[Ihan aikani kuluksi kirjoitan, joten tässä postauksessa ei ole mitään tähdellistä.]

Katsoin taas Ratatouillen, vuokrattiin veljen kanssa. Iloitsen, että sain velipojan katsomaan sen, koska Ratatouillesta kertominen ei ikinä voisi tehdä sille oikeutta (vaikka kertoisikin sata kertaa paremmin kuin minä): ”No ensinnäkin se on tajuttoman kaunis, ja päähenkilö on sellanen rotta, joka rakastaa ruoanlaittoa ja osaa lukea, ja se ystävystyy ravintolassa työskentelevän pojan kanssa, joka on sen ravintolan perustajan perillinen, mutta se ei tiedä sitä–” Eijeijeijei. Ei sitä tajua ellei sitä itse koe.
Ja senhän minä jo olenkin kirjoittanut että tämä elokuva on pakkonähtävä.

Koska tällä katsomiskerralla olin kotona oman töllön ääressä sain vollottaa niin kovaan ääneen etten ikinä olisi elokuvateatterissa voinut. En olisi missään tapauksessa halunnut häiritä siinä määrin kanssakatsojia, vaikka keuhkoni olivat loppukohtauksissa haljeta joka kerran, kun sen elokuvateatterissa näin (silloin tyydyin siis kyynelehtimään äänettömästi). Ei pieni itku ehkä vierustoveria haittaa, mutta parin minuutin äänekäs ulvonta on jo aika epäkohteliasta…

(Sivuhuomautus mm. Prinssi Kaspianin yleisölle: MITEN VAIKEAA ON SULKEA KÄNNYKKÄ ELOKUVATEATTERISSA?! Menkää pois jos ette osaa aikuiset ihmiset olla tekstailematta toisillenne kymmenen minuutin välein!)

Yksi syy siihen, miksi Anton Ego on elokuvassa suosikkihahmoni: vaikka Ego on ylikriittinen ja vaikuttaa turhan ilottomalta ja pidättyväiseltä, niin silloin kun jokin on oikeasti erinomaista ja oikeasti toimii niin sillä on Egoon räiskyvä vaikutus. Sisimmässään se on hyvin voimakkaasti reagoiva ihminen. Ihmekös jos mun oli helppo eläytyä.😉 (Siis juuri siihen sisäiseen syttymiseen, vaikken olekaan läheskään yhtä valikoiva. Toivon kylläkin että olisin yhtä itsevarma ja sanavalmis.)

Silloin tällöin olen kuullut ihmisiltä, että näytän masentuneelta vaikka minulla on ollut aivan neutraali ilmeeni enkä ole ajatellut mitään erityistä. Kirotut naamageenit!

* * *

Katsoin YouTubesta slideshow-videota, jonka päälle joku elokuvia paljon katsova amerikkalainen luetteli nasaalilla ja ärsyttävällä äänellään listan äärimmäisen huonoilta ideoilta kuulostavia elokuvia, jotka ovat todella tekeillä ja ilmestymässä n. 2009-2010. Vaikka videon luonut ”um, errr, uh, so, ummm, like…”-mies olisi tehnyt ihmiskunnalle palveluksen tekemällä pakinanpoikasestaan kirjallisen audiovisuaalisen (jos termiä käytetään löyhästi) sijasta, tuhahtelin huvittuneena mukana epätoivoisille elokuva-aihioille kuten The Sims: The Movie (Hahehi!) kunnes kuulin sanat ”Ghost”, ”Rider” ja ”2” jolloin pomppasin heti hangonkeksinä tuulettamaan ”Ai tsaakeli Ghost Rider Kakkonen on tulossa!”
Sekunnin kuluttua aloin nauraa itselleni vedet silmissä.

Tosin, siitä huolimatta että IMDb.com:issa on GR2-listaus, jatko-osan valmistumisesta ei vielä ole pienintäkään taetta. …Tiedän, tuskin tuo ketään muuta harmittaa!😆 Viihdyin osapuilleen ainoana Ghost Riderin äärellä. Ja se on jotenkin hurjan naurattavaa. Vähän kuin sisäpiirin vitsi, paitsi että piiriä ei voi muodostaa vain yksi henkilö (eli minä itse). Joten se on sisäinen vitsi. Kukaan ei tajua miten hahatuttavaa tämä on.

Odottelen siis Ghost Riderille jatko-osaa ja olen vieläpä niin maan perusteellisesti koukussa Summerin esittämään BBC:n Teinidraculaan eli Young Draculaan ?! (”Onpas kiva asuntovaunu. Ihan kuin ruumisarkku pyörillä.”) *|
Selvän teki… Allekirjoittaneen uskottavuus: nolla! Tyytyväisyys: täydet pisteet. Ja päälle saa makeat naurut omalla kustannuksellaan. Ei pöllömpää.😀

* * *

Mutta minun mottoni onkin ”Easy to Amuse, Hard to Impress.”™
Hienoa jos pystyy huvittumaan vähästä, eri asia jos vaikuttuisi vähästä.

*| Arvelisin sarjan dialogin saavan muutkin kuin lapsikatsojat hymyilemään. Ainakin tällaiset ikäisikseen väärinviritetyt katsojat.