You are currently browsing the tag archive for the ‘Dexter’ tag.

Tämä talo on kotikulmillani. Se on maukas.

Animaatio-, design- ja el.mal-opettajilta on tullut erinomaista palautetta. Toivottavasti kritiikinsietokykyni ei heikenny hetkellisen toimettomuuden johdosta. Anteeksi tällainen omakehu, mutta kun koulussa menee hyvin niin sittenpähän menee. Pakko nauttia nyt kun vielä voi. Vain pari vuotta, ja täytyy taas pyristellä yksin työelämässä.
Tällä hetkellä olen kuitenkin niin tyytyväinen koko elämääni että hädin tuskin saan unta iltaisin.

Kyselin Benny-kissan tilanteesta Ninalta. Mitä ihmettä sen entiset omistajat oikein pelleilevät? No sitä vaan, että menivät ja muuttivat sellaiseen asuntoon, jossa lemmikkien pito ei ole sallittua. Kysyin onko lähistöllä esim. löytöeläinkotia, mutta Nina sanoi, että Bennyhän vain lopetettaisiin siellä. (En siinä tilanteessa hoksannut sanoa, että eikös sillä olisi löytöeläinkodin kautta edes jonkin sortin mahdollisuus saada uusi omistaja.) Benny on kuulemma jo vanha. Viime aikoina Nina on ruokkimisen lisäksi alkanut päästää sen myös sisälle eteiseen milloin ikinä se vain haluaa; Benny on kunnioittava vieras eikä tule yläkertaan — eikä edes rappusiin — muulloin kuin silloin, kun se haluaa jonkun päästävän sen ulos. Se viettää näköjään mieluiten suurimman osan päivästä ulkona. Mutta mulle on hienoinen helpotus, ettei sen tarvitse enää olla ulkona kelillä kuin kelillä.

(Tosin kelit ovat olleet hämmentävän hyvät viime aikoina. Aurinkoista ja parikymmentä astetta lämmintä. Tarkkailen tyrmistyneenä lokakuun lähestymistä kalenterista ja läträän aurinkovoidetta harva se päivä.)

Lauantaina kävin koululla tekemässä keinuhevosloopin loppuun, ja sain siihen hyvän parannusehdotuksen yhdeltä vanhemmalta opiskelijalta. Avunannon arvosta huolimatta olen kuitenkin iloinen voidessani sanoa, että keinuhevoseni maanantaina Donilta saamat kehut tulivat aivan omista oivalluksistani; lauantaina tekemäni parannus oli vain niinsanottu rusina pullassa.

Maanantaina keinuhevoslooppien läpikäynnin jälkeen saimme huippuinnostavan animointitehtävän. Pääsemme ensi kertaa animoimaan kokonaista neliraajaista hahmoa (siis ei nelijalkaista…) ja käytämme hahmon mallina Stitchiä Disney-leffasta Lilo & Stitch. Vaikkei kyseinen leffa kuulukaan suosikkeihini, palleroinen Stitch on hilpeä hahmo animoida, ja rakenteeltaan helppo. Olen tehtävästä täpinöissäni, vaikka sen työstämiseen voi kulua ehkä parikin viikkoa (kyseessä on kolmen hypyn sarja ”antic”eineen ja ”settle”ineen — ennakointeineen ja loppu”asettumisineen”). Animoimme karkeasti Stitchin hyppysarjan ensin, ilman korvia, kasvojen yksityiskohtia jne.; lisäämme ne myöhemmin reagoimaan pomppivan hahmon liikkeisiin.

Monesti ihmettelen, mitä hyvää olen mahtanut tehdä ansaitakseni tällaisen onnellisuuden.

* * *

EDIT: Dexterin kolmoskausi alkoi jenkeissä sunnuntaina ja minä tietysti heti lataamaan! Täällä Kanadassa se näkyilisi ehkä pian telkkaristakin, mutta ei sitä niin pienestä telkkarista edes kehtaa katsoa kuin mikä minulla huoneessani on 😦 Uskaltaisikohan joltakin isotelkkariselta luokkakaverilta kysyä Dexter-iltojen järjestämisestä?

Odotukseni ovat h****tin korkealla edellisten kausien jälkeen, ja kolmoskauden ensimmäinen jakso, vaikkei yksinään vielä sentään huikaissut, antoi syytä uskoa, että samaa laatua pidetään yllä — tiivistyyhän tunnelma aina kauden edetessä. En halua liikoja spoilata, mutta kauden käynnistänyt murhatutkimus vaikuttaa jännityksen (ja nimihenkilön moraalipainiskelun) puolesta lupaavalta. Dexterin viimeisimmästä suhdekäänteestä en vielä osaa sanoa. Se voi osoittautua kiehtovaksi tai sitten tosi laimeaksi, mutta edellisten kausien perusteella uskallan toivoa parasta.

