Hum vain, ehti mennä koko kotimaanreissu ilman ainoatakaan blogimerkintää, mutta helppohan se on arvata miten ”lomani loman sisällä” kului. Tietysti mitä kliseisimmissä mutta ah niin rentouttavissa merkeissä: mökkeillen, saunoen, järvissä uiden, makkaraa paistaen, pyöräillen, oman pihan omenoita piirakkaan pilkkoen jne. Pääsin jopa purjehtimaan iskän kanssa!

Yhdessä asiassa sietää tosin mennä vähän yksityiskohtiin, nimittäin siinä, että Air Berlin, jolla tällä kertaa matkustin, yllätti miellyttävästi hinta-laatusuhteellaan. Pelkäsin että halvahkona lentoyhtiönä sen Atlantin ylitys olisi yhtä epämukava kuin sillä Condorilla aikoinaan, mutta kyyti olikin ylitsevuotavan ystävällinen ja fyysisesti niin mukava kuin turistiluokassa voi suinkin odottaa. Lisäksi Düsseldorfin kenttä, joka toimii Air Berlinin ”keskuskenttänä” ja jossa minulla oli ainoa vaihto, on ihana. Minulla oli Suomeen päin lentäessä siellä kahdeksan tunnin odotus eikä tuntunut missään (tosin huomioikaa että suhtautumiseni lentokenttiin onkin keskivertoa myönteisempi), löysin sekä aika hyviä nukkumapenkkejä että hengailupaikkoja.

Lentoyhtiön saksalaisen miehistön erittäin voimakkaat aksentit englantia puhuessa saivat minut kiitolliseksi että saksaa on tullut edes turistikapasiteetissa opiskeltua, sillä sen ansiosta onnistuin saamaan englanninkielisiä kuulutuksia edeltävistä saksalaisista ”originaaleista” yhdistelemällä kuulutuksista selvää… Minun korviini kuulosti yhdessä vaiheessa aivan siltä kuin koneen kajareista olisi kuulunut ”Drop the attitude and fasten your seat belts” mikä sai minut kikattamaan (voisi kai löyhästi suomentaa ”pulinat pois ja turvavyöt kiinni”), vaikka todellisuudessa puhuja varmaan viittasi lentokorkeuteen. Koko matka oli silti niin miellyttävä kuin yli vuorokauden kestävä taivallus joka koostuu kosolti paikallaan istumisesta voi opiskelijan budjetilla olla (vaikka teknisesti ottaen äiti sen maksoikin😉 ). Väärin kuultu aforismi on sitä paitsi mahtava neuvo lentomatkoille yleisesti — tiukkapipoilu vain pilaa reissusi — eikä tule helpolla mielestäni haihtumaan.

Mutta nyt olen taas ”toisessa kodissani” eli KOULUSSA. Ehtinyt jo kaksi viikkoa toista (ja viimeistä!) lukuvuotta hujahtaa autuaasti ohi. On vaan niin älyttömän kova (mutta kiva!) kiire ja kaikenlaisia rientoja. Sukulaiset kyselee blogimerkintöjen perään, joten oli jo korkea aika kirjoittaa että hengissä olen ja kädet toimii edelleen, mutta siihen tämä merkintä tällä erää valitettavasti jääkin. Vakuutan kuitenkin että nyt kun olen vihdoinkin saanut bloggaushanan väännettyä loman jälkeen auki, palaan säännöllisempään kirjoitteluun ja tylsistytän teitä koulumaniallani! Kiitos ihanasta kesästä ja kaikkea hyvää Suomeen!