Kirimistä…
Mitäpäs muuta sitä voi sanoa kuin että oli superihanaa saada perheenjäsenet käymään kesäloman alkupuolella, ja vielä niin hienoilla keleillä. Juuri äidin ja veljen lähdettyä alkoikin sitten pilvisempi sää. (Väliaikaisesti.) No, kesäkuun seitsemäntenä tämä parivaljakko siis saapui, ja kymmenen rennon aurinkoista päivää seurasi. Luksusta heille päästä niin turistimaisemiin ja luksusta mulle saada äidin kustantamat ateriat, sisäänpääsyt museoihin, leffaliput yms.😉 Ihan koko vierailun ajaksi en ollut saanut kaavailtua viihdykettä, muutaman käynnin kuitenkin, ja vieraiden ehdotuksilla täytettiin loput päivät. Itse asiassa koko vierailu oli niin mylläkkää että kronologista tarinaa olisi turha yrittääkään naputella kokoon. Kunnon write-upin olisi voinut minun taidoillani tehdä vain samana päivänä kirjoittamalla, eikä minulla tietenkään ollut siihen aikaa eikä puhtia. Mainitsen siis vain huippukohtia.

Paras päivä oli ehkä simppelisti se, kun vuokrattiin pyörät ja pyöräiltiin Stanley Parkin ympäri, minkä jälkeen pistäydyttiin akvaariossa (joka siis on myös Stanley Parkissa, en muista oonko aiemmin maininnut). Kävelen Stanley Parkin Seawallin ympäri harva se päivä enkä vieläkään ole kyllästynyt; siksi pyörän selästä katselu oli sekin mulle ihan tarpeeksi viihdyttävää. Akvaariokäynti tehtiin vain vähän päälle tunnissa, ei vain juuri sinä päivänä huvittanut jäädä lorvimaan, varsinkin kun a] olin muutama päivä sitten käynyt akvaariossa vähintään nelituntisella piirustusreissulla yhden luokkakaverini kanssa ja b] vastasyntynyt belugavalaan poikanen oli houkutellut paikalle hyökyvän ihmismassan vaikka oli arkipäivä. Itse asiassa belugavauvan ”vedenalaisikkunalle” oli niin pitkä jono että jätimme sen väliin, mutta näimme muksun kuitenkin veden pinnalla. Kaimaanit pysyivät akvaariosuosikkeinani siitä huolimatta etteivät ne liikuttaneet silmäluomeakaan, kuten tavallista.

Muutenkin oli superihanaa… Ai niin, olenkin tainnut jo sanoa sen. Me kierrettiin ainakin tusina nähtävyyttä, aina merimuseosta, taidemuseosta ja ostospaikoista Chinatowniin (ja ilman muuta kiinalaiseen puutarhaan), Granville Islandiin, Capilano-riippusillalle (se todella on melkein kuin Ewokien kylä), Science Worldiin, veli kävi pari kertaa kasinolla ja niin päin pois ja pois ja pois ja pois

Perhe jätti tuliaisiksi karkkien lisäksi Ruispaloja ja niitä olen pakkasesta napsinut ja lämmittänyt. Vasta niitä saatuani tajusin miten ikävä suomalaista ruisleipääkin on ollut. Kaikessa on vehnää ja sokeria ja maissia, maissia hemmeti joka paikassa, ruisleivässäkin.
Kuinka paljon paremmalla ruoalla olenkaan automaattisesti ja ihan ilman omaa ansiotani kasvanut hohtavahampaiseksi ja säkenöivän älykkääksi skandinaavijumalattareksi Suomessa kuin esimerkiksi Kanadassa? (😉 ) Aamupuuro vs. murot; kotiperunamuusi ja edes kaupan lihapullat vs. vehnäpullahodari ketsupilla ja karkkisinapilla; sekä maito, maito, loputon ihana kylmä kotimainen maito, ja tarvitseeko mainitakaan kouluruokailua?! Olen jopa joskus saattanut syödä itse kalastamani kalan — en ole muistikuvasta varma. Itsepoimittuja vattuja nyt ainakin vuorenvarmasti. Silti jotenkin lapset pohjoisamerikkalaisellakin dieetillä ihmisiksi kasvavat (yleensä yhtä paljon leveys- kuin pituussuunnassa — haahhaha! Anteeksi, tuo oli kyllä kaikista halvin mahdollinen veto), mutta jos itse olisin saanut noista kahdesta ajatuksen kanssa valita, eihän se ole pulma eikä mikään. Se on yksi syistä siihen, että olen tyytyväinen saatuani varttua Suomessa. Suurkiitos myös vanhemmilleni terveen järjen käyttämisestä. (Sori jos kuulostan liian mahtailevalta… tulkaa tänne ja kokeilkaa ja päättäkää itse!!)

En silti halua vaikuttaa valittajalta, koska nykyhetkessä täällä on nautinnolliset hellekelit, kaikki on suht halpaa, vancouverilaiset ovat ruokavaliosta huolimatta niin järkyttävän liikuntaintoisia etteivät amerikanmantereeseen kohdistuvat läskikommentit oikeasti edes päde, yksi kämppiksistäni on muuttamassa pois talosta ja jättää minulle ”perinnöksi” tilavamman huoneensa, vaikka jos oikein hyvin käy, en käytä sitä kovinkaan kauaa… MUTTA sanon kyllä senkin, että koska työnhakutilanne edelleen on mitä on, niin tuntuu vähän siltä, että säästän San Diegonmatkan varakkaampaan ajankohtaan (voih) ja käyn mahdollisesti sen sijasta kotimaassa ennen kuin grillauskausi on ohi. Sitä paitsi vaikka vierailijoiden mielestä Vancouverin paikallinen Granville Island-panimon olut oli herkkua (itse en niin paljon oluesta tiedä, mutta tykkään minäkin koko GIB-brändistä art deco-kuvitettuine etiketteineen kaikkineen. Tai siis sellaiset etiketit niillä oli juuri ennen tätä kesää, nyt ne on muutettu), niin Crowmoorin, etenkään extra dryn, peittoavaa siideriä täältä ei vielä ole löytynyt. Ja se tekisi kesästä täyden kympin arvoisen.

Kuulostaa epäilyttävältä, etten jaksa kirjoittaa (koska eihän minulla koulusta lomailevana ja työttömänä elmalpiirustusklubin lisäksi muutakaan tekemistä ole), mutta niin kuin olen sanonut, silloin kun tapahtuu ei ole aikaa kirjoittaa, ja sitten kun se on ohi, vanhoja ei jaksa muistella.

Elmalpiirustusklubista sen verran, että kävijämäärä on ollut niin vähäinen, ettei meillä välttämättä ole varaa pyörittää sitä koko kesän verran. Katselemme josko rahatilanne paranee muutaman viikon kuluessa. Jos ei, niin ne muutamat viikot ovat kesän viimeiset. Höh.😦