Postausta pitkänä pönönä

Kirjoitan koulusta ihan kohta, uutisoin ensin mitä on muuttorintamalla tällä viikolla ehtinyt tapahtua.

Ensinnäkin, hain kahta työpaikkaa. Eka oli jossain marketissa hyllyjen täyttämistä, pläh, toisesta kuulin onnekkaasti luokkakaveriltani: Opus -taidetarvikeketjun Pohjois-Vancouverin liike etsii tällä hetkellä osa-aikaisia apulaisia. Luokkakaverini on aivan liian kiireinen työskennelläkseen edes viikonloppuisin, joten joutui kieltäytymään Opuksen työhaastattelusta. Itsekin olen luopunut toivosta tehdä minkäänlaista osa-aikatyötä arkisin (koulutöitä on paljon), mutta lauantaina ja sunnuntaina pystyisin sentään johonkin. En toki ”perinyt” kaverini työhaastattelua, mutta en ollut aikaisemmin tiennyt Opuksen hakutoimista ja kaverini uutisten innoittamana jätin sinne hakemukseni juuri eilen. Toivon että onnistaisi, se on nimittäin paitsi lähempänä sydäntäni kuin elintarvikeala, myös erittäin lähellä uutta kotiani!

Sain kämpän avaimen jo keskiviikkona. Heti kämpän saatuani olin alkanut etsiä netti-ilmoituksia käytetyistä huonekaluista (Craigslist, jälleen kerran). Yhden maton, vuodesohvan ja taitettavan pöydän ostettuani varani tosin jo ehtyivät, takuuvuokran ja ensimmäisen kuukauden vuokran haukattua niin suuren loven lompakkooni. Mutta suunnitelmani onkin haalia tärkeimmät ensin ja rakentaa loput pesästä hissuksiin varojen mukaan. Näihin ”tärkeimpiin” kuului tietysti oma nettiyhteys, mutta koska muuttopäätös tapahtui niin yllättäen ja oli kaikenlaista hoidettavaa, jätin sen hommaamisen sen verran myöhään että nettiyhteyteni herää eloon vasta lokakuun kuudentena, muutaman päivän päästä todellisesta muutostani… Mutta mitäs siitä, onhan naapurissa nettikahvila ja vietän kuitenkin kaiket päivät koululla koneiden ympäröimänä.

Ai mutta eipäs rynnätä sivuraiteelle. Olin siis hankkinut craigslistiltä huonekaluja ja suostutellut myyvät tahot vieläpä kuljettamaan ne uuteen kotiini (minä kun en tunne ketään autoilevaa). Keskiviikkona menin mittailemaan asuntoa, jota en ollut nähnyt sitten esittelyn, ja tyhjänä edellisten asukkaiden huonekaluista se oli vielä parempi kuin muistin. Aah… ”Olohuone” on melkein tuplasti tämänhetkisen makuuhuoneeni kokoinen, samaan verrattuna ”makuuhuone” puolestaan vähän pienempi. Mittasin että vuodesohva käy olohuoneeseen — suursuunnitelmani on hankkia ajan kanssa itselleni oma sänky makuuhuoneeseen ja pitää vuodesohva vierasvarana ja tietysti tavallisena sohvana olkkarissa — eli ei muuta kuin TERVETULOA! 😀 On ainakin mihin päänsä kallistaa, vaikka sapuskat joutuukin ehkä syömään kattiloista — hahahaaaa! 😛

Taidan näyttää itse söhräämäni pohjapiirustuksen niin voin parhaiten selittää miksi yksiöni tuntuu kaksiolta. (Klikkaa isommaks, vaikka surkee tuhru onkin)

pohja

Entiset kämppikseni löysivät onneksi huoneelleni uuden ottajan, jonka nimeä en tiedä mutta joka muuttaa maanantaina. Tai jos tarkkoja ollaan, Lawrence muuttaa minun huoneeseeni ja uusi tulokas Lawrencen huoneeseen, eli järjestely on sama kuin viime kerralla.

