Keksin taas tekemistä sukulaisten vierailulle: Vancouver Art Galleryyn on tullut koko kesäksi näytille Rembrandt ja Vermeer poikineen! Muistaaksein tiistaisin on käytännöllisesti katsoen ilmainen museoon pääsy. Minä ainakin menen, varmaan äitikin tykkäisi, tosin pikkuveli hyvin luultavasti istuu mieluummin vaikka terassilla sillä aikaa 😀 Tai mistä sen tietää.

Heti kun tänne tuli kunnon hellekelit, minulle tuli yhtäkkiä hirvittävä ikävä kotipuolen kesää, järvenrantasaunaa ja grillimakkaraa.

HITSIT tuskin maltan odottaa että kotiväki tulee käymään… Ne hullaantuu varmasti West Endin biitseihin (niiden hotelli on siinä lähellä). Jiiiiiii!

Itse olen vaellellut siellä lähes joka päivä. English Bay on kummallinen: se ei koskaan tunnu minusta liian tunkuiselta vaikka se aina aivan kuhisee ihmisiä, varsinkin viikonloppuisin! Ja yleensähän tunnen tervettä vastenmielisyyttä sankkoja ihmismassoja kohtaan. Siellä kun istahtaa nurmikolle, aah… juuri sopiva välimatka seuraavaan monituhatpäisen vapaa-ajanviettäjäjoukon jäseneen. Juuri sopiva bongailla ihmisiä, jos haluaa; juuri sopiva vetäytyä rahallisille ruoansulatusnokosille, jos haluaa. Ja voi hyvä söpöys niitä kaikkia ihania koiria, jotka riemuitsevat niin hellyttävän suhteettomasti omistajien leikittäessä niitä. Joskus vielä asetun vanhoilla päivilläni aloilleni ja maltan olla kotona tarpeeksi huolehtiakseni koirasta sen ansaitsemalla tavalla…

Olen keskittänyt kesätyönhakunikin keskustan puolelle P-Vanin sijasta. Vain kahdesta paikasta annettiin ymmärtää, että olisi jotain mahdollisuuksia — kummallakaan ei tietenkään ole mitään tekemistä animoinnin kanssa, valitettavasti. Toinen niistä on sentään erittäin siisti kirjakauppa. Se ei vain tarvitse apulaisia ennen ”kesää” (minullehan kesä alkoi jo kuukausi sitten, joten työpaikka-aihe alkaa olla päivänpolttava, mutta en ole varma mitä ajankohtaa kaupan ihmiset ”kesällä” tarkoittavat) mutta sitten kun tarvitsee, oma-aloitteinen työn perään kyselyni nähtävästi toi minulle lisäpisteitä. Huraa! Ironista, sillä tämä kirjakauppa oli ainoa johon lähetin CV:n ilman että ne olisivat edes julkaisseet minkäänlaista työpaikkailmoitusta (edes kaupan ovessa), kun taas vastaamistani työpaikkailmoituksista ei ole kuulunut takaisin mitään… Kirjakauppa ois kyllä mulle opiskeluihin liittyvän työn jälkeen kaikkein mieluisin vaihtoehto. Siksi sinne niin innolla tyrkytinkin itseäni, joten kaipa sitten eräällä tavalla ansaitsen heidän minulle suomansa erityishuomion.

Mikään ei silti ole vielä varmaa. Tätä menoa minulla ei ole mitenkään varaa käydä San Diegossa kesäloman aikana. Jaa, pysyyhän se siellä ensi vuoteen saakka. Ehkä käynkin tänä kesänä Suomessa ja jätän jenkkilänreissun jollekin syyslomalle? HALUUN NIIN HULLUNA KOTOON JÄRSIMÄÄN GRILLIMAKKARAAAA! 😦

Asunnonvaihtoa olen miettinyt, ei sillä että minulla olisi valittamista nykyisestä kämpästäni tai kämppiksistäni, mutta olisi vain niin tajutonta luksusta saada palata yksinasumiseen, tämän monipäisissä talouksissa vietetyn vuoden jälkeen. Muuttosuunnitelmista ei kuitenkaan tule mitään ennenkuin löydän työpaikan JA saan ensimmäisen palkkani. Mikä sujuu takkuisesti, kuten sanottu. Joten pakko vain suoriutua.

Sivumennen sanoen, ihmeellistä miten harvoin kaikkein surkeimmissakaan tarjolla olevissa vuokraluukuissa suvaitaan lemmikkieläimiä. Benny on hiljaisempi ja siivompi kuin sohvatyyny, mutta ei voi mitään kun vuokrailmoitukset ovat kaikki ”No pets”iä ”No pets”in perään! Nykyisen asuntoni paras puoli lieneekin, että Bennyn kannalta asumisjärjestely on täydellinen. Se voi mennä ulos turvallisesti aidatulle, isolle takapihalle milloin haluaa — eikä ole pelkoa auton alle jäämisestä, talo on iso ja tarjoaa tekemistä vaikka se ei menisi ulos koko päivänä (eikä se yleensä menekään) ja kämppikseni tykkäävät Bennystä. Jos onnistuisin kuin ihmeen kaupalla löytämään normaalin yksiön jossa on kissat sallittu (GOOD LUCK!!), niin se saattaisi olla minulle onnellisempi mutta Bennylle surullisempi muutto. Enkä halua jättää Bennyä nyt kun olen ottanut sen hoidettavakseni.

