You are currently browsing the tag archive for the ‘Wonderful Wizard of Oz’ tag.

Ai mutta mähän oon ehtiny olla kotona jo iäisyyden! Ääk, nyt on kyllä ihan liikaa muistiin kirjoitettavaa…
Tulee ihan hirveesti ihan päätöntä juttua. Annan varmaan puolimatkassa periksi.
Pitää kuitenkin se sanoa, että ehdin ennen Kanadasta lähtöäni nähdä sekä Shrek 3:n, joka (olen aivan liian myöhässä varoittaakseni elokuvayleisön enemmistöä, mutta te loput tulette kiittämään minua tästä) oli silkkaa ajanhukkaa, että Feeniksin killan, joka sekin jätti (ainakin minulle) toivomisen varaa. Viidettä Potteria rutkasti parempi oli sitä edeltävä ”GET SMART”IN TEASER-TRAILERI!!! Ette usko paljonko odotan tätä elokuvaa. Maxwell Smartiksi on (Don Adamsin jälkeen) vaikea keksiä sopivampaa näyttelijää kuin Steve Carell.
[EDIT: Enpäs odotakaan. Huomasin juuri että Get Smartin puikkoihin päästetty Segal on ohjannut kolme Adam Sandler -elokuvaa eli on ilmiselvä vajokki. No jaa, nautin silti trailerista — ja siihen se jääneekin. Voi Adam Sandler, miksi sun pitää pilata kaikki?!]

Samalla sivuraiteella jatkaakseni, Clive Owen toi Shoot ’Em Up :in mainoksissa siinä määrin mieleen jo kertaalleen mainitsemani Tommy ”Hitman” Monaghanin, että en voinut olla kuvittelematta miekkosta mahdollisen Hitman-elokuvan nimiosassa — vaikka tuo roolitus on nyt siis ikään kuin pakkosyötetty minulle pelkän pukeutumisen ja pienten ulkoisten yhtymäkohtien tuloksena, eli tekisi mieli omatoimisesti ”löytää” joku originellimpi ja arvaamattomampi mutta silti ah niin lapsellisen nerokkaan ”why-didn’t-I-think-of-it-before” SOPIVA näyttelijä Tommyksi. (Irkku ei tarvitsisi aivan välttämättä olla, onhan Tommy kasvanut Gothamissa, mutta ulkonäön olisi osuttava nappiin. Ja pitäisi olla karuakin karumpi. Pahahaaaljon Clive Owenia karumpi. Niin suuri vastuu onnistumisesta kun kuitenkin olisi juuri Tommyn esittäjän kannettavana.) Toisaalta, en millään …jaksaisi jos yhdestä maailmani valopilkusta tehtäisiin puolivillainen elokuva, eli on ehkä ihan parempi että kukaan ei lähdekään työstämään sellaista. Täydellisyyttä tuskin voi vaatia, mutta kyllä sen pitäisi joko olla mahtava tai jäädä tekemättä.

Lähtö lentokentälle ja etenkin kämppäni loppusiivous olivat hivenen pottumaiset, ja juuri ja juuri sain kaikki mystisesti laajentuneet matkatavarani yhteen vanhaan ja yhteen uuteen laukkuun tungettua. Mutta itse matka oli taas todella mukava. Vancouverista noustessamme ilta oli jo niin pitkällä että oli pilkkopimeää ja ylhäältä katsottuna kaupungissa virtaavat (osuvampaa sanaa en tiedä) autojonot näyttivät hämähäkinseittimäisissä uomissa aaltoilevalta hehkuvalta laavalta. Oli ihanaa olla taas Suomessa, vaikkei minulla tänne varsinaisesti kertaakaan ehtinyt ikävä tulla. Vasta silloin, kun lähdin Kanadasta matkaan ja tajusin, että näkisin kaikkia perheenjäseniä taas ihan pian, tuli hiukan niitä ikävä –täydellinen ajoitus siis!
Tulin Helsinkiin keskiyön maissa pe-la-yönä (elokuun viimeisenä viikonloppuna), ja oltuani kaksi tuntia Suomessa kaksi lärvihumalaista viisikymppistä miestä oli jo ehtinyt aloittaa yksipuolisen keskustelun kanssani lentokentän kahvilassa, kyllä oli hämmentävää. Minä kun luulin että tuntemattomien keskustelunaloitukset jäisivät kotimaassa vähiin. Mutta jos sitä ei huomioida, niin oli kuten sanottu ihanaa olla taas Suomessa.