Kumma kyllä kaiken hehkutuksen jälkeen muuttouutiset loppuvat tältä erää tähän — huonekaluthan tuodaan vasta tänä viikonloppuna ja sunnuntaina keskipäivän aikaan tapahtuu varsinainen muutto (eli kamppeideni kärräys 11-kadulta Viitoskadulle. Ja tietenkin aikaeron huomioiden Suomessa on jo sunnuntai, mutta meäääh). Mun on pakattava tänään pikapikaa, koska koulu on ollut niin kiireistä etten ole vielä pannut pakkaamisen suhteen tikkua ristiin. Onneksi minulla on aika vähän tavaraa.

Mutta koulusta puheen ollen… Kun on ehditty opiskella jo melkein kuukausi, ja haluaisin kertoa mahdollisimman paljon kaikesta, ajattelin että ainekohtainen kirjoitus olisi itselleni helpompaa kuin muistella koulutapahtumia kronologisesti. Tällä lukukaudella meillä on tietysti animointia ja elävänmallinpiirustusta, kuten aina, mutta lisäksi storyboard-piirtämistä ja TVPaint-ohjelman opettelua, sekä layout designille (yksinkertaistettuna: taustojen piirtämiselle) jatkoa.

Aloitan tässä blogerossa herkuimmasta eli animoinnista. Don opettaa animointia ykkösluokkalaisille (elkää kysykö millaisia ykkösluokalaiset on, koska minä olen ihan liian ujo ja pinko ehtiäkseni tutustua niihin kunnolla — tiedän pari nimeltä ja jutteleehan niille silloin tällöin LDC:ssä, mutta muuten minulla ei ole mitään hajua), joten meidän opemme on tänä vuonna saksalainen Florian, joka on — turha sanoakaan — hyvä animaattori ja mielestäni myös hyvä opettaja.

Don sanoi ennen kesää, että yleensä opiskelijoiden päähän painuu loman aikana kunnolla kaikki ensimmäisenä vuonna opittu, niin että jotkut suorastaan yllättyvät animointitaidoistaan toisen vuoden alussa. En tiedä mille moinen järkeily mukamas perustuu, mutta ainakin omalla kohdallani se näyttää kumma kyllä olleen totta! Parasta on kuitenkin se, että vaikka en todella koskaan ole näin hyvin hallinnut animointitaitojani, toinen lukuvuosi tarjoaa heti alusta asti uusia haasteita selvitettäväksi, niin että eteenpäin pyrkimisen oikein tuntee. Ne ovat vaikeita, ja usein aikaavieviäkin, mutta on uskomaton tunne kun aivojen syövereissä tietää, että jos vain ajattelen tätä tarpeeksi kauan, niin osaan tehdä tämän, koska tämä kaikkihan rakentuu lopujen lopuksi aivan samoista perusaineksista. Lyttäys ja venytys, volyymin säilytys, kaaret, ease in ja ease out, drag, hangtime ja mitä niitä nyt on.

MIKÄÄN tehtävä ei ole sellainen, että ajattelisi ”siis mun pitää saada tämä hahmo tekemään MITÄ?! Ihan mahotonta ei tää koskaan onnistu tohon ei pysty kukaan” vaan pikemminkin ”Siistiääää! Oppopp, toivottavasti mulla on tarpeeks aikaa tähän…” Animoinnin perusteet ovat vähän kuin pyörällä ajo tai lumilautailu tai mikä tahansa muu kulunut lihasmuistivertaus: kun ne kerran kunnolla oppii, ne tulevat työhön automaattisesti ja piirtäjä voi keskittyä luovempaan esitykseen — ja juuri tämä jälkimmäinen on toisen opintovuoden ydin.