Asunnon esittelyt ja muutto (kotimaassa, vielä tässä vaiheessa) ovat viimein takanapäin.

(Ja EM-kisat. Ihan kivaa oli. Portugalin putoamista lievitti kisojen kokeminen mun namnam telkkarista.)

Nyt en edes tiedä, mitä kirjoittaa. Casa Karikoskessa elämä on myrskyisää kuin kesäsää. Ja minä olen ollut täällä vasta kolme päivää! En ole vielä asentanut omaa tietsikkaani enkä purkanut läheskään kaikkia tavaroitani, mutta eipä se mitään. Minulla ei missään nimessä ole syytä valittaa. Eikä minulla tietenkään periaatteessa ole mitään talon alkuasukkaita vastaan, mutta ahdistusta aiheuttaa tämä: puhun täysin normaalilla nopeudella ja täysin normaalilla äänenvoimakkuudella, ja suurimman osan ajasta täällä se tarkoittaa että voisin yhtä hyvin olla huonekasvi. Tuosta huolimatta jostain käsittämättömästä syystä tykkään näistä ihmisistä.

Slings & Arrowsin loistava loppu oli samalla siksi masentava, ettei samaa herkkua enää saa. (Siis uusia jaksoja.) Mutta ah sitä loppua! Pelkäsin että se olisi paljon mustempi. Sarja oli asenteeltaan ajoittain niin säälimätön, etten osannut uskoa niin onnelliseen finaaliin, vaikka tietysti toivoinkin sitä.

Minulla on suuri kiusaus sanoa, että laatusarjoja löytyy harvoin, mutta nykyaikana se olisi törkeä vale, kun jo pelkästään 00-vuosikymmenellä syntyneeseen katraaseen kuuluvat mm. Six Feet Under, Rescue Me, Slings & Arrows, Green Wing ja niin valtavasti muita että pyörryttää. Olen tullut katsoneeksi todella monia loistavia sarjoja, ja vain harva niistä on koskettanut minua yhtä syvältä (lukekaa tuo kuvaannollisesti älkääkä kirjaimellisesti) kuin Slings & Arrows.
En voi taata että jokainen nostaisi tämän sarjan samanlaiselle jalustalle kuin minä, mutta fakta on, ettei kenelläkään voi olla hyvää syytä jättää sitä näkemättä.

Laatusarjoihin kuuluu myös Dexter (jonka ensimmäistä kautta uusitaan parhaillaan Nolosella, vaikka syyskuun lopulla Walloissa alkavat jo kolmoskauden jaksot). Mainitsen sen siksi, että oman mielipiteeni mukaan Dexter on osoittautunut hatunnoston arvoiseksi paitsi korkean laatunsa puolesta, myös yltämällä niiden harvojen ja valikoitujen tv- tai elokuvatoisintojen joukkoon, jotka ovat alkuperäiskirja(sarja)ansa parempia.

En ollut lainkaan kuullut Jeff Lindsayn Dexter-romaaneista ennen sarjan alkua Nelosella viime syksynä. Tämä tapahtui vasta ensimmäisen jakson alkutekstejä tiiraillessani. Seuraavan tunnin aikana jäinkin sitten tv-sarjaan niin pahasti koukkuun, etten halunnut lukea koko kirjaa spoilereiden pelossa. Mutta kun olin ehtinyt katsoa kaksi kautta Dexteriä (tietenkin hämärin keinoin), uskaltauduin ostamaan kaksi ensimmäistä kirjaa kesälukemiseksi.

Tämä saattaa tietysti herättää epäilyksiä, että kirjat saavat minulta pelkän olankohautuksen siitä yksinkertaisesta syystä, että katsoin sarjan ensin ja osa juonen saloista oli siis jo selvillä. Mutta voin aivan rehellisesti sanoa, että kaksi ensimmäistä Dexter-kirjaa ovat mielestäni keskinkertaisia. Mukiinmeneviä. Menetteleviä. Sanoisin aivan samaa, vaikkei telkkarisarjaa olisi ikinä tehty. (Tosin jos sitä ei olisi tehty, minulla ei olisi kirjoista tämänkään vertaa sanottavaa, koska en luultavasti olisi edes lukenut niitä.)

Aiheesta ehkä lisää myöhemmin. Taidan mennä purkamaan muuttolaatikon tai pari.

Arkisto