You are currently browsing the tag archive for the ‘Valkyrie’ tag.

Hyvä on, ei Ghostbusters kaikkia ongelmia poista, mutta yllättävän monta kyllä. Sunnuntai-ilta oli ihhhh-hana ❗ Venyi vain aika paljon myöhempään kuin suunnittelin. Me käytiin ensin syömässä Templetonissa ja oltiinkin sitten niin täynnä, ettei ostettu mitään leffaevästä. Onneksi ostimme liput ennen ravintolassa käyntiä, sillä palatessamme teatterille jono oli vaikuttava.

Yleisön joukossa ei näkynyt rooliasuja, mutta muutamallakin katsojalla oli paidoissaan Ghostbusters-logo. Näytöksessä oli äänekäs ja innostunut tunnelma loppuun asti, mikä laajensi kokemuksen, ja aplodeista suurimmat sai (tietysti) herra Stay Puft, ”Marsipaanimies”.
On se vaan niin hemmetin hauska leffa. Paljon hauskempi kuin muistin. Naurettiin niin että vatsaan koski, ja koko kotimatkakin vielä hihitettiin ja laulettiin ja siteerattiin parhaita pätkiä.

Unohdettiin ettei SeaBus enää siihen aikaa sunnuntaiyönä kulje, joten siitä tuli pieni mutka matkaan, kun piti palata linja-autolla, mutta kotiin päästiin kuitenkin. Tomoko ja minä olimme yhtä mieltä siitä, että täytyy alkaa seurata tarkemmalla silmällä, milloin kaupungissa esitetään vanhempia elokuvia. Ja kun seuraavana päivänä tarkastin leffalistaukset, niin eikös sieltä vain pistänyt silmään Pan’s Labyrinth! Ja (omasta mielestäni) vielä parempaa: Kadonneiden lasten kaupunki! Ensi maanantaina! Iiiiiikkkk, täytyykö mun alkaa järjestellä koulutyöt elokuvien esitysaikojen ehdoilla?

No niin, maanantaina sitten vihdoinkin sain viimeisteltävän materiaalin viivyttelevältä puhtaaksipiirtäjältä, ja tietysti mun piti puurtaa melkein koko yö jotta sain sen valmiiksi tiistaiaamuksi. Mutta ei se kyllä mielipidettäni tämän toimeksiannon kiehtovuudesta muuttanut, ja tiistaisen tunnin aikana palasi virkeyskin, kun aloimme opetella ”efektien” (periaatteessa erikoisefektit käsittävät kaiken, mikä ei ole hahmoanimaatiota) animointia. Vettä, tulta, savua sun muuta.
Sitä paitsi keskiviikot ovat vielä vapaita.

Kävin katsomassa muistaakseni keskiviikkona Defiance :n. Erinomaisista näyttelijöistä ja painavasta aiheesta huolimatta umpitylsä elokuva. En syytä ketään joka haluaa katsoa tämän pelkästään Liev Schreiberin takia, onhan hän katsomisen arvoinen aina ja kaikkialla, mutta teitä on varoitettu. Lisäksi parrasvaloissa on taas syvästi inhoamani ”aksenttiongelma”.

Valtaosa amerikkalaistekoisista elokuvista päätyy ratkaisuun ”puhutaan englantia puuronpaksulla aksentilla jotta katsojat varrrmasti ymmärtävät että nyt puhumme Vierasta Kieltä!” ja minua ärsyttää. En ole ikinä voinut olla pitämättä sitä yleisön älyn aliarviointina. Aksentin käyttö on minusta perusteltua vain silloin, kun ei-englantilainen henkilö puhuu elokuvassa englantia; jos henkilö puhuu OMAA äidinkieltään, joka on vain valtavirtayleisön hyväksi muutettu englanniksi, mitä syytä aksentille silloin muka on?! Toiseksi, aksentit tekivät puheesta vaikeasti ymmärrettävää; ja kolmanneksi, roolihenkilöiden kommunikoidessa venäläisten kanssa näyttelijät puhuivat venäjää — mikä oli ympäröivän aksenttikeiton huomioon ottaen mielestäni outo valinta.

Äskettäin nähtyyn (englantiin käytännöllisesti suhtautuvaan) Valkyrieen verrattuna tämä inhoamani ominaisuus sekä mielivaltainen vuorottelu venäjän kanssa ihan särki korviani.

* * *

Torstaina kouluun tullessani kuulin heti aamulla luokkakavereiltani, että Vancity -teatteri, sama joka esittää Pan’s Labyrinthin ja Kadonneiden lasten kaupungin, pyörittää parhaillaan muutaman päivän kestävää SPARK FX -minifestaria merkittäviin efektielokuviin keskittyen (siksi siis mukana myös edellä mainitut elokuvat), ja viime hetken lisäys ohjelmistoon (taidettiin suorastaan julkistaa vasta tänä aamuna) on lauantaina alkuperäinen STAR WARS -TRILOGIA! Pyhä jyssäys!
”Niin että sähän varmasti haluut tulla mukaan? Me tilataan just lippuja netistä. Ne myy hirmu nopeesti!”
ETTÄ HALUANKO?!