Pyörin siellä lentokentällä ne kaksi tuntia sen vuoksi, että odotin bussia Jyväskylään. Tuntui että kaikkialla satoi kun katselin kotimaata bussin ikkunasta. Mitähän tässä nyt voi enää sanoo… Olin kotona. Äiti tuli hakemaan Jykylässä bussiasemalta ja kuskasi Casa Karikoskeen, missä odotti mm. mustikkapiirakka, mutta koska kello oli kuusi aamulla se meni itse nukkumaan pikaisen kuulumistenvaihdon jälkeen. Niin tein minäkin, ja nukuin iltapäivään, enkä ole vieläkään saanut päivärytmiäni ”normaaliksi” — ei oo ollut mitään painavaa syytä yrittää.

Painavaa… Ihme kyllä palasin Kanadasta hiukan kevyempänä kuin sinne menin, vaikka sorruin herkkuruokiin ihan joka päivä. Jos olisin tiennyt, olisin syönyt enemmän donitseja. Ehkä.

Vaikken tunnetusti ole pohjimmiltani hirmu masentunut heppu, olen ollut ihan säädyttömän onnellinen ja hyvällä tuulella paluuni jälkeen, kaikki on vain jotenkin niin mukavaa. Kaikki tuntuu erityisen todelliselta ja hallittavalta.
Ehkä se johtuu siitä, että koska olen viimein virallisesti kotona voin viimein virallisesti julistaa Kanadanmatkani kauttaaltaan hyväksi! Kaikki onnistui! Ekokatastrofit ja kaikki muu ahdistava maailmassa häilyy jossain ihan mielen kellarissa kun taas päällimmäisenä ovat uudet oppimani jutut ja tieto Vancouveriin palaamisesta jossain vaiheessa elämää — onpahan joku suunnitelma, vaikka onkin pitkän tähtäimen suunnitelma ilman tarkkaa aikataulua. Kaikki maistuukin paremmalta. Ja voi miten IHANAA päästä oman jättitelkkarin ääreen! Ja on kauheasti hyviä kirjoja luettaviksi!

Vahdin melkein koko viime viikon Casa Karikoskea ja sen kissa-asukkaita kun äiti ja Pate oli Kuusamossa vaeltamassa, onnenpekat. Ja oli ihanaa sekin. Oli nimittäin kivaa kun sain halia Sylviä sydämeni kyllyydestä oltuani ensin niin kauan poissa. Lisäksi omenapuumme olivat, tai oikeammin ovat edelleen, satoa väärällään, joten saatoin kokata joka päivä tilavassa modernien mukavuuksien täyttämässä keittiössä esimerkiksi omenamurua vaniljakastikkeen kera (yksinkertaisesti maailman parasta ruokaa, ainakin tällä hetkellä), omenapiirakkaa, omenalettuja tai köyhiä ritareita (tuliais)vaahterasiirapissa kuullotettujen omenoiden kera… Olen todella hidas kokki, mutta semmoinen ihan pystyvä kunhan keittiössä on astianpesukone. Ilman tiskikonetta kokkaaminen ei minun mielestäni ole sen loppusiivouksen arvoista. Ja vaikka minulla olisikin kotona sellainen, tilanpuute (ja elämäntapasiivottomuus) rajoittaa kokkauspuuhia. Ei kannata käsittää väärin, en haikaile öin päivin täydellisen keittiön perään sillä kokkaaminen tai sen puute ei vaikuta suuresti onnellisuuteeni, mutta on kivaa päästä välillä kokeilemaan.