Toivon että voisin kertoa vähän tätä yksityiskohtaisemmin ensimmäisistä animointitehtävistämme tänä vuonna; tässä vaiheessa on vähän vaikeaa muistella, kun uudet ovat jo menossa, mutta katsotaanpas nyt. Ensimmäinen tehtävämme tänä vuonna oli animoida Vaaleanpunainen Pantteri kiikkulaudalla, heittämässä ison kiven kiikkulaudan toiseen päähän ampaistakseen sen avulla ilmaan — paitsi että meidän piti tehdä siitä ”jotenkin hauska”. Kaikki käyttivät samaa tehtävänannon sanelemaa hahmoa, koska Florianin mukaan tämä säästää kurssin alkupuoliskolla aikaa ja antaa opiskelijoiden keskittyä enemmän esitykseen kuin hahmon valitsemiseen ja tutkimiseen, kun kaikki saavat model sheetin (eli ”ohjeet” hahmon piirtämisestä) samaan aikaan, heti tehtävänannon mukana. Omasta mielestäni se on ihan hyvä idea, vaikka Pantteri ei olekaan mikään suosikkihahmoni. Animointi itse oli kiinnostavaa, mutta kun animaatioluonnokset piti tummentaa ja saada mallihahmon mukaisiksi mahdollisimman monessa suhteessa, Pantterin symmetrisyys sai minut näkemään punaista.

Tämä tehtävä (voitte muuten halutessanne katsoa sen luonnosblogissani) oli paluu niihin paljon puhuttuihin perusteisiin (fyysisen toiminnan saaminen uskottavan näköiseksi — näyttääkö kivi painavalta, miten hahmo nostaa sen, mitä kiikkulaudalle tapahtuu jne.), mutta samalla ”näyttelemisen” ja viihdyttävyyden yhdistämistä niihin. Animaation tarkoitushan ei loppujen lopuksi ole näyttää sataprosenttisen uskottavalta, miksei samaa muuten filmaisi live actionina ja sillä hyvä? Minun oli vaikeaa keksiä mitään hauskaa, mutta yritykseni perustaa koko tehtävä Pantterin persoonalle pelasti. En tiedä kaipaako tämä paljonkaan selittelyä. Minussa on vähän näyttelijän vikaa, vitsien keksiminen taas ei tule yhtä luonnostaan; niinpä olen tähänastisella animointiseikkailullani yleensä aina keskittynyt hahmoon, sen persoonallisuuteen ja ”mitä hahmo tekisi jos…”-kehysten luomiseen. Monet alalla sanovatkin ”animators are basically frustrated actors” eli animaattorit haluavat näytellä. (…Näin kökösti suomennettuna.) Ensimmäinen tehtävänantomme kuvittaa oivallisesti juuri mainitsemaani periaatetta, että teknisen uskottavuuden (animoinnin perusteiden) tullessa työhön ”automaattisesti” vasta pystyy oikein keskittymään tunnelmaan, näyttelijänsuoritukseen ja (todennäköisesti tärkeimpänä) ajoitukseen — eli vaikeammin mitattaviin, intuitiivisempiin, sanalla sanoen taiteellisiin ominaisuuksiin.

Pantteria työstettiin kaksi viikkoa, mutta Florianilla on myös tapana antaa meille minitehtäviä tiistaisen oppitunnin aikana tehtäväksi tai luonnostelua kotitehtäväksi. Kun Pantteri oli valmis ja kaikkien tulokset oli katsottu ja kritikoitu, me teimme minitehtävänä ”pose test”in käyttäen repliikkiä sekä päähenkilöä Disneyn Robin Hoodista. Aikaa oli vähän eli luonnokset oli pidettävä yksinkertaisina. Tulos ei ole supervaikuttava, mutta tehtävä oli mielettömän hauska, ja niin oli myös ryhmäkritiikkikatselu tunnin lopussa. Se on nähtävissä samassa paikassa kuin eka tehtäväkin.

No niin, kirjoittamisen on riitettävä tältä päivältä, hirveesti hommaa… Kerron muista kouluaineista ja hyvistä leffoista seuraavalla kerralla. Heippati 🙂 ai niin ja alkakaahan ystävät ja toverit suunnitella Vancouverinmatkaa. Täällon sohva teitille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s