You are currently browsing the tag archive for the ‘Foo Fighters’ tag.

(Taas melko ironinen otsikko…)

Sunnuntaina koin Foo Fightersin historiallisen ensikeikan Suomessa (juu ja tähän väliin se sama laulu Koffista ja katkeruudesta). Miten moista mahtaisi kuvailla… No, Keskisuomalaisen tiivistys ”ilmiömäinen” on hyvä alku. Kaikki vuosia kertyneet kuumeiset odotukseni täyttyivät.

Meneillään olevan muuttojärkkäilyn ohessa ehdin jättää Provinssiin reissaamisen suunnitelmat hieman viime tippaan, ja jossakin vaiheessa jo tuskailin että olin ehtinyt ostaa lipun, kun keikka nyt sattuisi näin kiireiseen ajankohtaan. Mutta aivan MIELIPUOLISIAHAN tuollaiset ajatukset olivat. Kyseiset kaksi (kaksi! 2!) tuntia osoittautuivat vuoden parhaiksi (sijoitus on selvä jo tässä vaiheessa).
Kun on papattina riehunut ja rääkännyt äänihuuliaan yleisössä koko tuon ajan tauotta, ei ihmekään jos olo on vielä tänä iltanakin vähän kuin halolla päähän lyödyllä.

Olen suhteettoman kiitollinen että bändi paisutti settiään Suomen hyväksi, sillä luulin että keikka kestäisi korkeintaan puolitoista tuntia. ”Suhteettoman” siksi, että eihän puolen tunnin lisä muusikoiden mittakaavassa ehkä pitkä aika ole, mutta minulle se merkitsi paljon. Joitakin mun lempparibiisejä ei soitettu (olisi ollut niin tyrmäävän hienoa kuulla livenä ja läheltä ”February Stars”, ”I’ll Stick Around”, ”Lonely As You”, ”The Deepest Blues Are Black”, ”Erase/Replace”, ja iik ”Hey, Johnny Park!” jne. jne.) vaan enemmänkin hittiosastoa, mutta jos kaikki mun suosikit olisi otettu mukaan, keikka olisikin helposti venähtänyt puoleenyöhön…

Sitä en toki tiedä kuinka tosissaan ottaa Dave Grohlin hehkutusta että Suomi on VÄHKY IHKU maa ja kirouksia ettei bändi tullut aikaisemmin, mutta mitä sitä kiistämäänkään. Foo Fighters oli täysin vilpitön ja pitelemätön ensimmäisestä nuotista viimeiseen. Koko setti oli kultaa! Taivaallinen *| kokemus tuhansien muiden antaessa arvostustaan samalla mitalla. Olisi helppoa uskoa Provinssin keikan olleen sen luokan tervetulotoivotus, että bändin paluu Suomeen on lähes taattu.

Seuraavat laulut keikalla kuultiin (huom: JÄRJESTYKSESTÄ EN OLE VARMA, paitsi kahden ensimmäisen biisin kohdalla). Huvikseni kirjoitan ylös vaikkei tuttujani välttämättä kauheasti kiinnosta lista… EDIT: Saa ilman muuta kommentoida ja korjata jos muistaa järjestystä tai muita biisejä.

The Pretender [loistoveto pistää heti alkuun, jyrähtäähän se vaikkei mahtuiskaan johonkin mun henk. koht. top kymppiin bändin biiseistä. Yleisö pääsi urheilemaan ja tunnelma oli heti oikea]
Times Like These
This Is A Call
Monkey Wrench
My Hero [mulle yksi illan huipuimmista huipuista, kappale on aina purrut minuun. Jos olisi jollekin itku päässyt niin tälle. (Kun ei siis sitä ”February Stars”ia tai ”Exhausted”ia herunut.) Olin tosin epätyypillisen kaukana vollottamisesta tämän keikan aikana]
Everlong [ohimennen kuulemieni jälkikommenttien perusteella sai miehet kyyneliin]
Stacked Actors [myös yksi huipuista. Täyttymyksellinen mielentilani yhdistettynä säähän, hikipisaroiden lentelyyn tukkani heiluessa, pistelyyn pohjelihaksissa/niskassa/käsivarsissa, läpihikoiltuun t-paitaan, SOITANNON HELVETINMOISUUTEEN sekä ihmismassan hoilauksen kuulemiseen kertosäkeessä (itse en malttanut juuri koskaan jättää laulamista vain kertseihin) vei minut henkisesti aika korkealle maanpinnan yläpuolelle, enkä voinut kerrassaan muuta kuin iskeä nyrkkiä ilmaan ja antaa raikua. Toki pidin kovasti ”Stacked Actors”ista aikaisemminkin, mutta tämän muiston liityttyä siihen se on hypähtänyt useamman sijan FF-biisirankkauksessani]
Breakout
Learn To Fly

