallia — olinkin harmitellut, etten pääse pitkään aikaan koepääksi jos kerittäviksi otetaan vain vähintään ”puolipitkä”hiuksisia. Tai siis kampaamo tarvitsi sellaista mallia jonka hiukset saa leikata lyhyiksi, ja vaikka minulla olikin jo lyhyet hiukset (joita olin tosin kasvattanut ihan siltä varalta että hiusmallitilaisuus osuisi kohdalle, mutta olivat kasvaneet vasta kymmenen sentin pituisiksi) niissä oli sopivasti saksimisvaraa.

Sanoin että hiuksilleni saa tehdä mitä vain, kun kampaajat tiedustelivat. Ihmettelin että he edes moista kysyivät, sillä minusta olisi äärimmäisen hölmöä mennä hiusmalliksi jos odottaa saavansa sanella leikkaajille ehtoja (kuten olen jo jossain vaiheessa kirjoittanutkin. Hiukset kasvavat aina takaisin, värin voi aina peittää, kasvattaa pois tai ääritapauksessa ajella päänsä kaljuksi, jos väri niin paljon äklöttää).
Nyt hiuksissani on niin monta väriä että näytän joltain My Little Ponylta — mikä on mahtavaa, kuinkas muuten! Samoin oli kampaamokokemus. Saatan mennä samaan puljuun toistekin ihan maksamaan.

Minulla on ollut pitkää ja lyhyttä kampausta, sitten siirryin lopullisesti lyhyeen (oikeasti lyhyeen, ei johonkin ihme polkkaan) helppouden vuoksi ja täytyy sanoa, että molempia kokeilleena pidän lyhyttä tukkaa kaikin puolin miellyttävämpänä. Vaikka tässä itse sanonkin niin se myös pukee minua. Hiuksissani on ollut jos jonkilaista väriä perinteisistä punaisista sekä blondeista neonväreihin. Itse asiassa ainoat joita en ole vielä kokeillut ovat tummanruskeat tai täysmustat hiukset. (En usko että musta sopisi ihonväriini, mutta katsotaan sitten kun joskus tulevaisuudessa väistämättä poistan senkin arvailujeni listalta.) Pidän räväköistä muutoksista, päätökset vain ovat minulle vähän vaikeita. (Eli en jaksa arpoa mitä oikein tarkalleen pyytäisin kampaajalta, ja arkitilanteessa arvelisin että jos menee ja pyytää ”ihan vaan jotain sellasta aivan erilaista ja hullua” niin ne ei kuitenkaan ota tosi riskiä. Eikä niitä voi syyttää sillä tiedän kokemuksesta, että noin hemmetin epämääräinen on maailman ärsyttävin toimeksianto.) Siksi olen ajatellut, että hiusmalliksi pääseminen olisi minulle onnen omiaan — ja oikeassa olin. Siis omasta puolestani. (Ehkä kampaamon väkikin oli suht tyytyväistä.) Toivon että tukka kasvaisi nopeammin jotta voisin mennä eri paikkoihin koepääksi usein, usein, usein.