Asunnon esittelyt ja muutto (kotimaassa, vielä tässä vaiheessa) ovat viimein takanapäin.

(Ja EM-kisat. Ihan kivaa oli. Portugalin putoamista lievitti kisojen kokeminen mun namnam telkkarista.)

Nyt en edes tiedä, mitä kirjoittaa. Casa Karikoskessa elämä on myrskyisää kuin kesäsää. Ja minä olen ollut täällä vasta kolme päivää! En ole vielä asentanut omaa tietsikkaani enkä purkanut läheskään kaikkia tavaroitani, mutta eipä se mitään. Minulla ei missään nimessä ole syytä valittaa. Eikä minulla tietenkään periaatteessa ole mitään talon alkuasukkaita vastaan, mutta ahdistusta aiheuttaa tämä: puhun täysin normaalilla nopeudella ja täysin normaalilla äänenvoimakkuudella, ja suurimman osan ajasta täällä se tarkoittaa että voisin yhtä hyvin olla huonekasvi. Tuosta huolimatta jostain käsittämättömästä syystä tykkään näistä ihmisistä.

Slings & Arrowsin loistava loppu oli samalla siksi masentava, ettei samaa herkkua enää saa. (Siis uusia jaksoja.) Mutta ah sitä loppua! Pelkäsin että se olisi paljon mustempi. Sarja oli asenteeltaan ajoittain niin säälimätön, etten osannut uskoa niin onnelliseen finaaliin, vaikka tietysti toivoinkin sitä.

Minulla on suuri kiusaus sanoa, että laatusarjoja löytyy harvoin, mutta nykyaikana se olisi törkeä vale, kun jo pelkästään 00-vuosikymmenellä syntyneeseen katraaseen kuuluvat mm. Six Feet Under, Rescue Me, Slings & Arrows, Green Wing ja niin valtavasti muita että pyörryttää. Olen tullut katsoneeksi todella monia loistavia sarjoja, ja vain harva niistä on koskettanut minua yhtä syvältä (lukekaa tuo kuvaannollisesti älkääkä kirjaimellisesti) kuin Slings & Arrows.
En voi taata että jokainen nostaisi tämän sarjan samanlaiselle jalustalle kuin minä, mutta fakta on, ettei kenelläkään voi olla hyvää syytä jättää sitä näkemättä.

Laatusarjoihin kuuluu myös Dexter (jonka ensimmäistä kautta uusitaan parhaillaan Nolosella, vaikka syyskuun lopulla Walloissa alkavat jo kolmoskauden jaksot). Mainitsen sen siksi, että oman mielipiteeni mukaan Dexter on osoittautunut hatunnoston arvoiseksi paitsi korkean laatunsa puolesta, myös yltämällä niiden harvojen ja valikoitujen tv- tai elokuvatoisintojen joukkoon, jotka ovat alkuperäiskirja(sarja)ansa parempia.

En ollut lainkaan kuullut Jeff Lindsayn Dexter-romaaneista ennen sarjan alkua Nelosella viime syksynä. Tämä tapahtui vasta ensimmäisen jakson alkutekstejä tiiraillessani. Seuraavan tunnin aikana jäinkin sitten tv-sarjaan niin pahasti koukkuun, etten halunnut lukea koko kirjaa spoilereiden pelossa. Mutta kun olin ehtinyt katsoa kaksi kautta Dexteriä (tietenkin hämärin keinoin), uskaltauduin ostamaan kaksi ensimmäistä kirjaa kesälukemiseksi.

Tämä saattaa tietysti herättää epäilyksiä, että kirjat saavat minulta pelkän olankohautuksen siitä yksinkertaisesta syystä, että katsoin sarjan ensin ja osa juonen saloista oli siis jo selvillä. Mutta voin aivan rehellisesti sanoa, että kaksi ensimmäistä Dexter-kirjaa ovat mielestäni keskinkertaisia. Mukiinmeneviä. Menetteleviä. Sanoisin aivan samaa, vaikkei telkkarisarjaa olisi ikinä tehty. (Tosin jos sitä ei olisi tehty, minulla ei olisi kirjoista tämänkään vertaa sanottavaa, koska en luultavasti olisi edes lukenut niitä.)

Aiheesta ehkä lisää myöhemmin. Taidan mennä purkamaan muuttolaatikon tai pari.