Antaisin vain niin paljon siitä ilosta että minulla olis taas omaa rauhaa… (EN viittaa tällä valuuttaan. Sillä rahaa minulla nimenomaan EI ole annettavana. Voisin antaa pari sormeani — vuokranantajat vain eivät kelpuuta niitä maksuksi. 😦 )

Ohhoh. Anteeksi tosi paljon kun valitan koko ajan.

* * *

Erittäin viihdyttävä ja näyttävä uusi Star Trek -elokuva houkutteli selittämättömästi aivoistani esiin tämän näpytelmän (”selittämättömästi” siksi, että elokuva itse ei ole varsinainen syyllinen siihen mistä seuraavassa puhun; se piristi minua hurjasti ja odotan innolla DVD-mammuttijulkaisua saadakseni kuunnella tekijöiden efektijorinoita ja näyttelijöiden tarinoita):

On todistettu — ja lisäksi koen tuttavapiirissäni joka päivä — että naiset pystyvät samaistumaan seikkailu-, scifi-, toiminta- yms. elokuvien miespäähenkilöihin. Kunnon riemukkaasta ja jännittävästä rymistelyelokuvasta nauttiva katsoja (mies tai nainen) luonnollisesti asettaa itsensä sankarin asemaan, vähintäänkin alitajuisesti. Seikkalijaan samaistumiskyky tai elokuvanautinto ei vähene siitä, että päähenkilö sattuu olemaan eri sukupuolta kuin katsoja (ellei sitten katsoja ole henkiseltä kehitykseltään täysin säälittävä). Sivuraide: pikkutyttönä leikin monien muiden muassa myös Robin Hoodia, Han Soloa ja Peter Pania, Pepin lisäksi (kuka lapsi haluaa leikkiä Marian-neitoa, Leiaa tai Leenaa?! En minä ainakaan. Eikä ketään ihmistä voi pakottaa leikkimään noin tylsiä hahmoja vain siksi että ne ovat ”sopivaa sukupuolta”. Samaa sovellan aikuisena elokuvien katsomiseen).

Minua ei normaalilla mielikuvituksella varustettuna katsojana häiritse se, ettei seikkailuelokuvien sankareina nähdä läheskään yhtä paljon naisia kuin miehiä, VAAN se, että niin monet näistä naisseikkailijoista on luotu seksikkyys etusijalla. Tarkoitan että seksikkyyttä on ajateltu ennen muita hahmon ominaisuuksia ja siihen on panostettu enemmän kuin miessankareiden ollessa kyseessä. Tämä on mielestäni huonoa hahmokehittelyä ja heikentää koko elokuvaa, mikä voi yhdeltä osalta selittää naispääositettujen toimintaelokuvien vaatimattomampaa menestystä.

Pitää mennä johonkin britteihin ennen kuin näkee vaikkapa riittävillä rahkeilla tuotetun poliisisarjan, jossa naispäähenkilö EI ole tuntikaupalla meikattu vaateripustin, vaan joku jonka voi uskottavasti kuvitella asettavan työnsä kampauksensa edelle; vastaavien sarjojen mieshahmojen luominen moisella metodilla ei tulisi mieleenkään, miksi siis naishahmojen? 😯 Se se minua tympii. Jälleen kerran: ei se, että naishahmoja nähdään vähemmän, vaan että niitä harvoja naishahmoja ei kohdella samalla logiikalla (tai siis, niin loogisella kuin viihdelogiikka nyt ylipäänsä voi olla).

Naissankareiden vähyyttä minun melkoista kiintymystäni nauttivissa lajityypeissä perustellaan usein mm. sillä, että toimintaleffat joissa on päähekilönä nainen eivät vedä yhtä paljon yleisöä. [Noidankehä — naispäähenkilöt eivät tuo menestystä, ennen kuin niiden luomisprosessiin aletaan panostaa muutenkin kuin silmänilon osalta, eikä niihin aleta siten panostaa ennen kuin ne menestyvät?] Vihjataanko tällä muka, että miesten mielikuvitus on niin köyhä, etteivät he kykene samaistumaan konventionaaliseen toimintasankariin jos tämä onkin nainen? Höpö höpö… Jos olisin mies, pitäisin tällaista näkemystä loukkauksena miehiä kohtaan. Mutta koska en ole (enkä koskaan tule olemaan) mies, en tohdi muuta kuin pitää sitä loukkaavana toimintaelokuvafaneja kohtaan.

Kommentit on muuten blogissa sallittu (ei sillä että blogini ketään kiinnostaa, ajattelin vain heittää tuon eetteriin, kun kerrankin tuli huttua josta satunnaisilla lukijoilla voisi olla jotain sanottavaa…).