Pitäisi tässä joskus kirjoitella oikein kirjoittamalla miten Kanadasta ostettu kirjalasti parantaa elämänlaatuani, mutta se käy melkein työstä… Pyrin kuitenkin kirjoittamaan ihan tavallisestakin tallaamisesta mahdollisimman pian, kun tämä on kuitenkin tällainen jäsentämätön paniikkiposti.

* * *

Esittelen vielä näin viimeisessä virallisesti reissuuni liittyvässä merkinnässä animaatiokurssilta muutamia Oz-tehtävän hahmoluonnoksia. Jotkin näistä kuvista ovat kyllä tällä hetkellä nähtävissä myös Työnäytteitä-sivulla, mutta kyseinen sivu on netissä väliaikaisesti.

Kiinnyin kovasti näihinkin hahmoihin, edes kirjan laimeus ei haitannut suunnitteluhauskanpitoa.

Dorothy lienee vähäsen Maija Karman ”Onneli ja Anneli” -kuvituksille sukua (ja sillä on tarkoitus olla tumma tukka, mutten ole jaksanut värittää sitä luonnoksiin):

dorothy2.jpg dorothy.jpg dorothy3.jpg

Variksenpelätti:

pelatti.jpg pelatti4.jpg pelatti3.jpg pelatti2.jpg

Peltimies:

tinman.jpg sadtinman.jpg

Pelokas leijona:

leijona2.jpg leijona.jpg

Joskus mitä mitättömimmät asiat huvittavat minua. Kuten luonnos leijonasta ja Totosta laulamassa yhdessä Totoa:

toto_africa.jpg


animluokka5.jpg animluokka2.jpg
”Vancouver 2007” kiittää, kumartaa kaikille jotka ovat sattuneet lukemaan ja asettuu arkistojen lepoon.

Colin sanoi aamulla, että emme enää tee päivittäisiä pikkutehtäviä ”koska tajusin juuri, että meillä on enää alle kaksi viikkoa kurssia jäljellä… Pikku hetki,” se otti lasinsa pois ja pyyhkäisi silmäkulmiaan, ”anteeksi.”

Ensin kukaan ei ymmärtänyt, mitä se ajoi takaa, koska se on yleensä niin asiallinen, mutta sitten kaikkien reaktio oli suurin piirtein ”Mit– HHAAAA! Colin made a funny!!!” Ja sitten se oli taas ihan hämillään koska kollektiivinen remahdus oli niin suhteeton verrattuna vaivihkaiseen vitsiin.

”Älä vielä sano, minä ja Tyler ollaan täällä syksyllä!” hekotti Nick. (Colin ei tosin oo vakiopettaja Capilanossa, mutta opettaa pari kurssia tämän vuoden digiohjelmassa.)

”Ghh, teitä ei kukaan jaksaisi yli kuukautta.” Ressu alkaa rentoutua vasta kun kurssi on viimeisillään.

Loppukurssin ajan työstämme siis pelkästään Oz-tehtävää. Se on vähän kuin lopputyömme, tosin fläsäkurssille täytyy tehdä arviointitehtävä erikseen. Oz on kulkenut tähän mennessä tosi hyvin, ainakin hahmosuunnittelu siihen on aivan älyttömän kivaa — vaikka kun juuri luin kyseisen kirjan, se oli mun mielestä aika tylsä. Ja onhan se vieläkin, mutta on niitä hahmoja silti niin hauskaa piirtää. En tiedä pitäisikö vuokrata elokuva, joka kuulostaa hieman jännemmältä, mutta toisaalta mieleni on aina ollut eräällä tavalla kirjallisuuskeskeinen.

Tehtävänantoon ei kuulu ainoastaan viiden hahmon suunnittelu, vaan lisäksi teemme turnaroundin (rotaation), väriversion, kolme poseerausta sekä 2-5 sekuntia testianimaatiota valitsemastamme hahmosta. Viimeisen voi korvata storyboardaamalla yhden kohtauksen, mutta ajattelin tehdä animaation.