All My Life [tätä oli keikan jälkeen ihanaa laulaa muutamien muiden festaribussiin (festarialue<->juna-asema) ahtautuneiden hehkuvakasvoisten fanien kanssa niin lujaa kuin käheytyneestä kurkusta kajahti! Ihme kyllä versioni sai jopa pari kehaisua…]
DOA [jälleen kerran, ei ehkä suosikkibiisieni joukossa mutta yleisön esittämänä menestys]
Cold Day In The Sun [tykkään isosti, vaikka on tunnustettava että kappale jotenkin hämmentää minua. En ole oikein onnistunut muodostamaan siitä henkilökohtaista tulkintaa. Mutta tarvinneeko kaikkea tajutakaan. Keikalla esitettiin hieman lyhennetty versio, mutta ei silti mitään valittamista]
Skin And Bones
Marigold
Long Road To Ruin
But, Honestly
[ja tämä olisi tietysti pitänyt mainita aikaisemminkin, mutta niin tiukkaa kitarointia kuin olla voi]
Cheer Up, Boys (Your Make Up Is Running)
Best of You
[taisi olla viimeinen, ja tilanteeseen täydellinen. Hurmosta]

Ei sovi unohtaa myöskään maailmanluokan triangelisooloa. Lisäksi soittivat jonkin biisin ”soolobreikissä” ilman epäilyksen häivähdystäkään alkupätkän Focus -yhtyeen hulvattomasta klassikosta ”Hocus Pocus” — mutta nimenomaan vain potkivan alun, jodlausta ei siis päästy todistamaan. 😉 Monikohan yleisössä äkkäsi homman nimen?

Ennen H-hetkeä seurasin muutaman biisin ajan Rotten Soundia sekä Tuomari Nurmiota ja Hunajaluita, nautin Billy Talentin (erittäin mukaansatempaavan) keikan, ja söin paskaa pitsaa.
(Eli kyllä, minä siis menin Provinssirockiin vasta sunnuntai-iltapäivänä ja yksin. Vaikka olisikin väärä tapa kokea festarit, niin en kuulkaa välitä.)

*| Jos taivaassa saisi halosta päähän.

Aivan ensimmäisenä: FOO FIGHTERS TULEE KESÄLLÄ PROVINSSIROCKIIN!

Ääääääää! Pitää muistaa hengittää välillä. Ääääääääää!
Aiemmin ehdin jo kirjoittaakin että FF on bändi jota olen (sanotaanko vaikka) fanittanut pisimmän ajan elämässäni Manhattan Transferin lisäksi ja ettei se ole koskaan ollu AIDOLLA keikalla Suomessa. Joten vaikka en tosiaan kuulu festivaali-ihmisiin, LÄSNÄOLO ON PAKOLLINEN. EEEEEEEEE!!!

…I’ll wait to hear your final call …bet it all

* * *

[Jäsentämättömyysvaroitus!
Spoilerivaroitusta ei tarvita, sillä jos et vielä tässä vaiheessa elämääsi ole Prinssi Kaspiania lukenut, se ei selvästikään kiinnosta]

Pari postausta sitten pääsin Narniasta märehtimisen makuun. Seuraavana Narnia-elokuvanahan leffateattereihin tulee kesällä Prince Caspian (Prinssi Kaspian), joka onkin luonteva jatko-osa (The Lion, the Witch and the) Wardrobelle (ja josta olen aivan liian innostunut käydäkseni normaalista. Jo tämä kuva aiheuttaa minulle hikan).
pcstills_narniawebcom.jpg

Itse ainakin pidän Narnia-sarjan alkuperäistä julkaisujärjestystä parempana kuin kronologista järjestystä: …Wardrobe on jännittävämpi avaus satumaahan kuin The Magician’s Nephew (Taikurin sisarenpoika); kun taas Pevensiein tempautuminen Narniaan vain huomatakseen heidän siellä viettämänsä ajan muuttuneen hädin tuskin muistetuksi, vuosituhannen takaiseksi taruksi on kiehtovampi jatko Wardrobelle kuin The Horse and His Boy (Hevonen ja poika).