Uusi toivo oli lippuostoksia tehdessämme jo loppuunmyyty, mutta nappasimme Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun, ja päätimme mennä kaiken varalta teatterille aikaisin koska Uuteen toivoon on kuitenkin vielä pienen pieni mahdollisuus saada viime hetken lippuja kassalta.

Päivä siis alkoi mitä mainioimmin, eivätkä tunnitkaan olleet hullumpia. Mutta sitten otin koululta kotiin mukaan avaruustenava-maquetteni maalattavaksi, ja vaikka yritin pakata sen reppuun mahdollisimman varovasti, yhteen sen käsivarteen tuli matkustaessa pari äkäistä säröä. Käsivarsi ei onneksi irronnut, ja kunhan lähiaikoina hankin liimaa ja sitten liiman kuivuttua tasoittelen säröjä hiekkapaperilla, niin eiköhän maali sen jälkeen peitä ne jotakuinkin tyydyttävästi. Ei onneksi käynyt tuon pahemmin. Kun on liput kahteen Star Wars -leffaan kunnon teatterissa ei päivää pilaa mikään.

Ja taas jotain uskomatonta! Löysin (ja latasin menestyksellä) torrentin Hitman-sarjakuvasta! (”Varasta, mutta varasta kaikkein parasta!”) Siinä on sarjislehden kaikki numerot digimuodossa! Ja minä kun en koskaan uskonut saavani lukea Hitmania loppuun asti! Olen ollut tosi kiireinen joten luin vasta pari numeroa, mutta toisaalta haluankin nautiskella löydöstä hyvän aikaa. Elämä on ihanaa! Hitman on niiiin voittaja!

[HUOM. Nyt on niin vähän aikaa kirjoittamiselle, että jälki on valitettavasti tavallista hutaistumpaa.]

Perjantai: designia koulussaaaa! Jeee! Myöhästyin tunnin verran hahmosuunn. kurssilta kun laukuista soitettiin lentokentältä et ne tuodaan aamulla. Mikä helpotus saada laukut takas, joukossa myös lumilauta, tietysti… Jouduin jättään matkalaukut olkkariin kun ei ollu aikaa kantaa niitä alakertaan omaan huoneeseeni ennen kouluun lähtöä, olin jo valmiiksi myöhässä. Kaivoin kuitenkin yhdestä laukusta tuliaisen Peachille joka oli pyytänyt jotain matkamuistoa. En osannut päättää mikä olisi hyvä ennen kuin muistin sen tykänneen niin paljon mun Haisulimukista. Mä olin ostanu sille sitten Pikku Myy -mukin. Lahja osoittautui sekä mieleiseksi että tarpeelliseksi. Kivaa levittää vähän joulumieltä. Harmi etten ollut tuonut kellekään muulle mitään, mutta eiväthän ne olleet kysyneetkään. Ja voihan sitä aina ensi kerralla, milloin se sitten tuleekaan 🙂

Aamupäivä hahmosuunnittelua, iltapäivä layout-suunnittelua, ja kumpaakin opettaa John, sama designope kuin syksyllä. Oon vielä aiiivan surkea layouteissa, mutta tunneilla oli silti kivaa. Jotkut meidänluokkalaisista väänsi mun mielestä aivan ammattilaistasoisia layouteja, ja kateus pisteli vähän. En tiedä edes mitä kysymyksiä mun pitäisi niiltä kysyä jotta saisin apuja omaan maisemien/lavastusten suunnitteluuni. Mutta tällain kysymättä, se mikä niitä tuntui yhdistävän vaikutti omasta mielestäni kuitenkin olevan kiinnostus tiettyyn aiheeseen — yksi esim. on innostunut moskeijoista sun muusta lähi-idän arkkitehtuurista, ja oli taiteillut aivan tyrmäävän aavikkokaupungin. Yhtä taas kiehtovat sudet, joten se oli kehitellyt eräänlaisen ”susien unelmakämpän” — millaiseen maastoon sudet kaikkein mieluiten asettuvat, mitä pesän läheltä pitää löytyä. Jne. En ole vielä keksinyt minkä innostuksen kipinän saisin siirrettyä layout-suunnitteluun. Aloin piirrellä talvista metsämaisemaa, ja sekin kyllä mua tavallaan kiinnosti (kaavailen sitä yhden aikaisemmin suunnittelemani hahmon elinympäristöksi), mutta jospa mun pitäisi viime aikojen lukumatkani huomioonottaen luonnostella vanhaa purjelaivaa tai satamaa? 😀 Tehtävä ei ole mulla vielä kunnolla alussa, mutta se pitääkin palauttaa vasta ensi viikolla.

