Huomenna pääsen uudestaan Pixar-näyttelyyn, jee. Ja eiköhän sillä suunnalla ollessa tule ostettua myös luettavaa.

Menen Noitanäytelmään parin viikon päästä, jee, mutta pelasin loppujen lopuksi varman päälle sen ikärajoituksen suhteen ja mukaani tuleekin ainoastaan ”uusi” lapsikaveri eli lapsikaverin vanhempi veli. Oma pitkähkö kokemukseni esikoisen asemasta ja pikku hulttioiden nauttimista usein ansaitsemattomilta vaikuttavista eduista *| on nähtävästi mennyt kohdallani aivan hukkaan, sillä tunnen jo valmiiksi syyllisyyttä tästä ”laiminlyönnistä” ja joudun melko varmasti suorittamaan hyvitystä myöhemmin, vaikka tilanne on siis tämän jälkeen veljesten kesken tasoissa.

Pari päivää sitten elin kauhistuttavan aamun, kun ensimmäisenä herätessäni näin postiluukusta pudotetun (asun aika ahtaasti, kuten sanottu) kirjeen Capilanosta. Kaiken kukkuraksi olin juuri havahtunut unesta, jossa hammaslääkäri kiskoi minulta poskihampaan, ja vapisin otsa hiessä. Luulin kirjeen nähdessäni että rukkaset tuli, sillä olin kuullut kesäkurssilla juoruja (eli ei mistään virallisesta lähteestä), että huonoimmat hakijat, joiden piirustustaidoilla ei ole mitään mahdollisuuksia, on helpointa havaita ja karsia joukosta pois ennen kuin ryhdytään harkitsemaan kelvollisten hakijoiden järjestystä — ja että hylätyt siksi saisivat tiedon tilanteestaan aikaisemmin kuin hyväksytyt. Mutta HAH! Kirje olikin vain varainhoitajan toimistosta, jossa selviteltiin jotain viime kesäisiä luottokortilla suoritettuja kurssimaksuja (en jaksa mennä yksityiskohtiin. Asia on joka tapauksessa hanskassa).
Pumppuni laukkasi silti siihen tahtiin, että huolestuin kuinka sille mahtaa käydä oikean päätöksen lävähtäessä eteismatolle.

* * *

Olen rikollinen! Pitkään aikaan ei ole omatunto tv:n luvattomasta katselusta kolkuttanut, mutta nykyisin kanavapomot, myös YLE:llä, ovat niin anteliaita ja hemmottelevat juuri minun makuani, että kaidan tien kutsu on tavallista voimakkaampi. Olisin mmmeeeeelkein valmis maksamaan ehtaa rahaa esimerkiksi Ykkösen uudesta Jam & Jerusalem (”Puuhaa ja pullateetä”) -sarjasta. Ensijakson katsoin silkasta solidaarisuudesta sen näyttelijöille ja lajityypille. Vaikka se oli aivan odotettua laatua, luulin hetken ajan havaitsevani hiukkasen liikaa yrittämistä ja pinnistämistä …ja sitten tapahtui sarjan keskipisteenä toimivan naisyhdistyksen ”Kulissien takana Lidlissä” -dianäytös(!), jolloin Puuhaa ja pullateetä siirtyi kertaheitolla pakkokatsottavien joukkoon.

Puhumattakaan sitten FST:llä uusittavasta sarjasta Slings & Arrows (ykköskauden suomennos oli ”Pää pystyyn, Hamlet” ja tällä hetkellä esitetään kakkoskautta nimellä ”Macbethin kirous”. Kyllä, kyseessä on saman sarjan toinen kausi, mutta eri suomennos. Kolmoskausi esitetään sitten nimellä ”Hyvästi, Kuningas Lear”). Koko sarja jäi minulta kiinnostuksestani huolimatta ensimmäisellä esityskerralla katsomatta, jostain unohtamastani syystä. Nyt korjaan tätä erehdystä perinpohjaisesti, ja sekä nauran että nieleksin kyyneliä aivan joka jaksossa. Uskallan sataprosenttisen varmasti luvata kanadalaissarjan uppoavan sekä aihepiirinsä (Shakespeare-painotteisen teatterifestivaalin pyörittäminen) että käsittelytapansa puolesta niin brittikomedian kuin outoluonteisen laatu-tv:nkin ystäviin.

Tarjolla on kärttyisen kuivaa huumoria, arvaamattomuutta ja yksinkertaista koskettavuutta, klassikkonäytelmien kiehtovaa käsittelyä eikä liikaa realismia. Hyvä farssi sekä henkilöiden sisimpien tuntemuksien setviminen kulkevat ihailtavasti käsi kädessä: viihdearvot ovat kohdallaan, mutta hahmojen moniulotteisuudesta tinkimättä, eikä koskaan rautalangasta vääntäen. Että osaa olla ihana sarja. Viime jaksonkin pätkä lasten esittämästä Macbeth-versiosta olisi voinut äityä liiallisen epätoivoiseksi eksentrisyyden tavoitteluksi, mutta sen seisauttaminen tyynimmilleen ja olennaisimmilleen juuri oikealla hetkellä (”En ymmärrä elämää.”), päähenkilön kaiken stressin ja harhojen keskellä, saa mut melkein niiskuttamaan kun ajattelenkin sitä.

Taas mieletöntä televisiointoilua. Ei voi mitään.

*| Vitsiä😉 veli se on hulttiokin veli.