Kyseiseen aikakupruun liittyy niin monia ajatuksensiemeniä, että niin Pevensien perheen kuin varsinkin Kaspianin kokemusten kuvitteleminen kirjaa lukiessa kutkutti lapsena (ja edelleenkin) ihanasti mielikuvitustani. Pevensiet eivät ainoastaan ole jo kertaalleen muuttuneet aikuisista lapsiksi (mahtoiko heistä tuntua siltä kuin he olisivat aikuisia lasten ruumiissa? Miltä tuntuisi kasvaa aikuiseksi kaksi kertaa, kahdessa eri ulottuvuudessa?), vaan heidän ”manaamisensa” Narniaan on Kaspianille sama juttu kuin jos Kuningas Arthur palaisi nykymaailmaan. *| Ajattelin millaista olisi, jos olisi kuullut koko ikänsä sankaritarinoita joiden ei voi varmasti tietää olevan totta, ja jos epätoivoisessa tilanteessa, viimeisenä mahdollisuutena, päättäisi pyytää apuun jotain legendoja, ja ne ilmestyisivät OIKEASTI. Eivätkä ne olisikaan mitään supersankareita vaan itseäsi nuorempia.

Ehkäpä minä olen vain vähään tyytyväinen — itse asiassa tiedän olevani — mutta minulle tuo ajan kulun, totuuden ja myyttien (sekä ”tosimaailman” että narnialaisten näkökulmasta) kiehunta riittäisi jo yksinään innostumisen syyksi. Lisäksi pidän kyllä Caspianissa niin monista muistakin asioista, että jos pääsen näkemään ne yhtä hyvin toteutettuina kuin …Wardrobessa, mainiota:

  • Caspianiin on päätynyt hiukan enemmän pimeyttä ja vaaraa kuin Wardrobeen. Päitä putoilee tekstissä välillä niin …niin mutkattomasti, niin sivumennen kirjoitettuna, että tekstin jämptiys ja tiiviys moisten veritekojen kuvaamisessa tuntui aikoinaan melkein järkyttävältä. Mutta silti ne kuuluvat juuri sellaisinaan tähän tarinaan. Tästä ei voi tulla ihan yhtä pienille suunnattua kuin ensimmäinen Narnia-elokuva oli. Jos kauhunäyt on jätetty pois eli kässäri on kesytetty lisäkatsojien toivossa, murjotan.
  • Kohtauksen lyhyydestä huolimatta, Caspian sisältää värisyttävimmän ihmissusikohtauksen Tarinaa vailla loppua **| edeltävässä lastenkirjallisuudessa. (”Olen nälkä. Olen jano…”) Koko kohtaus kuuluu selkeästi kirjan huippuhetkiin oli ihmissutta tai ei.
  • O-jee uskollinen Edmund.
  • Parikin rakastettavaa hahmoa. Hiiri Riipitsiip (engl. Reepicheep), joka saa aina taistella isompien eläinten ennakkoluuloja vastaan eikä siksi ole tottunut ottamaan mitään itseensä kohdistuvia vitsejä köykäisesti, on liioittelevassa kunniantunnossaankin pohjimmiltaan niin hyväsydäminen ja uskomattoman rohkea, että on todennäköisesti suosikkihahmoni sarjassa. (Ja Riipitsiipin ääneksi on huhuttu Eddie Izzardia, mikä kuulostaa todella lupaavalta. Varmasti tuo rooliin jotain sellaista mitä kenelläkään muulla näyttelijällä ei ole, mutta oi kunpa ulkonäön kanssa ei ruvettaisi liikaa söpöstelemään.)
    Myrtsi Piipari -kääpiö (Trumpkin) on unohtumaton ensitapaamisesta lähtien.
    Kaspianiin, kuten jo sanoin, on puolestaan kivaa samaistua hänen päästessään tapaamaan satuiluksi luulleensa olennon toisensa jälkeen.
    En vielä sataprosenttisesti tue päätöstä, että Kaspianiksi otettiin vanhempi näyttelijä kuin kirjan hahmo on — mutta toisaalta ensimmäisessä elokuvassa kirjan ja käsikirjoituksen väliset muutokset yllättivät monesti toimivuudellaan, joten ehkä tällä kertaa ei tarvitsisi niinkään paljon stressata.

Seuraa loistava video ”Death Star Canteen”, jonga jogu on tehnyt legoanimaationa Eddie Izzardin stand-up -vitsin pohjalta. (Huom: englanniksi.)