Illalla koulun jälkeen olin sopinut hakevani Bennyn. Ensin mun oli käytävä ostamassa kissankuljetuskoppa ja muuta rompetta. Onneksi entiselle kämpälleni saapuessani Benny suostui menemään koppaan hyvin rauhallisesti. Entinen vuokraemäntäni jopa antoi minulle kyydin kotiin (olin suunnitellut meneväni bussilla). Olin melkein yhtä jännityksissäni kuin Benny itse saapumisestaan uuteen kotiinsa. Benny kuitenkin näytti alkavan tottua taloon suhteellisen nopeasti, vaikka liikkuikin vielä hyvin varovaisesti tutkien. Mietinhän mä etukäteen sitäkin, että jospa Benny on niin leimautunut entiseen taloonsa, että karkaa ja yrittää vaeltaa sinne heti ensi tilassa, mutta siitä ei näytä olevan mitään pelkoa. Benny kehräsi koko ajan, nukkui yönsä mun huoneessa ja vaikutti todella tyytyväiseltä. Ekana päivänä se ei uskaltanut mennä paljonkaan yläkertaan, mutta seuraavana päivänä se jo hiiviskeli uteliaasti ympäri taloa. Kämppiksiä (joista kaksi palasi illalla) se vierastaa vain ihan pikkuisen, toivottavasti se muutaman päivän päästä ”juttelee” jo niille ihan kuin ei mitään.

La:

Noukin pari sarjista Big Pete’siltä, sitten leffaan (Valkyrie) ja ulos syömään — kaiken kaikkiaan nautinnollinen iltapäivä.

Muistilistalle Mouse Guard -sarjis. Näin ensimmäistä kertaa, kiinnostuin. En viel ostanu, olisin halunnu kokooma-albumin Big Pete’sillä tarjolla olevien irtonumeroiden sijasta, täytynee tilata. Tällä silmäyksellä vaikutti vähän kuin Ruohometsän kansalta yhdistettynä Sormusten herraan (toki hiirillä, ei kaniineilla).
Ostin:
Terry Mooren Echo, eka alppari. Hyvältä vaikuttaa. Tärkeimmät henkilöt ovat sympaattisia ja todentuntuisia heti alusta lähtien. Moore flirttailee supersankarigenren kanssa. Se mikä mua Mooren puoleen vetää on kuitenkin aika kekseliäät ja hyvin uskottavat ihmissuhdekuvaukset, ja niiden saa hyvällä syyllä odottaa olevan myös Echon keskiössä. Ihmissuhteet ne Echoonkin imaisevat sisään. Sarjiksen arvoituksellinen ”superpuku” jopa näyttäisi tuovan osiensa kantajat — toisilleen tuntemattomat, jokainen haastavassa vaiheessa omassa elämässään — rajoitettuun telepaattiseen yhteyteen, mikä on pohjimmiltaan niin maan Mooremaista. Lisäksi tykkään kovasti hänen piirustustyylistään.
The Stand (Tukikohta) viimeisin (neljäs) numero eivätkä tavalliset pulliaiset ole vieläkään kaikki kuolleita. Pidän siitä, että sarjis käyttää itsevarmasti viisi viipyilevää numeroa periaatteessa tarinan pohjustamiseen, eli hyvin sama henki kuin kirjassa. Hyväksyn täysin.

Valkyrie USKOMATON. Suosittelen kiihkeästi. Varon aina käyttämästä sanaa ”eeppinen” internetin laimentamassa merkityksessä, vaan perinteisessä merkityksessä tämä elokuva ansaitsee sen adjektiivin.
Hyvä on, loppukohtauksessa olisi voitu minun puolestani käyttää vain yhtä flashback-sitaattia niin usean sijasta, ehkä se oli vähän ylilyöntiä, mutta niin pienestä en valita kun elokuva on muilla tavoin niin minun makuuni. Tom Cruisesta en ole ikinä suuremmin tykännyt, mutta vaikka joku Cruisea parempi näyttelijä olisi ehkä voinut elokuvaa entisestään parantaa, ei Cruise tätä elokuvaa puolestaan yhtään huononna. Sitä paitsi ilman Cruisen tasoista staraa Valkyrie ei olisi välttämättä saanut sitä julkisuutta jonka se omin päin ansaitsee.

Jännite on koko elokuvan ajan niin korkealla, että se on jo erityistä. Valkyrie on onnistunut (suorastaan hikoiluttava) trilleri siitä huolimatta, että kaikki tietävät miten salaliiton käy — jännityksen säilymiseen vaikuttaa ehkä eniten taitava tasapainoilu yksityiselämän panosten ja eeppisten panosten korkeudesta muistuttamisten välillä.

Cruisen esittämä von Stauffenberg, vaikka hän on melkein ainoa jonka yksityiselämään kurkataan, jää mielestäni eräänlaiseksi pelastajahahmoksi johon me muut (sivuhenkilöt) voimme ankkuroida toiveemme, ja hieman etäiseksi. Tälle katsojalle sympaattisemmiksi osoittautuivat sivuhenkilöt (no mitäpä muuta voi odottaakaan leffan pursutessa brittisuosikkejani, ensimmäinen kerta kun aikanaan kuulin tästäkin elokuvasta tapahtui Kenneth Branaghin urauutisten kautta) joille onneksi annetaan kullekin tilaa loistaa: mikään ”TOM CRUISE (…ja pari ulkomaanpelleä nurkassa)” -elokuva Valkyrie ei tosiaankaan ole. Von Haeftenin (Jamie Parker) — ei Cruisen — viimeinen kohtaus oli se, joka sai minut itkemään.

Arkisto