Olen tehtävästä tosi tohkeissani. Sain eilen ja tänään piirrettyä koulussa kuin heikkopäinen, kynä vain sauhusi. Jo neljä hahmoa on käytännössä valmiina.
Kävin koulun jälkeen Opus-taidetarvikekaupassa, jota tosin opiskelijatoverini ovat väittäneet kalliiksi, mutta se on melkeinpä ainoa taidetarvikekauppa Pohjois-Vanissa (elävänmallinpaperin olen ostanut silti ”dollarin kaupoista”). Aika mahtava paikka. Sieltä löytyi kaikkea mitä olisin voinut kuvitella, ja sitten vielä vähän enemmän. Ainakaan Jyväskylässä ei taidetarvikekauppaa moisilla valikoimilla ole, suurkaupungeista en tiedä. Vietävän nettikaupat on homma erikseen.
Ostin muutaman siveltimen vesivärikäyttöön (värejä en ostanut — vesiliukoiset puuvärit sekä pieni vesivärikokoelma, jotka toin kotimaasta, riittävät tällä erää hyvin), pastelleja (24 kpl, mutta parasta laatua en kuitenkaan tuntenut tarvitsevani), erivärisiä paperiarkkeja pastellikokeiluihin, luonnoslehtiön, fiksatiivia sekä paria erilaista paperia konseptidaideilua varten.
Opiskelija-alennuksen jälkeen uskoisin, että Jyväskylän kaupoista ei ehkä olisi ihan samaan hintaan noita irronnut.

[Sain opiskelija-alennuksen, koska Cap College myönsi minulle melkein kättelyssä opiskelijakortin vaikka olen täällä vain kaksi kuukautta — melko reilua! Opiskelijana sain ostaa myös FasTrax-tarran jolla pystyn kulkemaan kaksi bussivyöhykettä yhden hinnalla. Tätä etua en ole ehtinyt käyttää kuin muutaman kerran, mutta kun koulu loppuu minulla on aikaa tutkia Vancouveria laajemminkin.]

Suoritin muutenkin hirviömäisen määrän ostoksia, olen nimittäin jo pitkään kaipaillut reppua, ja laukkukaupan lähellä Lonsdale Quayn ostarilla oli vaatekaupassa ale, ja sain tosi halvalla topin ja hienommanpuoleisen paidan, joille minulla on sentään jonkinlaista tarvetta (en tuonut kotoa yhtään hihatonta toppia ja näissä säissä se osoittautui ehdottomaksi virhearvioksi!), mutta samasta kaupasta ostamilleni housuille minulla ei ole mitään tekosyytä. Ne vaan olivat söpöt ja tarjouksessa. Sitten teki mieli pistäytyä kirjakaupassa. Matkustin pikkuisen bussimatkan Park Royalin läheiseen Indigo-kirjakauppakompleksiin. Aluksi käyntini syy oli ensisijaisesti etsiä esiteltävää tunneille, sillä voimme tuoda esimerkkejä väritystyylistä jota havittelemme omille hahmoillemme — ja kaikki lempikuvakirjani (tunnen näet niin taiteellisesti kuin tavallisestikin vetoa moniin lastenkirjojen kuvituksiin) ovat tietenkin kotimaassa, enkä löytänyt netistäkään tarpeeksi tarkkoja kuvia niistä. Koska en pystynyt keksimään siihen hätään oikein mitään muuta kuin Hellboyn ja Tove Janssonin Vaarallisen matkan, eikä Tove Janssonia kaupasta löytynyt ja yhden Hellboy-alpparin olin jo ostanut reissullani Big Pete’siin, annoin asian siltä erää olla ja pistin ranttaliksi niinkuin vain jättimäisessä kirjakaupassa voi pistää.

Montako (uutta) kirjaa 84 euroa kustantaa Kanadassa? Seitsemän. Minun täytynee repun lisäksi ostaa uusi matkalaukku ennen kotiinpaluuta.

Löytymisjärjestyksessä:

Wallace Edwardsin näyttävä lastenkirja The Painted Circus, jonka kuvitukset ovat optisia illuusioita. (Menin ensimmäisenä lastenosastolle, totta kai.)

