Väliaikatiedotus! Upouudelta MTV3 Sarja -kanavaltahan alkoi näköjään eilen (aiemmin Ylen esittämä) Spaced eli ”Avaruuden tuntua”! Spaced DVD-boksin onnellisena pitkäaikaisena omistajana en sentään vielä joudu kiroamaan maksukanavan puuttumista kotitaloudesta, mutta haluan silti levittää tietoa mestariteoksesta, jonka uusinta on antanut odottaa itseään harmillisen pitkään. Spaced ei voi koskaan olla liian tunnettu.

Vaikka Spaced on viihdeviittaukset tuntevalle yksi kaikkein ilahduttavimmista brittikomedioista, sanoisin että sarjan tärkeimpänä vetovoimana toimivat harvinaisen sympaattiset ja (juuri tälle osalle kansasta — ja jos olet lukenut blogiani tiedät mitä osaa tarkoitan) ennätyksellisen samaistuttavat henkilöt. Sarja ei ainoastaan naurata vaan saat siitä uuden ystävän.
Jos tekisin top viitosen minulle rakkaimmista ”britcomeista” niin sen pakollisen Monty Pythonin jälkeen Spaced menisi The Young Onesin edelle kakkossijalle juuri siksi, että vaikka TYO on aivan nerokas tekele, Spacedin henkilöissä yhdistyvät yliluonnollisesti se mitä olen; se mitä haluaisin olla; se millaisia ihmisiä haluaisin tuntea; ja tyhjänpäiväinen popkulttuuri jonka viittauksia ei voi estää itseään viljelemästä vaikka tietää jo etukäteen ettei puhetoverisi tule tajuamaan mitä sönkkäät.

Olen kertonutkin kuinka aina silloin tällöin harkitsen uudestaan kämppiksen etsimistä, jotta voisin edes välillä kuvitella olevani Spaced-sarjassa, mutta olen juuri tajunnut, että olen jättänyt huomioimatta yhden tärkeän aspektin tämänhetkisestä elämästäni suhteessa Spacediin. Jo pelkän asuntoni kunnon tarkastavalle on päivänselvää, että olen jotenkin onnistunut päätymään sarjaan panematta kämppisasiassa tikkua ristiin…

Sillä olen aivan ilmetty Brian.

Olen tökerö ja tuppisuinen, itsetuntoni on joka päivä täysin arvaamaton arvo, seuraan vähemmistön päivärytmiä, ja tuleehan sitä taiteiltuakin aika innokkaasti.
Onko kyseessä hyvä vai huono asia? No sitä sopii kysyä. Joskus olen Brian aivan mielelläni, onhan hän mm. rakastettava ja salaperäinen (molemmat hyviä asioita. Ja toiseksi, täytyy ottaa mitä pystyy — voisihan olla niinkin etten sopisi Spacediin yhtään mitenkään) ja hämmästyttävän tuottelias (tuo ominaisuus osui meikäläisestä hieman ohi), mutta kun ajattelee Timin ja Daisyn yhteisiä kokemuksia, niin on pakko miettiä onko eristäytyneen eksentrikon osa laimea ja kylmä korvike.
Voitte ihan rauhassa sanoa että Timin ja Daisyn seikkailut on käsikirjoitettu eikä moista olisi mitään mahiksia saavuttaa tosielämässä. Mutta jossakin minussa elää yhä toivo, että sellaiseen voi törmätä. Ja se riittänee minulle hyvin pitkäksi aikaa. Olenhan optimismiongelmainen.

Kylläpä meni maku kaikesta piirtämisestä vähäksi aikaa (toivottavasti vain pariksi päiväksi) noin kiireisen projektin jälkeen. Ei tosiaan ole lomailua tämä luova työ! Tai olihan siitä loppupuolella luominen kaukana. Se oli enemmän tehtailua kuin taiteilua. Nukuttaa, potuttaa ja kättä särkee! Aion ottaa ”lomaa” pari viikkoa, jotta pystyn keskittymään täysillä pelkästään hakuportfolion työstämiseen. Ja sitten otan viikon oikeaa lomaa kun pääsen Ylläkselle! Jeeeeee! Portfolio on postitettava ennen lähtöä.

(Mutta ensin luistelemaan!)

Verenluovutuksessa suositellaan mulle silloin tällöin rautatabletteja, kun hemoglobiini häilyy luovutusrajan tuntumassa, mutta jostain syystä nuo napit nipistelevät mun vatsaa äärimmäisen äkäisesti. Sekin vielä. Sitä paitsi onko se tosiaan niin vaarallista jos minulla on alhainen hemoglobiini? SPR vain haluaa sen nousuun jotta voisi hyötyä minusta enemmän, mahanpuruista viis.
Mokomat itsekkäät verenimijät.
(Siis sarkasmia oli.)
Au!

Krrahhahhahaha! Teräsbetoni menee Euroviisuihin! En voi lakata nauramasta. Siis kyllähän melkein kaikki Suomen ehdokkaat olisivat tarjonneet huvitusta pitkään — ajattelin että vau, siitä tilaisuudesta tulee yhtä komedian juhlaa.
Onkohan ilkeää ajatella noin? Hmm. Tuskin. Jos minä olisin Euroviisuihin menossa niin suhtautuisin koko höskään koomikkokilpailuna (aivan kuten suhtaudun nytkin). Toivottavasti Teräsbetoni osaa sitten näytellä olevansa kisassa ihan perkuleen tosissaan — vakavuudesta ne parhaat naurut irtoaa. ”Ihan leikkimielellä me lähettiin” on niin kesyä.

”…It’s finished!”