Hauskinta, mitä olen tällä viikolla nähnyt — kannattaa katsastaa saman legofanin muutkin Izzard-videot! ”Horses” on hulvaton.
Jos jokin yleensä Riipitsiipin onnistuu pilaamaan niin ei ainakaan Izzard.

*| Ah, aikatemppuilu.
Tuli sellainen hassu ajatus mieleen, että entä jos aika on kuin palapeli, niin ettei ole väliä milloin minkäkin palan laittaa paikalleen, kunhan ne menevät oikeisiin paikkoihin? Jos jollekin palalle ei vaan millään löydä paikkaa eikä edes saa selvää mikä kuva siinä on tarkoitus olla, niin kunhan keskittyy hetken jonkin toisen kohdan kokoamiseen sekin pala osuu sitten johonkin sopivasti ihan kuin itsestään.

**| Ehdottomasti mainittava: jos pidät Narnia-kirjoista, pidät vielä enemmän Tarinasta vailla loppua.

Kävelin tänään Casa Karikoskeen käyttämään tietokonetta, kun Herra Ananas sekosi täysin. Järjestelmävirhe. Käynnistettäessä käynnistää itseään vain jatkuvasti uudestaan, vaikka koettais startata vikasietotilassa tai ”viimeisimmässä toimivassa kokoonpanossa” tai vaikka mitä. No mutta sehän tässä ei nyt ole pääasia vaan se että vaelluksellani näin kaksi joutsenta ja niiden (jo varsin kookkaan ja vaalean) poikasen Mattilanniemessä! Joko pikkujoutsenia tai laulujoutsenia, koska nokat olivat keltamustat. Ne uivat sorsapariskunnan kanssa sopuisasti yhdessä porukassa ja sukeltelivat sapuskaa. Söpö retkikunta. Onkohan ne niitä sitkeitä sissejä vai onko muuttomatka jo lähellä? Perjantaiaamuna herätessäni maa oli ohkaisessa lumessa, jihuu, mutta ripeästihän se suli.
Tai jos ne olikin vain rakeita. Olisi pitänyt tarkistaa.

* * *

The Manhattan Transfer tulee sitten marraskuussa Suomeen kahdelle keikalle. Mutta mistä muka rahat lippuun ja matkustamiseen löytyis? Kerran olen TMT:n livenä nähnyt ja luulin sen riittävän, mutta tänään heti kun näin vknlpun Ilta-Sanomissa keikkojen mainoksen, tuntuu että ei riitäkään! Vaikka kallista on. Ja ajatella, en kenties olisi saanut pitkään aikaan tietää sitä ellei kotiväkeni ostaisi joka viikonloppu moista kuonalehteä…
Muse heittää myös Suomessa keikan peräti huomenna, mutta vaikka nautin Musesta kotioloissa hirveästi, en kuitenkaan ollut valmis maksamaan lipusta ihan sitä pyydettyä hintaa. Sitä paitsi en oikeastaan ole keikkahenkilö. Manhattan Transfer on poikkeus sillä se ei ole rock-keikka ja kyseessä on yhtye jota olen fanittanut pisimmän yhtäjaksoisen ajan elämässäni ipanasta asti (kyllä, olen kuullut Club For Fivea ja Rajatonta. Ne on hyviä. Eikä ne ikinä tuu merkitsemään mulle rahtuakaan siitä mitä Manhattan Transfer) — siis Foo Fightersin lisäksi.

Jos Foo Fighters tulisi Suomeen, pahaa pelkään etten edes piittaisi hinnasta, pakko ois mennä! Jo kesällä 2003, Koffin toimittaessa FF:n Helsinkiin yksityiskeikalle jonne pääsivät vain arvonnassa voittaneet, osallistuin yrityksen kisaan yli kolmekymmentä kertaa. Onneksi ei ollut ostopakkoa, mutta koska arpaonni ei sattunut minua suosimaan, muistot tuosta bändin Suomenpyrähdyksestä ovat katkerat. Sen seurauksena en edelleenkään suostu ostamaan Koffin olutta. Ei kovin koettelevaa, koska en juuri juo kaljaa muutenkaan.