Judith Viorst (teksti) ja Ray Cruz (kuvitukset): Alexander and the Terrible, Horrible, No Good, Very Bad Day — ”After school my mom took us all to the dentist and Dr. Fields found a cavity just in me. Come back next week and I’ll fix it, said Dr. Fields.
Next week, I said, I’m moving to Australia.”

Patrick O’Brian: The Ionian Mission ja The Final Unfinished Voyage of Jack Aubrey
Ionian Mission: JEEEEE pääsen vihdoin jatkamaan Jackin ja Stephenin seikkailun seuraamista! Unfinished Voyage: tätä minulla ei tietenkään ole syytä lukea vielä pitkän pitkään aikaan, mutta en löytäisi sitä mistään kirjakaupasta Suomessa ellen tilaisi.
Kaikki O’Brianin kirjat yhdessä kirjakaupassa on sydäntälämmittävä näky — se ON siis sittenkin mahdollista!
Rakastan Suomea, mutta jotkut asiat eivät tyydytä minua siellä.
Ne harvat asiat eivät kaikki sentään ole elämän tärkeimpiä, mutta kirjakaupat kyllä ovat aika vahvasti siellä listan kärkipäässä.

Jerry Lewis ja James Kaplan: Dean & Me (A Love Story)
Michael J. Fox: Lucky Man
No, elämäkertoja oli iso kasa alessa!

Ron Buist: Tales from Under The Rim: The Marketing of Tim Hortons. Miksi valehtelisin: Tim Hortons-leivonnaiset ovat minulle melkein kuin huumetta. (Kahvit ovat siellä myös hyviä, samalla tavalla kuin ne ovat missä hyvänsä kunnon kahvilassa.) Nykyisin Tim Hortons-mainoksenkin näkeminen telkussa saa minut superiloiseksi.
Tim Hortonsista on tullut minulle ihmeen tärkeä osa tätä matkaa. Ihmisellä on taipumus brändiuskollisuuteen, ties vaikka olisi ollut sivistystä edeltävistä ajoista asti. Vaatii sisua taistella tätä taipumusta vastaan joko periaatesyistä tai todistaakseen, että pystyy siihen. Joissakin tapauksissa minäkin pystyn siihen. Mutta Tim Hortonsin tapauksessa en — enkä vielä ole nähnyt myöskään syytä yrittää. Pidän leimautumistani Tim Hortonsiin kuitenkin siinä määrin eriskummallisena ilmiönä, että kirja kiinnosti minua ensinäkemältä. Ja saan samalla tietooni millä keinoin pienestä donitsikaupasta kasvoi Kanadan kahvinjakelija number one (virallisesti).

Ilman sen kummempaa aasinsiltaa: Starbucks.
On tullut luetuksi niin monta erilaista mielipidettä Starbucksista, etten etukäteen tiennyt mitä ajatella. Voin tosin kuvitella miten outoa ja vähän epätoivoista on matkustaa toiselle puolen mannerta ja nähdä siellä tasan samanlaiset starbucksit kuin kotikaupungissasi, joka toisessa korttelinkulmassa. Mutta suomalaiselle niiden kahvi ei kyllä vaikuta yhtä kalliilta kuin mitä P-Amerikkalaiset ovat marmattaneet. Jos tärkeimmästä aloitetaan, kahvit ovat täällä (eivät vain Starbucksissa) VALTAVIA. Niiden hinta on Kanadan dollareissa melkeinpä sama kuin suuren valikoiman kahviloissa Suomessa euroissa… (Selitän huonosti — tarkoitan, että jos erikoiskahvi Suomessa maksais 3,50 euroa niin täällä se maksais 3,50 K-dollaria eli halvemmaks tulee.) Jne. On kuitenkin huomioitava, että Suomen kahviloissa ei käytetä kertakäyttömukeja ja kuppilatyöntekijöille maksetaan suurimmaksi osaksi aikuisten palkkaa.
Ja kasvattaahan se luonnetta nauttia erikoiskahveista vain siinä elämäntilanteessa kun on rahoissaan.

