Viime aikoina on ollut jotenkin hullua ja hallitsematonta.

Ensinnäkin Sylvin on aina näkevinään sen tavallisilla oleskelupaikoilla. Muutenkin sitä vaan on niin kova ikävä.

Alkuviikosta olin sairaana ja kaikki oli työlästä. Työlästä on vieläkin, mutta olen terve, kiitos olkohon.

Ja jännittää.

Capilanossa syksyllä aloittavilla animaatio-opiskelijoilla (”luokka 2010”, eli vuonna 2010 valmistuvat — ainakin jos kaikki menee putkeen) on mahdollisuus esitellä itsensä luokan yhteisessä blogissa. Ihme kyllä sinne on kirjautunut tällä hetkellä vasta 6-7 opiskelijaa 24stä hyväksytystä. Mua jännitti muutenkin viisumia odotellessa, mutta kirjauduin kuitenkin optimistisesti blogiin: se linkitti nimeni tietysti luonnosblogiini (joka muuten on sentään jotenkuten enkuks) koska koulun päivis toimii blogspot.comissa, ja kahden muun opiskelijan kanssa tuli jo meilailtua niitä näitä pölötyksiä. Ne meilas mulle kun ne tykkäs mun luonnoksista ja piti mun kirjoitustyyliä hauskana! hurjaa!😯 ?! Tietysti kontakti muihin tuleviin opiskelijoihin tuplasi jännitykseni. En viitsinyt edes omaa esittelyäni kirjoittaa, kun olisi kirpaissut niin kovasti jos viisumianomus olisikin hylätty ja ois joutunut perumaan (tai lykkäämään… sillä olisihan siitä päätöksestä jotenkin täytynyt saada valittaa) koko homman. Mutta maanantaina viisumi viimein tuli postissa!! Nyt kun se on tullut, tuntuu naurettavalta ajatuskin että olisi löytynyt jokin syy olla päästämättä minua maahan. (On aika kommentoida luokan blogiin.)

Vaikka kyllä se opiskelijablogi luo osaltaan vähän paineitakin. On helppoa kirjoittaa englanniksi, mutta sitten kun tapaan ne kaikki elävässä elämässä, niin olenko aivan tuppisuuna?
Onkohan kukaan viime vuoden kesäkurssilta hakenut/päässyt animaatiokoulutukseen? Mulla on kesäkurssilaisista vain kolmen meiliosoitteet, eikä siitä kolmikosta kukaan ole aloittamassa Capilanossa. Yhden kesäkurssilaisen nimi tuli ilmi eräässä Capilanon kuvataidekoulutuksessa aloittavien joukossa. Siihen en oo pitänyt kesän jälkeen yhteyttä, mutta mukava tyyppi kuitenkin (tyttö-tyyppi, vaikkei moisella pitäisikään olla mitään väliä, mut heti jos esim. meidän äiti lukee sanan ”tyyppi” ilman selvennystä sukupuolesta, niin ihmetellään että onko se joku vävyehdokas). No sekin on sitten siellä jossain kampuksella, kiva tietää.
Ja olisko mun nyt ryhdyttävä keksimään luokkakavereilleni lempinimiä, joilla heihin voisi tässä blogissa viitata? Etiketti on taas niin epäselvää — kai mä sellaisia asioita voisin esimerkiksi ihan puhtaalla omatunnolla käsitellä täällä, mitä ne on julkaisseet omissa blogeissaankin, mutta miten paljon niistä henkilöinä kehtoo kertoo?😕 Itellenihän mä pääasiassa tätä blogia kirjoitan, mutta ei se tarkoita etteikö tätä ketkä tahansa muut joskus lukisi. Ja edelleen: onko se ihan epistä jos kirjoittaa tyypeistä suomeksi kun kukaan niistä ei kuitenkaan osaa kieltä? Tulis paljon kiinnostavampaa luettavaa mun Vancouver-ajoista, jos sais näpytellä muistiin meidän mahdollisia keskusteluja jne. Öh.

Lentolipun hommasin melkein heti viisumin saatuani. Kämppäilmoituksia katselen. Vielä on älyttömästi järkkäilyä edessä.

Nyt ei oikein ole tapahtunut tuon enempää (paitsi elokuvien katselua kun Finnkinolla on ne lomanlopettajaistarjoukset. En jaksa kirjoittaa niistä nyt, koska jos kirjoitan yhdestä niin jotenkin tuntuu että pitäisi kirjoittaa muistakin samassa ryppäässä näkemistäni leffoista — tosi hölmöä mutta näin vain on — enkä keksi niistä kaikista tarpeeksi sanottavaa tässä tilanteessa), joten laitan täytteeksi muutaman valokuvan.
Olin eilen apteekilla auttelemassa ja mun piti rakentaa näyteikkunaan jotain lasten multivitamiineihin ja koulun alkuun liittyvää. Somistuskamat oli äidin kotoa tuomia tai apteekin omia ja mun piti vaan järjestellä ne. Kaikki tietysti käkättää yhteen ääneen ”Onpa originaalia! Teillä on varmaan HEEEEELMITAAAAAULUKIN siellä!” tai ainakin veli käkätti. Sekä sarkastinen toteamus että sitä seuraava arvaus ovat toki täysin totta. Mutta onpahan ainakin jotain blogiin postattavaa.

Kännykällä otettuja, joten laatu ei ole paras mahdollinen, kun en jaksanut edes käsitellä mitenkään.
(Klikkaamalla isommaksi.)


”Värikuvakasviota” ”lukeva” pöllö oli lempparini.

Tablettimainosten imelyydelle ei voi mitään. Mut siis, leluja ja kirjoja! Mitä sitä muuta ihminen kaipaa?
Ikkunan oikea puolisko olikin sitten ihan perushuttua: