Tänään on tämän blogin kaksivuotispäivä, minkä kunniaksi arvostelukyky viettää rokulia.

Henkilökohtaisesti uskon, että päätöksestä aloittaa sarjakuvablogi ei koskaan saisi kulua vain yhtä päivää sarjakuvablogin julkaisemiseen. Nimi, ilme, arkistointisysteemi, palveluntarjoaja, ylipäänsä mahdollisimman moni asia on ehdottoman tärkeää punnita ajoissa ja tarkkaan.

Päätös ei varsinkaan saisi puhjeta blogiksi vain yhdessä päivässä silloin, jos tiedossa on jo valmiiksi byrokratiantäyteinen kesä tulevan maastamuuton johdosta ja mokoman lomassa olisi pystyttävä pitämään yllä säännöllistä sarjakuvabloggaustahtia.
Itse asiassa, jos sarjakuva on vain hädin tuskin omaelämäkerrallinen, mieti kannattaako sitä sarjakuvablogiksi kutsua.
Jos ei ole valmis jakamaan täysillä omaakaan elämäänsä, ei ole kohteliasta käyttää kavereita ja perheenjäseniä sarjakuvantäytteenä, vaikka heidän oikeita nimiään ei julkistaisikaan.
Jos sarjakuvassa seikkailee yhtenä päivänä tekijä itse ja seuraavana joku täysin fiktiivinen hahmo, olisi pitänyt harkita etukäteen josko kannattaisikin aloittaa kaksi erillistä sarjakuvaa, eri sivustoilla — TAI josko tekijän elämä on niin tapahtumaköyhää ettei siinä selvästikään ole tarpeeksi aihetta koko sarjakuvan aloittamiseen.
Jos haluat kirjoittaa englanniksi, mutta ainoat henkilöt, jotka suosituksestasi melko varmasti katsastavat vinku-uuden sarjakuvasi, ovat suomalaisia, suomenkielinen varjoversio sarjakuvasta tai edes tekstitykset ovat suositeltava (eivätkä hyötyynsä nähden lainkaan vaivalloinen) lisäys.
Lemmikkieläimistäsi ei ole kiinnostunut kukaan.

Tehkää siis niin kuin minä sanon. Älkää ikinä niin kuin minä teen.

* * *

Heti torstaisen kirjoitukseni luettuani omatunto alkoi soimata, koska valitin ”kotirauhani menettämisestä” ajattelematta hetkeäkään, että perheeni menettää omansa majoittaessaan minut koko kesäksi (no menettää ja menettää: minä olen todistetusti hiljaisin asukki koko siinä talossa — joskin äreä kotitöiden uhatessa)… Tästä lähtien yritän osoittaa sukulaisille asiaankuuluvaa kiitollisuutta.

Meilailtua: Yis pääsi juuri haluamaansa animaatiokouluun Yhdysvalloissa, ja myös kesäkurssilta tuttu Sasha on päässyt yhden Vancouverilaiscollegen kuvataidelinjalle, jonka opetus kestää kaksi vuotta. Ajatella että meitä kaikkia on noin onnistanut! Sasha juonikin jo viime kesänä hakevansa fine arts -opetukseen, ja olin aivan innoissani kuullessani että hänenkin suunnitelmansa toteutui. Sitä paitsi nythän minua syksyllä odottaa sentään yksi entuudestaan tuttu Vancouverissa!
En ole oikein varma kuinka paljon toisten asioita on säädyllistä selostaa blogissa jota he eivät edes osaa lukea, joten olkoon tuossa tarpeeksi tällä kertaa. Vaikka tulihan sitä kyllä jo kesällä jaariteltua kaikenlaista… On tää täpärää, kun tekstiä tulvisi melkein huomaamatta. Pitäisiköhän mun ryhtyä käyttämään ihmisistä jotain lempinimiä, ettei niiden asiat olisi ihan niin ilmiselviä?