* * *

MUTTA KYLLÄ TIM HORTONS ON PALJON PAREMPI! ❤

eggs.jpg

Tänä aamuna palautettu hirviötehtävä oli taas aivan julmetun hauska työstää, ainakin sen alkuvaiheen jälkeen kun sain kuulla, ettei hirviöiden ole pakko olla pelottavia.
Sivumennen sanoen, pelottavin elokuvahirviö jonka tiedän on hyvin mahdollisesti Nosferatu, ja toiseksi pelottavin ehkä Pan’s Labyrinthistä se, no, hirviö jonka taatusti tunnistatte jos leffan katsotte, mutta juuri nyt en halua spoilata sitä ihmisille. X-Filesissa ja Buffyssa oli myös aikanaan monta kertakaikkisen painajaismaista pahista, painajaismaisimpina kaikista mykät Herrasmiehet (The Gentlemen).
Itse en osaisi piirtää mitään niin kauhiaa — luultavasti. Keskityin luonnostelemaan outoja ökkömönkiäisiä joista osa oli söpöjä ja osa pelkästään hassuja (kuvat ovat thumbnaileja, klikkaa):

monstrosketch8.jpg monstrosketch9.jpg

fromhell1.jpg fromhell2.jpg
^Herätyskellohirviö on kyllä minulle melko hirmuinen ajatus.

…Mutta lopullinen ykköshirviöni, josta tein useamman tilanneluonnoksen, oli sitten aika halihirviö. ”Platysaur” tai suomeksi nokkasaurus.

monstrosketch1.jpg monstrosketch3.jpg

monstrosketch2.jpg monstrosketch5.jpg monstrosketch6.jpg

monstrosketch7.jpg monstrosketch4.jpg

(Mieleni vikoja)
Lueskelin siinä kaikessa rauhassa Pixar-kirjoja, kun Colin tuli palauttamaan hirviöpiirustukseni. ”Olisiko sulla hetki aikaa?”
Minä: ”On!”
Colin: ”Ensinnäkin, mitään muuta mä en voi näihin sanoo ku että nää on hyviä JA armottoman ihania.”
Minä: ”Vau, kiitos, jee!”
Mieleni: ”…Niin säkin! Unfh, *släp* self-five! Oho iik, ihmisethän kattoo mua. En kai mä sanonu tota loppua ääneen? Miks Doug kurkkii tuolta? Ja …kaikki muutkin? Ai, huh, noiden kehujen takia vaan. HETKO, kehujen takia?! Näin monen ihmisen huomion herättäminen ei ole turvallista. Todistusaineisto, kts. luokat 1-9. Juokse! EI, oota, Colin puhuu vielä!”
Colin: ”Sä voisit siirtyä jo uuteen vaiheeseen koska oot niin pitkällä tän tehtävän suhteen, ja ottaa tehdäkses noista tilanneluonnoksista clean-uppeja lyijärillä.”
Minä: ”Siistiä!”
Mieleni: ”Siistiä! …Voi vitsi. Vieruskaveri pakertaa vielä luonnoksia. Mitä jos ton kuuleminen sai sen maihin?”
Minä: (mykästi) ”Pää kiinni, Pää. Doug on aikuinen mies! Tollanen ei normaalia ihmistä hievauta puoleen eikä toiseen! Jos sen verran normaalista tiedät.”
Mieleni: ”Jaa, no ehkä se ei sit masennu. Mut en mä silti haluais sen luulevan että mä pidän itteeni sitä parempana.”
Minä: ”MINÄ OON sitä parempi. Piirtämään.”
Mieleni: ”Gääääsp! Että kehtaat!!”
Minä: ”Hei, vaikkei se oliskaan totta, niin mä silti uskon siihen, joten vahinko on jo tapahtunut. Ei se tarkota et mun pitäs sitä toitottaa, mut minkäs mä sille voin jos joku kehuu mua ääneen. Karkuunko mun pitäs juosta? Ei se ikinä toimi.”
Mieleni: ”Oikeassa nurkassa: naminamikehuja. Vasemmassa nurkassa: rauha ihmisten uteliailta katseilta. Paras mies voittakoon.”
Minä: ”Tiedätkö, periaatteessa ei edes pitäisi välittää siitä ottaako se jotakuta pataan, vaan ottaa vastaan ammattilaisen mielipide päämääränäni kehittää omaa taiteellista käsialaani.”
Mieleni: ”Tiedän! Sanot sata kertaa viikossa!”
Minä: ”No miksei se sitten oo vieläkään painunu kalloon!”
Mieleni: ”Yhdeksän vuotta tall poppy -refleksin mallipoikien kanssa?”
Minä: ”Itelläs täs on tall poppy -refleksi.”
Mieleni: ”Ihan vakavissaan, sä puollat Colinin kehuja vain siksi että se on hottis, ei siksi että sä tietäisit ansaitsevasi ne, senkin pinnallinen, tekopyhä talikko. Coliniinhan saa selkeästi tehtyä vaikutuksen aika vähällä.”
Colin: ”Ootsä ikinä… tehny tätä aikasemmin?”
Mieleni: Bwaahaha! Hhhuhuhuhu… Whuuush. –Mihkäs mä jäinkään?”
Minä: ”Öm, jjjjj-eeeen?”
Colin: ”Mä näytän, tää on ihan simppeliä — mut muista käyttää puhtaaksipiirtämiseen uutta paperia.
Et piirrä näiden roughien päälle. Näiden kauniiden, kauniiden roughien päälle.”
Mieleni: ”Okei, hiiteen Doug. Tästä mä tykkään.”

