Eilen sitten näimme lapsikaverin kanssa Kuka pelkää noitia. Oli tasapainottavaa vaihtelua käydä teatterissa hihittämässä sen jälkeen kun olin tuhertanut teatterille itkua (…katsoessani sitä yhtä sarjaa josta olen pölöttänyt jo liikaakin). Kirja on tietysti parempi (onhan noidilta henkensä kaupalla piilottelemisesta lukeminen paljon jännittävämpää ja omakohtaisempaa kuin saman tilanteen näkeminen lavalla), kuten asia suurimmassa osassa kaikista kirjojen sovituksista on, mutta esityksessä tekivät suotuisan vaikutuksen erinomaiset tanssit, lavasteet ja ääniefektit. Niiden sekä Roald Dahlin tarinan (vaikkakin lyhennettynä) yhdistäminen antaa oivan syyn käydä katsomassa näytelmä, mutta lapsen kanssa, sillä vaikka kirjasta voivatkin hyvin nauttia myös aikuiset, itse esitys miellyttää enemmän lapsia. Pieniin purnauksen aiheisiini näytelmästä ja sovituksesta en kuitenkaan nyt keskity; olen varma, että KPN:n näkeminen paimentaa uusia lukijoita alkuperäismateriaalin pariin, ja sellaisen edessä painan juuri tänään kaiken villaisella.

* * *

En ole nähnyt ensimmäistäkään Harold & Kumar -leffaa, mutta olen aivan samaa mieltä Conanin (ja ilmeisesti enemmistön) kanssa siitä, että jo pelkkä jatko-osan nimi on huvittavampi kuin muutamakin elokuva. Siitä idea tähän nopeaan ja harkitsemattomaan listaan.

Top 5 huvittavimmat nimet elokuville, joita en itse asiassa ole katsonut

(”Funniest Titles of Movies That I Haven’t Actually Watched”)

1. Harold & Kumar Escape from Guantanamo Bay

2. The Pirates Who Don’t Do Anything — A VeggieTales Movie

3. Snakes on a Plane
(Sori että tein näin ennalta-arvattavan valinnan, mutta nimi oikeasti ansaitsee tämän listasijoituksen.)

4. 8 Heads in a Duffel Bag

5. Silja — nuorena nukkunut
(Vanhojen Suomi-filmien nimet ovat tässä suhteessa runsaudensarvi nykylukijalle. Toinen suosikkini oli Kuollut mies kummittelee.)

* * *

Ja Conanin siirtyessä The Tonight Show’n puikkoihin, vanhan ”Bessie Lou”n taakse istahtaa siis Jimmy Fallon. Tjaa… Ärsyyntyisin valinnasta jos Conan olisi vetäytymässä ruudusta kokonaan, mutta koska pääsen yhä näkemään häntä toisessa ohjelmassa, minulle on aika sama kuka Late Nightia luotsaa.

Saturday Night Livessakaan en ole nähnyt Fallonin nolaavan itseään yhtä antaumuksella kuin Conan hyvinä päivinään (ei sillä, etteivätkö Fallonin ”Barry Gibb Talk Show” -sketsit olisi riemukkaita). Esimerkiksi Conanin ja Martha Stewartin askartelutuokioita muistellessa en yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan Jimmyä riehumassa samaan tapaan. Toisaalta, Late Night olisi joka tapauksessa väistämättä muuttunut dramaattisesti, koska sen huumori on perustunut niin vahvasti Conanin ruutupersoonaan. Vaikka Jimmy Fallon ei henkilönä mielestäni olekaan Conania hauskempi, niin ei se mikään hirveä häpeä ole.