Sen sijaan Manhattan Transferin Imatra Big Band Festival -keikka samana vuonna oli joiltakin osin kuin toteutunut unelma. Ainakin tämän vahvistaa vanha päiväkirjani, jonka etsin nostalgispäissäni mainoksen nähtyäni.
Öh, että tällai silloin… Jos ei pääse enää niitä kuuntelemaan niin on sentään edelliskerrasta mustaa valkoisella:

7.7.2003 Maanantai

[…] MT:n keikka lauantaina oli koko kesän paras asia! Se voitti Santorininmatkankin (joka ilman muuta on hyvänä kakkosena). Mun ois niin vaikeeta kertoo keikasta järkevästi, mutta luulenpa että muistan sen aina.
Äänentoisto toimi sen verran hyvin että kaikkialle kuului taatusti kuin eturiviin vaikken itse kertaakaan lähelle lavan edustaa päässy — festariteltan paikkajärjestelyt oli ainoa valittamisen aihetta antava asia sen lisäks että lippuja oli selvästi luovutettu aivan vääriin käsiin. Mua kismitti nähdä ylellisillä yrityspaikoilla ja täydellisesti sijoitetuissa pöydissä patuja joita esitys ei nähtävästi ois paljon vähemmän voinu kiinnostaa.

[Siellä oli illallistarjoilu. Joten kyseiset patut veti pihviä ja punaviiniä kuin viimeistä päivää sekä puhua kailottivat keskenään lakkaamatta kun sankarini lauloivat melkein korvan juuressa. Ajatelkaa sitä!
Vaikka mä oonkin puolueellinen niin voi elämä mitä tuhlausta –nyk. huom.]

Onneks mä sain kuitenkin keinoteltua itteni istumapaikalle n. puol tuntia keikan alusta.

Mutta TMT lauloi nerojen lailla ja aivan yhtä upeesti kuin levyillä. Ylitti kaikki odotukseni, häikäistyin niiden taidoista vielä entistä enemmän. Ne on oikeesti mun sankareita! Keikka kesti puoltoista tuntia (encore mukaanluettuna) — harmi etten muista biisilistaa tarkasti mutta ”Birdland” oli tietty mukana, JEE; samoin ainakin ”Java Jive”, ”Four Brothers”, ”Soul Food To Go”, ”Route 66”, kaikki timanttia, ja jos ois pakko valita niin ”Voices” saattoi jopa olla illan paras.

Me lähdettiin kuumasta teltasta vähän jalotteleen ja juotiin parit siiderit ulkona ennenku seuraava esiintyjä, Paul Jackson Funk Attack alotti kymmeneltä. Mutta sitä me jaksettiin vaan parin tylsähkön biisin ajan ja lähettiin yhteen baariin eikä näköjään oltu ainoita.

[Näettekö, jos ei esiintyjä kiinnosta niin voi jättää istumapaikkansa oikeasti sitä arvostaville. Jossain ravintolassa voi jutella rauhassa ja saa parempaa pihviäkin.
Loppumerkinnässä ei enää kirjoiteta keikasta, saa vapaasti skipata –nyk.huom.]

Sunnuntaina ei ollu paljon aikaa lekotteluun. Heti kun 10:n aikaan herättiin, ruvettiin pakkaan ja syömään ja ajettiin pois pikavauhtia; en oikein muista olikse pe vai la kun [velipoika] soitti että se nyrjäytti nilkkansa pelissä pahasti ja äiti oli huolissaan, siitä kiire.

Kolmelta oltiin kotona. Äiti käväs [velipojan] kaa läkärissä. Tulos: side jalkaan (joka suuresti muistutti sinistä ilmapalloa) ja aika röntgeniin seuraavana aamuna.

Illalla alko uudet jaksot ”Monarch of The Glen”istä! Kivaaaa! Kävin myös iskän luona illalla. Vilkasin nettiin, [R] ja iskä ja mä kahviteltiin ja juteltiin MT:n keikasta ynnä muusta. Iskä ja [R] on just tänään eli ma lähössä kaheks viikoks purjehtiin. Parin viikon päästä mäkin ehkä pääsen veneileen. (Iskäl on lomaa ja R:llä sairaslomaa silpoutuneen peukun takia.)
Muuten olis ollu mukavaa mutta netistä näin että opintorekisterissäni ei oo nollaa ainoastaan pakkaussuunnittelun kurssista (mikä yksinäänkin jo ärsyttää) vaan myös ”painotuotteen suunnittelu” -kurssista, mikä ärsyttää vielä enemmän koska sen kurssin kaikki työt mä oon varmasti palauttanu! Huoh. No, yritän olla ajattelematta sitä vielä ennen koulun alkua.

Tää päivä on joka tapauksessa menny kivasti, mut sääli [veljeä] joka oli tänä aamuna siellä röntgenissä ja koikkelehtii nyt ympäri taloa valtava kipsi nilkassa.
Satunnaista: ois kiva oppia joskus surffaamaan. Siis ihan meressä.

Arkisto