platysaur21.jpg

* * *

Tänä päivänä saatu varsinainen tehtävä, joka palautetaan tiistaiaamuna, olivat hyönteiset. Se oli tosi vapaa tehtävä, hyönteisten ei ollut pakko olla realistisia tai edes perustua todellisiin hyönteisiin, mutta yhdestä hyönteishahmosta piti tehdä turnaround — kuvat eri kulmista, tosin ei ylä- tai alavinkkelistä. Sain taas kerran piirrettyä ilahduttavan runsaasti, kehitin kolme hahmoluonnosta, joista valitsin kimalaisen turnaroundin kohteeksi. Mehiläiset näyttivät olevan luokkamme keskuudessa suosituin piirrosten malli ja kimalainenhan on melkein sama juttu, eli enpä saa pojoja omaperäisyydestä, mutta minkäs teet: olen aina hirveästi tykännyt katsella kimalaisia.

Iltapäivällä kuultiin lisäksi tehtävä, jota tullaan työstämään koko loppukurssin ajan, jokapäiväisten harjoitusten lomassa. Hahmosuunnitelmia Ihmemaa Ozin henkilöistä. Koska en ole ikinä nähnyt The Wizard of Oz -elokuvaa kokonaisuudessaan (nurinkurisesti kylläkin olen nähnyt Oz — Ihmeiden maailman eli Return to Ozin), enkä myöskään lukenut kirjaa, johon se perustuu, ajattelin, että mun täytyykin aloittaa tehtävän taustatyö jo viikonloppuna.

Ehdin Upstart Crow Books -nimiseen divariin kotimatkalla. Olen aikonut käydä siellä siitä pitäen kun näin sen koulumatkalla bussin ikkunasta, sillä näin muutama kuukausi sitten oikeasti unta antikvariaatista, jossa asui puhuva varis, ja Upstart Crow’n ikkunaan on maalattu iso varis. Odotin tuolta kirjakauppakäynniltä ihan liikoja, mutta mitään yhtä kohtalonkajahtelevaa ei sattunut siellä pistäytymiseni aikana.
Mukava kauppa se kylläkin oli. Löysin nätin kappaleen The Wonderful Wizard of Ozia ja ilokseni se näytti lyhyeltä. Yleensä pidän tiedonkeruusta, mutta liika taustatutkimus ei olisi ollut tervetullutta kun tehtävän tekemiseen on kuitenkin vain kaksi viikkoa.

Lopuksi tietoisku: kuulin divarin myyjältä, että L. Frank Baum nimesi Ozin maan aakkosjärjestetyn arkistokaapin alalaatikossa lukevan ”O-Z”:n mukaan.

Arkisto