Saanen aloittaa kerrankin virallisesti animaatio-uutisella: Pixar perustaa haarastudion Vancouveriin. Uuuuu! Stalkkailemaaaan…
Vaikka studion ideana on siirtää vain lyhytfilmituotanto Vancouveriin ja vaikka pitkät elokuvat kuuluvatkin pitkän tähtäimen unelmiini (ja vaikka jotkut ammattilaiset muistelevat ennakkotapauksia kuten halpatuotantoihin tuomittuja Disneyn haarastudioita ja niiden olemattomia ”ylenemismahdollisuuksia” tärkeämpien tuotantojen pariin), eihän tässä fani voi muuta kuin hilpeytyä. Toivoa en heitä; sen perusteella mitä oon Pixaria seurannut, niistä lukenut ja opiskellut, henki on siellä vähän avoimempi. (Myös Disneyn hankittua Pixarin.)

Työlupahakemus meni läpi yllättävän nopeasti (olen kiitollinen!), joten tunsin velvollisuudekseni tällä viikolla aloittaa kesätyönhaun, mutta oon hakenut vasta paria paikkaa. Hain niihin netti-ilmoitusten perusteella (craigslist-sivusto on Pohjois-Amerikassa monen lähtöruutu etsipä sitten työpaikkaa, asuntoa, seuraa tai hylättyä tavaraa) — mutta näköjään ylitsevuotavan ystävällisistä työpaikkailmoituksista huolimatta hakijoille viitataan vasurilla jos ollenkaan, sillä meileihini ei ole muutamaan päivään kuulunut vastausta. Ei edes ”kiitos kiinnostuksesta mutta paikka on jo täytetty” tai ”kiitos hakemuksesta, me ilmotellaan sitten”. Kyseisissä ilmoituksissa ei mainittu sanallakaan että ainoastaan kelpuutetuille hakijoille vastattaisiin. Tästä lähtien täytyy kai ottaa se itsestäänselvyytenä. Toiseksi, tästä lähtien täytynee metsästää ”Help wanted”-kylttejä kaupungilta pinkka CV-printtejä kainalossa.

…Jee, kuulen heränneen kämppiksen askelia yläkerrasta. Oon tässä vahingossa valvonut koko yön ja oisin tarvinnu mikrouunia, mutten viittiny hääriä keittiössä yöpalaa kun olisin herättänyt huushollin… Nyt voi lämmittää keittoo!

Nykyisinpähän olen siis yksi viidestä meidänluokkalaisesta, jotka pyörittävät LDC:tä, ja päätimme aikaisempien vuosikurssien viitoittamaan tapaan järjestää elävänmallinpiirustusta myös kesällä. Ne sessiot alkavat vasta kesäkuun alussa jotta kaikki saisivat vähintään kuukauden aivan rehellistä lomaa (vaikka kesäpiirustelu tietenkin on vapaaehtoista), mutta mallit päätettiin buukata jo tällä viikolla. Mallien saanti piti nimittäin varmistaa ennen kuin kesäsessioita pystyttiin kuuluttamaan ja opiskelijoille mainostamaan, ja mitä aikaisemmin tiedottaminen aloitetaan, sitä paremmat mahdollisuudet saada kävijöitä. Piirtäjiä ei kesäisin käy yhtä paljon kuin kouluvuoden aikana, mutta malleille täytyy luonnollisesti maksaa saman verran palkkaa kuin aina ennenkin, joten on tasapainoilua pysyykö LDC:n kassa kesällä plussan puolella.

Ja sitten tämän viikon vähemmän vaikuttavaan (kotimaassa blogia lukeville näet) animaatiouutiseen: Vancity -teatterissa (siinä ihanassa) esitetään tässä kuussa pari kiinnostavaa animaatioelokuvaa, kiintoisimpana kaikista Sita Sings the Blues. Itsenäisen Sita -leffan syntytarina (josta on kirjoitettu suht runsaasti animaatioblogeissa) on inspiroiva, ja monituisilla tekniikoilla toteutettu yhden hengen hengentuote voitti parhaan elokuvan palkinnon Annecyn animaatiofestivaaleilla 2008. Ymmärtääkseni sitä voi edelleen katsoa ilmaiseksi netissä, mutta itse en ole vielä tullut katsoneeksi vaikka kuulin tästä elävöittävästä animaattorin/tarinankertojan työvoitosta juuri nettijulkaisun alkaessa. Kyllä tätäkin huonompi syy kelpaisi uuteen vierailuun Vancity -teatteriin.

Ja Patrick O’Brianin The Nutmeg of Consolation taitaa olla A-M -sarjan tähän mennessä täydellisin kirja, juu.

Sukulaiset, lupaan ettei seuraavan blogimerkinnän välille jää näin ammottavaa taukoa. Olisin voinut jatkaa tämän merkinnän kirjoittamista huomenna ja tehdä siitä jättipitkän — tiedän että jatkan kuitenkin ihan samoista aiheista jauhamista — mutta päätin antaa armoa…